Verkkolähetysdirektiivin oikea soveltaminen keskeistä kotimaiselle tv-markkinalle
Kopioston toimitusjohtaja Valtteri Niiranen väittää blogikirjoituksessaan 23.9.2022, että verkkolähetysdirektiivi tekee kotimaisten tv-kanavien kaapelijakelusta edelleenlähettämistä direktiivin tullessa osaksi Suomen tekijänoikeuslakia.
Niirasen näkemyksen mukaan operaattoreiden tulee sopia kotimaisten tv-kanavien kaapelijakelusta Kopioston kanssa, vaikka parhaillaan voimaansaatettava verkkolähetysdirektiivi sallii, samalla tavoin kuin vuonna 1993 voimaan tullut satelliitti- ja kaapelidirektiivi, sen että tv-yhtiöillä on jatkossakin mahdollisuus sopia myös kaapelijakelusta suoraan tekijöiden kanssa.
Direktiivi ei tee kotimaisten tv-kanavien kaapelijakelusta edelleen lähettämistä
Toisin kuin Niiranen väittää, verkkolähetysdirektiivi ei määrittele sitä, mikä on edelleen lähettämistä jäsenvaltion sisällä tapahtuvassa tv-toiminnassa. Verkkolähetysdirektiivin tarkoittama edelleenlähettäminen on toisesta jäsenvaltiosta peräisin olevan televisiolähetyksen jakelua toisessa jäsenvaltiossa. Tämän on EU-tuomioistuin jälleen kerran vahvistanut myös tuoreessa ennakkoratkaisussaan C-716/20.
Verkkolähetysdirektiivi velvoittaa Suomen sallimaan suoran sopimisen tekijöiden kanssa
Niirasen mukaan ulkomaisten tv-kanavien ohjelmistojen edelleenlähettäminen on Suomessa vakiintunutta toimintaa, ja siitä maksetaan tekijöille kuuluvat korvaukset. Niiranen kuitenkin jättää kertomatta, että suurimmaksi osaksi näidenkin tv-kanavien osalta tv-yhtiö maksaa kyseisten ohjelmistojen edelleenlähettämisestä suoraan tekijöille.
Kopiosto edustaa vain niitä tekijöitä, joilta tv-yhtiö ei ole oikeuksia hankkinut, jolloin operaattori hankkii oikeudet Kopiostolta. Aivan samalla tavoin kuin suurin osa ulkomaisista tv-yhtiöistä, myös suomalaiset tv-yhtiöt hankkivat oikeudet suoraan tekijöiltä.
Verkkolähetysdirektiivi nimenomaisesti velvoittaa Suomen toteuttamaan lainsäädännössään sen, että tv-yhtiö voi hankkia tekijöiltä kaapelijakelun oikeudet ja maksaa siitä heille sekä sopia sen jälkeen kaapelijakelusta operaattorin kanssa. Niiranen puolestaan väittää, ettei korvauksia ole maksettu.
Käyttöoikeuksien omistajilla oikeus jakaa sisältöjä sovitusti
Tuotanto- tai tv-yhtiö ostaa oikeudet tekijöiltä, ja käyttää jo ostamiaan oikeuksia tv-kanavien jakeluun kaikille suomalaisille, myös kaapeliverkosta tv-kanavia vastaanottaville, tv-yhtiön sopiessa kaapeliverkkojakelusta operaattoreiden kanssa.
Ylen osalta oikeuksien hankinta liittyy Yleä koskevan lain vaatimukseen tarjota tv-kanavansa kaikille suomalaisille yhtäläisin ehdoin, ei niin, että kaapelikodeissa asuvat maksaisivat Yle-veron lisäksi lisämaksun. Kaupalliset tv-yhtiöt taas tarvitsevat oikeudet mainosmyynnilleen tv-kanavillaan, ja suurin osa mainoksia katsovista ihmisistä asuu Suomessa kaapelivastaanoton äärellä. Näihin tarkoituksiin tv-yhtiöt tarjoavat tekijöille töitä ja maksavat siitä työstä ja työn käyttöoikeuksista tekijöille korvauksia.
Myös suomalaiset tv-yhtiöt ovat moneen kertaan vahvistaneet sen, että ne ovat hankkineet tekijöiltä oikeudet tv-kanaviensa jakeluun myös kaapeliverkoissa. Niiranen myöntää, että joitakin korvauksia olisi mahdollisesti maksettu, mutta väittää, että tekijöillä olisi oikeus lisäkorvauksiin.
Kopiosto on pyrkinyt hakemaan lisäkorvauksia myös lakiteitse siinä onnistumatta. Kopiosto nosti vuonna 2018 oikeusjutun Teliaa vastaan vaatien Teliaa maksamaan edelleenlähetyskorvauksia suomalaisten tv-kanavien jakelusta Telian kaapeliverkossa. Kopiosto hävisi jutun markkinaoikeudessa. Korkein oikeus käsittelee parhaillaan sitä, onko Kopiostolla edes asiavaltuutta vaatia tekijänoikeuslain perusteella kyseisiä korvauksia.
Vastaavanlaisessa paikallisen tekijänoikeusjärjestön nostamassa tapauksessa Itävallassa lisäkorvausten hakeminen päättyi siihen, että EU:n tuomioistuin katsoi lopulta asiassa C-138/16 antamassaan ennakkoratkaisussa vuonna 2017, että tekijät olivat antaneet oikeutensa Yleä vastaavalle Itävallan julkisen palvelun tv-yhtiölle myös yhtiön tv-ohjelmistojen jakelusta paikallisessa kaapeliverkossa Itävallassa. Lisäkorvaukset jäivät Itävallassakin saamatta.
Kopioston pyrkimyksenä näyttää olevan saada kotimaisessa tv-markkinassa tapahtuvat tekijänoikeuskorvaukset kulkemaan Kopioston kautta. Niirasella on kova tahto saada tekijänoikeuslaki Suomessa muutetuksi tältä osin samanlaiseksi kuin Tanskassa. Siellä tv-markkina on kuitenkin monella tavalla aivan toisenlainen kuin Suomessa.
Suomen tv-markkina toimii eri tavalla kuin muissa Pohjoismaissa
Niiranen väittää, että televisioyhtiöiden ja kaapelioperaattoreiden toiminta Suomessa ei eroa ratkaisevasti siitä, miten ne toimivat muissa EU- ja Pohjoismaissa.
Todellisuudessa lainsäätäjä on Suomessa rakentanut lainsäädännön sellaiseksi, etteivät operaattorit voi periä tekijänoikeuskorvauksia käyttäjiltä. Tv-markkina on muissa Pohjoismaissa ja monessa muussa EU-maassa tältä osin erilainen ja tv-oikeuksien hankkiminen ja korvausten maksaminen on esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa jaettu sikäläisten tv-yhtiöiden ja operaattoreiden välisten sopimusten kesken toisin kuin Suomessa.
Suomessa kaupalliset tv-yhtiöt saavat tulonsa yksinomaan mainonnasta. Esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa tv-yhtiöt saavat tuloistaan vähintään yhtä suuren osan osuutena operaattoreiden perimistä tilausmaksuista kuin mainoksia myymällä. Suomessa asunto-osakeyhtiölaki estää tällaisen mallin toteuttamisen.
Lisäksi Ylen tv-kanavia koskeva siirtovelvoite kieltää operaattorilta mahdollisuuden periä tekijänoikeuskorvauksia paitsi käyttäjiltä, myös taloyhtiöiltä tai Yleltä itseltään. Tästä Niiranen vaikenee.
Muutoksia Suomen tv-markkinoihin voisi Kopioston mukaan tulla
Niiranen kuitenkin myöntää, että muutoksia tv-markkinoihimme voi lainsäädännön päivittämisen vuoksi tulla. Hän esittää, ettei operaattoreiden tarvitse suoraan sälyttää tekijänoikeuskorvauksista koituvia kustannuksia käyttäjien maksettavaksi ilmaiskanavista luopumalla.
Niiranen jättää kuitenkin kertomatta sen, että edellytyksenä ilmaiskanavien jatkumiselle olisi Suomen nykyisessä tv-markkinassa ja lainsäädännössä se, että operaattorit joutuisivat sopimusketjuissa siirtämään tekijänoikeuskorvaukset kaupallisten tv-yhtiöiden maksettaviksi. Siihen on syynä se, että Suomessa asunto-osakeyhtiölaki estää tekijänoikeuskorvausten perimisen taloyhtiöiltä.
Tekijänoikeuskorvausten siirtyminen tv-yhtiöiden maksettavaksi johtaisi siihen, etteivät tv-yhtiöt voisi maksaa suoraan tekijöille sensuuruisia korvauksia, kuin mitä ne ovat tähän saakka maksaneet. Lopputuloksena kaupallisten tv-kanavien määrä saattaisi vähentyä.
Jotta tv-yhtiöt voisivat jatkaa nykymuotoista toimintaansa, tekijöiden suoraan tv-yhtiöiltä saamat kertakorvaukset pienenisivät ja loppu korvauksista tulisi viivästetysti pikkuhiljaa Kopioston kautta. Musiikin tekijöillä on usein tällainen malli, mitä Niiranen tuntuu tavoittelevan myös av-tekijöille. Tässä mallissa osa av-tekijöiden korvauksista jäisi kuitenkin Kopiostolle.
Kopiosto pelaa edelleenlähettämisen käsitteellä
Kopiosto yrittää saada Suomen eduskunnan muuttamaan suomalaisen tv-markkinan niin, että kaapelijakelu tulisi verkkolähetysdirektiivin vastaisesti pakollisen kollektiivisen lisensioinnin piiriin.
Tässä pyrkimyksessä lapsi voisi pahimmillaan mennä pesuveden mukana. Jos noin 15 ilmaista televisiokanavaa pahimmillaan sulkisi lähetyksensä kokonaan, lähtisi myös tekijöiltä nykyinen työmarkkina alta.
Vaihtoehtona olisi se, että kotimaiset tv-kanavat muuttuisivat katsojille maksullisiksi monen muun maan tavoin, mitä Niiranen Suomeen tavoittelee. Suomessa sen kuitenkin estää asunto-osakeyhtiölaki. Jos suomalainen tv-markkina halutaan muuttaa, niin silloin tulee muuttaa muutakin lainsäädäntöä kuin vain tekijänoikeuslakia. Sellaista Kopiosto ei kuitenkaan ole ollut tässä yhteydessä ajamassa.
Kun EU-lainsäädäntö ylittää Suomen tekijänoikeuslain ja EU:n tuomioistuin on EU-lainsäädännön ylin tulkitsija, niin Kopioston ajamassa tilanteessa päädyttäisiin lopulta samaan lopputulokseen kuin Itävallassa – ei lisäkorvauksia tekijöille. Siltä osin asiat eivät ole Suomessa toisin kuin muualla EU:ssa eikä Suomi ole EU:n outolintu, kuten Niiranen väittää.