DNA järjestää yhteistyössä Pelaajat.comin kanssa e-urheiluturnauksia – viimeisin yhteistyöturnaus teki Suomen katsojaennätyksen
DNA:n ja Pelaajat.com yli vuosi sitten alkanut yhteistyö on huipentunut e-urheiluturnauksiin, joista viimeisin teki Suomen katsojaennätyksen keräämällä yli 36 000 yhtäaikaista katsojaa. Seuraava turnaus järjestetään jo kesäkuun alussa. Hyvien yhteyksien merkitys korostuu entisestään e-urheilumuodon kasvattaessa suosiotaan ja kilpailun kovetessa.
DNA:n ja Pelaajat.comin yli vuoden jatkunut yhteistyö on mahdollistanut e-urheilun eteenpäin viennin muun muassa laadukkaiden yhteyksien ja helposti lähestyttävien sisältöjen sekä turnauksia avulla.
DNA oli mahdollistamassa viimeisintä Pelaajat.comin 12.3.2021 järjestämää Showoff-kilpapelilähetystä, joka teki Suomen e-urheilutapahtumakatsojaennätyksen keräämällä yli 36 000 yhtäaikaista katsojaa ja 700 000 näyttökertaa. Lisäksi Showoff-lähetys oli hetkellisesti yksi maailman katsotuimpia kisalähetyksiä (TOP 8) Twitch-kanavalla perjantai-iltana.
”Olemme Pelaajat.comin kanssa tehneet hienoja toimenpiteitä viedäksemme e-urheilua eteenpäin. E-urheilun kasvattaessa suosiotaan sekä kilpailun kovetessa myös hyvien yhteyksien merkitys kasvaa, sillä nopean ja toimintavarman netin ansiosta pelaajat pystyvät keskittymään itse pelaamiseen ja pelisuorituksiin. Hiljattain DNA:n kiinteä verkko saavutti markkinajohtajuuden, joka osaltaan kertoo, että DNA:n laadukkaat yhteydet valitaan myös yhä useampaan suomalaiseen kotiin”, DNA:n laajakaistaliiketoiminnan johtaja Katri Perälä kertoo.
“On ollut hienoa rakentaa ja kasvattaa suomalaista kilpapelikenttää yhdessä DNA:n kanssa jo yli vuoden ajan. Yhteistyö on sujunut hyvin ja se tulee jatkumaan entistä tiiviimmin myös tulevaisuudessa. Haluamme kiittää DNA:n ja Pelaajat.comin seuraajia mukanaolosta järjestämällä kaikille avoimen CS:GO-turnauksen kesäkuun alussa”, Pelaajat.comin operatiivinen johtaja Juho Salminen kertoo.
DNA Summer Cup järjestetään 4.–6.6.2021
Pelaajat.comin Twich-kanavalla järjestetään DNA Summer Cup 4.–6.6.2021. Turnaukseen voi osallistua kaiken tasoiset joukkueet. Viisi henkiset joukkueet voivat ilmoittautua mukaan 28.5.2021 alkaen Faceit-kilpapelialustalla. Turnaus kestää koko viikonlopun ja sen pääpalkinto on 2000 €. Mikäli turnauksessa on tilaa, vapaille paikoille voi myös ilmoittautua yksinkin. Lisää tietoa ja ohjeita Pelaajat.comin sivuilta.
”Toivomme, että DNA Summer Cup houkuttelee tuttujen kasvojen lisäksi myös uusia CS:GO-pelaajia osallistumaan turnaukseen. Kyseessä on kilpapeliturnaus, johon kuka tahansa voi osallistua joko yksin tai kavereiden kanssa. Odotamme turnaukselta tiukkoja ja mielenkiintoisia otteluita sekä mahdollisesti uusia suomalaisinimiä, jotka voivat nousta parrasvaloihin Suomen CS:GO-kilpapelikentillä”, Salminen avaa.
Pelaajat.com on Suomen suosituin e-urheilumedia. Pelaajat.com tuoteportfolioon kuuluvat muun muassa suorat suomeksi selostetut e-urheilulähetykset, podcastit, uutisoinnit omat liigat & turnaukset sekä Stream Team. Pelaajat.com on omistajiensa johtama mediayritys, jonka arvoihin kuuluvat avoimuus, yhteisöllisyys ja periksiantamattomuus. Olemme mukana luomassa tulevaisuuden markkinaa e-urheilun saralla.
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Haluamme tehdä asiakkaidemme arjesta mutkattomampaa. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat mobiilidatan käyttömäärissä jatkuvasti maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,6 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2020 liikevaihtomme oli 934 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.