5G-verkko avautui Posiolle, Ylitorniolle ja Taivalkoskelle – uuden sukupolven mobiiliverkko nyt jo 16 paikkakunnalla Lapissa

Elisan 5G-verkko on laajentunut Lapissa Posiolle ja Ylitorniolle sekä Pohjois-Pohjanmaalla Taivalkoskelle. Uusi mobiiliverkko palvelee käyttäjiä jo kevättalven matkailusesongin aikana ja tuo lisää tiedonsiirtokaistaa sekä entistä nopeamman mobiiliyhteyden. Elisan kattava 5G-verkko on nyt saatavilla kaikkiaan 232 paikkakunnalla Suomessa.

Posiolla ja Ylitorniolla 5G-verkko palvelee ensimmäisenä kuntien keskustoissa. Taivalkoskella 5G kattaa muun muassa keskustan ja Marjamaan alueet. Entistä kyvykkäämpi mobiiliverkko hyödyttää sekä paikkakuntien asukkaita että läpikulkumatkalla olevia lomailijoita.

─ Suomalaiset hoitavat entistä enemmän päivittäisiä asioita mobiiliverkossa. Puhelimella katsotaan suoratoistona sarjoja, kuunnellaan musiikkia ja soitetaan videopuheluita. Usein edellä mainittuja tehdään myös matkoilla, kun reissataan hiihtolomaksi tai pääsiäiseksi Lapin lomakohteisiin, kertoo Juha Peltomäki, Elisan Pohjois-Suomen vt. aluejohtaja.

─ Olemme laajentaneet 5G-verkkoa aktiivisesti myös suurimpien keskuksien ulkopuolella ja onkin mahtavaa, että nyt Elisan 5G palvelee jo 16 paikkakunnalla Lapissa. 5G-verkon avautuminen näkyy erityisesti sujuvuutena päivittäisessä netinkäytössä, Peltomäki jatkaa.

5G-verkon kapasiteetti on edeltäjiinsä verrattuna moninkertainen, ja se on erityisen tervetullut alueilla, joissa mobiiliverkon käyttäjämäärä kasvaa. Lisäksi 5G-verkko tuo käyttäjilleen entistä nopeammat mobiiliyhteydet ja on edeltäjiään 3G:tä ja 4G:tä energiatehokkaampi.

Jopa gigan nopeuden tarjoavan 5G:n voi hankkia omaan mobiililaitteeseen tai sitä voi käyttää kiinteän yhteyden tavoin kodin tai pienehkön yrityksen yhteisenä yhteytenä. 5G-verkon käyttöä varten tarvitsee 5G:tä tukevan päätelaitteen, 5G-liittymän sekä tulee olla 5G-verkon alueella. 5G-verkon ulkopuolella 5G-laite ja -liittymä siirtyvät käyttämään parasta mahdollista yhteyttä.

Elisan 5G-verkko kattaa yli 85 % suomalaisten asuinpaikoista. Lapissa Elisan 5G on saatavilla Posion ja Ylitornion lisäksi seuraavilla paikkakunnilla: Inari, Kemi, Kemijärvi, Keminmaa, Kittilä, Kolari, Muonio, Pello, Pelkosenniemi, Ranua, Rovaniemi, Sodankylä, Tornio ja Utsjoki. Kaikki Elisan 5G-paikkakuntien peittoalueet löytyvät Elisan kuuluvuuskartalta. Katso myös lista kaikista Elisan 5G-paikkakunnista.

 

Elisan missio on digitalisaatiolla kestävä tulevaisuus. Olemme tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden sekä 5G:n edelläkävijä. Tarjoamme vastuullisia ja kestäviä ratkaisuita yli 2,8 miljoonalle kuluttaja-, yritys- ja julkishallinnon asiakkaallemme päämarkkina-alueellamme Suomessa ja Virossa, sekä kansainvälisesti yli 100 maassa. Suomessa Elisa on tietoliikennepalveluiden markkinajohtaja, kansainvälisesti yhteistyökumppaneitamme ovat mm. Vodafone ja Tele2. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä. Liikevaihto 2022 oli 2,1 miljardia euroa ja henkilöstöä 5 600 yli 20 maassa. Elisa on hiilineutraali yhtiö. elisa.fi