Kolme toivetta tuleville päättäjille

...vaihde silmään. Jo tehdyt suunnitelmat ja hankkeet, kuten digikompassi, pitää toteuttaa, eikä esimerkiksi digiloikkatyöryhmän aiemmin esittämiä toimenpide-ehdotuksia saa unohtaa. Vaikuttajan rooli vaatii Suomelta nykyistä aktiivisempaa EU-politiikkaa. Meidän on verkostoiduttava muiden...

Uutiset

FiComin lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2022 (HE 146/2021)

...toimii yhä vahvemmin digitaalisten palveluiden ja tiedon varassa. Tietoliikenteen ja ICT-järjestelmien varautumiskyky poikkeamiin on avainasemassa, kun pohditaan yhteiskunnan jatkuvuudenhallintaa huoltovarmuusnäkökulmasta. Yhteiskunnan merkittävä pandemiasta johtuva digiloikka korostaa entisestään kyberturvallisuuteen varautumisen tärkeyttä....

Ajankohtaista

Lausunnot

DNA ja Kasvu Open jatkavat yhteistyötä yrittäjien digitaalisten valmiuksien tukemiseksi

...digitaalisen liiketoimintansa kehittämiseksi. “Yhteiskunnan digitalisaatio kiihtyy ja koskettaa jokaista, ja kaikilla tulisi olla mahdollisuus pysyä siinä mukana, myös yrityksillä. Kasvu Openin yhteistyön kautta haluamme olla mahdollistamassa yrittäjien digiloikkaa”, kertoo yritysliiketoiminnan strategiasta...

Ajankohtaista

Jäsenistön tiedotteet

Avointa vuoropuhelua FiCom Forum -aamussa: Digitalisaatiolla vauhtia Suomen elpymiseen ja kestävään kasvuun

...digitaalisia palveluja tuottavia yrityksiä kuin luotettavaa infrastruktuuria. Vaikka optimismia onkin ilmassa, on syytä kysyä, onko koronan aikaansaama digiloikka ainoastaan kosmeettinen? Asiointi ja kanssakäyminen ovat siirtyneet verkkoon, mutta olemmeko oppineet syvällisesti...

Ajankohtaista

Uutiset

Tuleva vuosi on toivoa täynnä

...hallitusohjelmassa muuteta edistyksellisen digipolitiikan linjaa. Yhteiskunnan on jatkossakin oltava mahdollistaja. Vaikka koronan pakottama digiloikka toi mukanaan myös haasteita, ne ovat olleet kuitenkin muualla kuin laajakaistayhteyksien toimivuudessa. Niiden suhteen Suomi on...

Ajankohtaista

Uutiset

ICT-alan näkymät vuonna 2021: Aktiivisuus ja ennakkoluulottomuus palkitaan digitalisaation kiihtyessä

Suomi pärjää kansakuntana kansainvälisessä kilpailussa vain osaamisella ja aktiivisella uuden teknologian sekä digitaalisten ratkaisujen hyödyntämisellä. Lähtökohdat myös tulevalle menestykselle ovat onneksi hyvät. Suomi on jo vuosikausia kuulunut kärkikastiin esimerkiksi Euroopan...

Ajankohtaista

Blogi

MustRead: Rokoteuutisten varjoon jäi digiloikka, josta ei ole paluuta

...perusteellisesti lyhyessä ajassa.   Digiloikka on jäänyt rokoteuutisten varjoon Takaisin tähän päivään. Manner-Eurooppa odottaa parhaillaan kuumeisesti ensimmäisten koronarokotteiden hyväksymistä käyttöön. Ensimmäiset parisataatuhatta brittiä ja amerikkalaista on jo rokotettu, ja ainakin...

Ajankohtaista

Uutiset

Digialan onnistumiset nostavat kyberturvallisuuden kehitystarvetta

...kasvattavat luottamusta digitaalisiin ratkaisuihin, mikä entisestään lisää tarvetta niiden suojaamiseen. Jarna Hartikainen, varautumispäällikkö, kyberturvallisuus, Huoltovarmuuskeskus Koronan alku oli varautumisen tositilanne Koronatilanteen aiheuttama digiloikka osoitti digialan hyvän varautumisen muutoksiin ja häiriöihin....

Ajankohtaista

Uutiset

Millä vahvistetaan digitaalisia perustuksiamme?

Hallitus on valmistelemassa budjettiriiheen toimenpiteitä teemakokonaisuudesta, joka käsittelee digitaalisuutta, etätyötä ja monipaikkaisuutta. Kokonaisuuden valmisteluvastuu on valtiovarainministeriöllä. Pohjatyötä on kuitenkin tehty liikenne- ja viestintäministeriön johdolla niin sanotussa Digiloikka-työryhmässä, jonka työ jatkuu...

Ajankohtaista

Blogi

Korona kiihdytti Tampereen digikehitystä

...etätyöhön sopivat toimintatavat otettiin kaupungissa käyttöön nopealla aikataululla. Pormestari Lauri Lyly, Tampereen kaupunki Millä tavalla kuluneen kevään digiloikka on mennyt Tampereella? Tampereen kaupunki tunnetaan teollisena ja teknologisena edelläkävijänä. Pyrimme tekemään ratkaisuita...

Ajankohtaista

Uutiset

Henkilökohtaisen asiakaspalvelun tarve kasvoi koronakevään aikana

...on tukenaan henkilökohtainen puhelinpalvelu. ꟷ Samalla kun on tapahtunut digiloikka, on asiakaspalvelun rooli digiasioinnissa sekä puhelinpalvelussa noussut merkittäväksi. Itsepalvelun tueksi tarvitaan esimerkiksi verkkokaupassakin monissa eri vaiheissa henkilökohtaista asiakastukea. Koronan aikana...

Ajankohtaista

Jäsenistön tiedotteet

Yli tuhat pienyritystä mukana tekemässä koronan vauhdittamaa digiloikkaa – ”Auttamisen aika ei ole ohi”

Jo yli tuhat pienyritystä on lähtenyt mukaan Telian käynnistämään hankkeeseen, jossa yrityksille tarjotaan käyttöön digityökaluja ja niille annetaan käyttöön veloituksetta mainostilaa eri kanavissa. Tänään Telia alkaa jakaa asiakkailleen 10 000...

Ajankohtaista

Jäsenistön tiedotteet

FiComin lausunto Digitaaliset keinot koronaviruskriisin jälkihoidossa -työryhmän väliraportista

FiComin keskeiset viestit Kilpaillut markkinat takaavat nopeat ja kohtuuhintaiset laajakaistayhteydet. Regulaation ja hallinnon tulee toimia mahdollistajana mm. teknologianeutraliteetin ja syrjimättömyyden takaamiseksi. Yhden luukun mallia ja kysy vain kerran -periaatetta koskevat...

Ajankohtaista

Lausunnot

Digitalisaatio on ilmastohaasteen ratkaisija – ICT-ala ratkaisujen tekijä

...ovat lähes aina valokuidutettuja. Viimeisten kuukausien aikana kansalaisten digiloikka on ollut valtava. Työ ja vapaa-aika siirtyi nopeasti verkkoon. Jo nyt voidaan arvioida, että suomalaiset ovat selvinneet testistä erinomaisin tuloksin. Suomalaisen...

Ajankohtaista

Uutiset

Tutkimus: pienet yritykset siirtyivät etätöihin tunneissa ja isoimmat yritykset päivissä koronapandemian alkaessa

...Myös panostukset IT:n kehittämiseen ovat kasvaneet pandemian aikana selkeästi, ja erityisen suuri digiloikka on tehty julkisen sektorin organisaatioissa. Elisan teettämästä tutkimuksesta* käy ilmi, että suurin osa organisaatioista onnistui siirtymään etätöihin...

Ajankohtaista

Jäsenistön tiedotteet

Selvitimme: Näin Suomi on opetellut uusia digitaitoja poikkeusaikana

Poikkeusaika on vauhdittanut digiloikkaa ja Elisan teettämä tutkimus osoittaa, että lähes puolet suomalaisista kokee digitaitojensa parantuneen koronapandemian aikana. Työskentelyn, yhteydenpidon ja asioinnin tavat ovat löytäneet digitaalisen muodon, josta moni haluaa...

Ajankohtaista

Jäsenistön tiedotteet

Valokuitu on merkittävä osa huoltovarmuutta

...samalla on alettu toteuttaa uusia virtuaaliteknologiaratkaisuja.   ”Uudessa normaalissa on otettu valokuidun avulla ainakin reilu puoli askelta eteenpäin, ellei jopa ihan loikka. Digiloikka ei onnistu ilman riittävää kiinteää yhteyttä ja hypyn...

Ajankohtaista

Jäsenistön tiedotteet

Pelastetaan kotimainen kauppa

...kevään aikana olemme kuitenkin todistaneet poikkeuksellisen voimakasta digiloikkaa Suomessa, ja toki myös maailmanlaajuisesti. Etenkin kuluttajat, jotka ovat syystä tai toisesta halunneet pysyä verkkokaupasta etäällä, ovat joutuneet asioimaan verkkokaupassa koronaviruksen takia....

Ajankohtaista

Uutiset

Kun maailma meni verkkoon

...jatko-opintoihin on mutkistunut. Tilanne on pakottanut yliopistot kehittämään pääsykokeensa sellaisiksi, että hakijat voivat tehdä ne etänä.  Tämä on tarkoittanut yliopistoille merkittävää digiloikkaa, ja etävalintakokeet saattavat jäädä jopa pysyväksi malliksi opiskelijavalintoihin....

Ajankohtaista

Blogi

Yliopistot siirtyivät etävalintakokeiden aikaan

...digiloikka. Kuukaudessa on tehty paljon sellaisia asioita, joista on puhuttu vuosikausia. Kevään kokemusten perusteella voitaisiin mielestäni vakavasti harkita etävalintakokeista pysyvääkin opiskelijavalinnan mallia yliopistojen opiskelijavalintoihin. Teksti: Tapio Määttä Akateeminen rehtori, Itä-Suomen yliopisto...

Ajankohtaista

Uutiset