5G-verkko avautui Nousiaisiin ja Pöytyälle
Elisan 5G-verkko jatkaa laajenemistaan Varsinais-Suomessa. Viimeisimpänä uuden sukupolven mobiiliverkko on avautunut Nousiaisiin sekä Pöytyälle. Elisan kattava 5G-verkko on nyt saatavilla kaikkiaan 238 paikkakunnalla Suomessa.
Nousiaisissa 5G-verkko palvelee ensimmäisenä kunnan keskustaajamaa, ja sen lisäksi muun muassa Alakylän ja Koljolan alueita. Pöytyällä Elisan 5G on ensimmäisenä saatavilla Kyrön keskustaajamassa.
Puhelinkäytön lisäksi 5G-verkko on ilahduttanut monia myös kodin nettiyhteytenä. 5G-laajakaistan valttikortteja ovat muun muassa nopea käyttöönotto ja joustavuus erilaisissa elämäntilanteissa.
─ 5G-verkon rakentaminen lähti Varsinais-Suomessa liikkeelle Turusta, ja etenkin viimeisen vuoden aikana olemme tuoneet uuden sukupolven verkkoa vauhdilla myös maaseutumaisiin kuntiin. Iso osa suomalaisista valitsee mobiiliverkon kodin yhteydeksi niin kaupungeissa kuin maaseudullakin. 5G-verkkoon siirtyneet käyttäjät kertovat nettiyhteyden toimivan entistä sujuvammin ja vastaavasti hidastelua esiintyy aiempaa harvemmin. 5G-verkossa riittääkin kaistaa hyvin etätöihin, suoratoiston katsomiseen ja verkkopelaamiseen, sanoo Elisan Länsi-Suomen aluejohtaja Juha Laukkanen.
Jopa gigan nopeuden tarjoavan 5G:n voi hankkia omaan mobiililaitteeseen tai sitä voi käyttää kiinteän yhteyden tavoin kodin tai pienehkön yrityksen yhteisenä yhteytenä. 5G-verkon käyttöä varten tarvitsee 5G:tä tukevan päätelaitteen, 5G-liittymän sekä tulee olla 5G-verkon alueella. 5G-verkon ulkopuolella 5G-laite ja -liittymä siirtyvät käyttämään parasta mahdollista yhteyttä.
5G-verkon kapasiteetti on edeltäjiinsä verrattuna moninkertainen, ja se on erityisen tervetullut alueilla, joissa mobiiliverkon käyttäjämäärä kasvaa. Lisäksi 5G-verkko tuo käyttäjilleen entistä nopeammat mobiiliyhteydet ja on edeltäjiään 3G:tä ja 4G:tä energiatehokkaampi.
Elisan 5G-verkko kattaa yli 88 % suomalaisten asuinpaikoista. Kaikki Elisan 5G-paikkakuntien peittoalueet löytyvät Elisan kuuluvuuskartalta. Katso myös lista kaikista Elisan 5G-paikkakunnista.
Elisan missio on digitalisaatiolla kestävä tulevaisuus. Olemme tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden sekä 5G:n edelläkävijä. Tarjoamme vastuullisia ja kestäviä ratkaisuita yli 2,8 miljoonalle kuluttaja-, yritys- ja julkishallinnon asiakkaallemme päämarkkina-alueellamme Suomessa ja Virossa, sekä kansainvälisesti yli 100 maassa. Suomessa Elisa on tietoliikennepalveluiden markkinajohtaja, kansainvälisesti yhteistyökumppaneitamme ovat mm. Vodafone ja Tele2. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä. Liikevaihto 2022 oli 2,1 miljardia euroa ja henkilöstöä 5 600 yli 20 maassa. Elisa on hiilineutraali yhtiö. elisa.fi