Millä vahvistetaan digitaalisia perustuksiamme?
Hallitus on valmistelemassa budjettiriiheen toimenpiteitä teemakokonaisuudesta, joka käsittelee digitaalisuutta, etätyötä ja monipaikkaisuutta.
Kokonaisuuden valmisteluvastuu on valtiovarainministeriöllä. Pohjatyötä on kuitenkin tehty liikenne- ja viestintäministeriön johdolla niin sanotussa Digiloikka-työryhmässä, jonka työ jatkuu vielä alkusyksyn ajan. Työryhmä on nopealla tempolla kerännyt eri hallinnon aloilta hankkeita, joiden edistäminen vahvistaisi yhteiskunnan digitaalisuutta. Perusta, digitaalinen infra, kehittämiselle on Suomessa erinomainen.
Viestintäverkkojen toimivuus kriisitilanteissa on nyt testattu, eikä yksittäisiä haastavia tukiasema-alueita lukuun ottamatta ongelmia ole ilmennyt. Suomessa teleyritykset ovat investoineet digitaalisen infran rakentamiseen pitkäjänteisesti. Yritysten kokonaisinvestointiaste oli viime vuonna 23 prosenttia, ja investointiaste infraan 14 prosenttia. Ruotsissa kolmen suurimman teleoperaattorin investointiaste infran rakentamiseen on sama kuin Suomessa.
Suomalaiset teleyritykset käyttävät kiinteän ja mobiilin laajakaistan rakentamiseen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa. Tästä kiinteiden verkkojen osuus on jo yli puolet.
Digiloikka-työryhmässä, jossa myös FiCom on edustettuna, nousi esiin monia haastavia kohtia palveluiden parantamisessa. Yksi keskeinen asia on kaiken lainsäädännön teknologianeutraalius. Sen edistämisessä riittää edelleen tehtävää. Esimerkiksi arvonlisävero kohtelee eri tavalla ryhmäliikuntatunteja sen mukaan, osallistuuko jumppaan paikan päällä vai striimauksen kautta. Viihde-, kulttuuri- ja liikuntapalveluiden arvonlisäveron tulisi aina olla sama 10 % riippumatta siitä, tarjotaanko palvelua paikan päällä vai digitaalisessa muodossa striimauksena tai tallenteena. Sinänsä pieniä asioita, mutta siksi juuri muutettavissa.
Laajakaistarakentamista pitää ensisijaisesti edistää helpottamalla markkinaehtoista toimintaa. Yhden luukun periaatteen edistäminen ja lupakäytäntöjen yksinkertaistaminen ovat moneen otteeseen yhteisesti hyväksi todettuja tavoitteita. Soisi lopulta näidenkin asioiden nitkahtavan eteenpäin.
Suurin osa ihmisistä olisi Traficomin kuluttajatutkimuksen mukaan valmis maksamaan valokuituliittymästä vain alle 500 euroa. Varsinkin haja-asutusalueella, jossa kaapelia saatetaan joutua kaivamaan pitkiä matkoja, hinta voi kuitenkin olla huomattavasti suurempi. Jos laajakaistarakentamiseen halutaan osoittaa tukea, se tulee kohdentaa suoraan palvelun käyttäjille, kuluttajille. Helpoin keino sekä kiinteän että mobiilin laajakaistan hankinnan edistämiseksi on korottaa kotitalousvähennystä ja laajentaa se koskemaan myös oman pihan ulkopuolisia töitä.
On kiinnostavaa nähdä, miten hallitus edistää etätyötä ja monipaikkaisuutta. Suomessa on oltu edelläkävijöitä etätyön tekemisessä. Se on ollut helppoa, sillä maassamme on kattavat tietoliikenneyhteydet ja etätöihin asennoituminen edistyksellistä. Mitä lisätoimia voimme siis poliitikoilta odottaa? Monipaikkaisuuden kohdalla ongelma lienee se sama vanha: miten tasata kotikunnan ja kakkosasunnon sijaintikunnan tuloja ja menoja. Toivottavasti ratkaisu ei ole uuden verotusoikeuden luominen maakuntaveron tapaan.