Digital world – Finland first

Käynnissä oleva kaikkea arvontuottoa koskeva murros hakee vertaistaan ihmiskunnan historiassa. Digitalisaatio ja sen lukemattomat alalajit, esimerkiksi Smart City, Smart Building, Cloud, Industrial Internet, IoT, M2M, Big Data ja niin edelleen ovat muokkaamassa maailmaa. Liikkeellä on paljon myös hypeä, mutta vain kokeilujen ja oppimisen kautta on mahdollista löytää asioita, jotka toimivat ja joista on hyötyä.

Yrityksissä tämä tarkoittaa sitä, että painotus siirtyy ns. parhaiden käytäntöjen implementoinnista nykyistä enemmän kokeiluun ja uuden oppimiseen niin yksilöiden, tehtävien ja toimenkuvien, tuotteiden ja palveluiden, prosessien ja ohjauksen kuin strategian määrittelyn ja jalkauttamisenkin osalta.

Ytimeltään on käynnissä murros, jonka suuret hyödyt käytännössä ovat se, että

  • vaihtoehdot, päätökset ja ohjaus perustuvat reaaliaikaiseen ja monipuoliseen tietoon kohdesysteemeistä,
  • palveluiden ja myös hyödykkeiden (esim. 3D-tulostus) tuotanto, ostaminen ja kulutus vapautuvat ajasta ja paikasta,
  • palveluiden ja hyödykkeiden tuotanto skaalautuu rajattomasti ilman merkittäviä kustannuksia,
  • palveluiden ja hyödykkeiden toisaalta vakiointi, toisaalta räätälöinti tulevat joustavasti mahdollisiksi,
  • syvällisinkin inhimillinen tieto- ja taito (esim. etä-sydänkirurgia) voidaan saada paikalle ja käyttöön ilman matkustamista ja
  • yhä marginaalisempia tarpeita ja kysyntää voidaan tyydyttää, kun markkina on koko maapallon väestö ja organisaatiot.

Suomelle tämä kehitys tarjoaa erinomaisia mahdollisuuksia.  Perinteinen ”hevosta suurempi” ja valitettavan suurelta osin melko alhaisen jalostusasteen vientiteollisuus kärsii sijainnistamme.  Digitaalisten tuotteiden ja palveluiden jakaminen tapahtuu valon nopeudella. Suomalainen korkea osaaminen voi entistä paremmin suunnata ponnistukset alusta asti maailman markkinoille.  Digitaaliset ovet maailmalle ovat apposen auki.

Edelläkävijyys vaatii maailman nopeimpia ja turvallisimpia tietoliikenneverkkoja

Digitalisaation ajama murros on käynnissä ja se tulee jatkumaan vuosikymmeniä.  Suuntana on, että virtuaalinen maailma ja siellä elettävä virtuaalinen elämä tulevat erottamattomaksi osaksi olemista ja elämistä.  Tällä erottamattomuudella tarkoitan todella, että tulevaisuudessa emme tunnista tai erota virtuaalista ns. todellisesta nykyiseen tapaan.

Tällainen kehitys tarkoittaa myös, että tietoliikenneyhteyksille ja käytettävissä olevalle datalle ja sen saatavuudelle on rajattomat tarpeet niin määrän, nopeuden, viipeen kuin varmuuden suhteen. Suomen väestölle turvataan yleispalveluvelvoitteilla digitaaliset vähimmäispalvelut silloinkin, kun ne markkinaehtoisesti eivät ole saatavilla.  Tärkeämpää kansallisen menestyksen kannalta on jatkuvasti pysyä maailman kärjessä tietoliikenneverkkojen tulevassa kehityksessä. Suomi on ja on ollut mobiilien yhteyksien kiistaton ykkönen maailmassa. Mobiilista ja kiinteästä verkosta puhutaan edelleen kuin ne olisivat kaksi eri asiaa. Kyseessä on paremminkin kaksi tapaa liittyä digitaaliseen maailmaan kuin keskenään kilpailevat teknologiat.

Suomen menestys digitalisaation edelläkävijänä on kiinni monista asioista.  Yksi tärkeimmistä on, että rakennamme ja käytämme edelleen etulinjassa maailman nopeimpia ja turvallisimpia tietoliikenneverkkoja.  5G tulee muutaman vuoden kuluttua ja Suomi on varmasti kärkijoukoissa.  Sen taustalle ja rinnalle Suomen tulisi hyvin voimallisesti panostaa valokuituverkkojen nopeaan penetraatioon. Maailman paras verkko toimii alustana innostavien ja arvoa tuottavien globaalien digitaalisten ratkaisujen ja palveluiden kehittämiselle.

Pekka Salokangas on Relacom Finland Oy:n toimitusjohtaja ja FiComin hallituksen jäsen.