DNA:n asiakaspalvelun Seniorilinja laajenee muidenkin erityisryhmien avuksi
DNA:n asiakaspalvelussa jo vuodesta 2008 alkaen toiminut Seniorilinja laajentaa palvelunsa kattamaan ikäihmisten lisäksi muutkin rauhallista palvelua ja erityistä apua tarvitsevat asiakkaat. Samalla Seniorilinjan nimeksi vaihtuu DNA Kiireetön linja.
Hyvä asiakasymmärrys ja digitaalinen yhdenvertaisuus ovat DNA:n ydintavoitteita, ja rauhallisen palvelun ja erityisen avuntarpeen entistäkin parempi huomioiminen on yksi askel näitä tavoitteita kohti.
“Viimekeväisessä digitaalisen yhdenvertaisuuden tutkimuksessamme kävi ilmi, että jopa kymmenesosalla kaikista 15 vuotta täyttäneistä suomalaisista on joku digitaalisten laitteiden ja – palveluiden käyttöön vaikuttava fyysinen rajoite. Kyseessä on valtava määrä ihmisiä, joiden palvelua voi parantaa huomattavasti siten, että osaa huomioida heidän erityisen avun tarpeensa ja vastata siihen”, sanoo DNA:n kuluttajaliiketoiminnan asiakaspalvelusta vastaava johtaja Riikka Luostarinen.
DNA:n asiakaspalvelussa on osaamista kohdata esimerkiksi puhesyntetisaattoria ja muita kommunikoinnin apuvälineitä käyttäviä asiakkaita. Lisäksi asiakas voi sopia asiakaspalvelun kanssa chatin tai videoyhteyden käytöstä esimerkiksi silloin, kun hänen on hankala kuulla puhetta tai asian selvittämistä auttaa se, että palveluneuvoja voi nähdä tilanteen.
“Haluamme palvella jokaista mahdollisimman hyvin ja on tärkeää, että voimme näin osaltamme auttaa entistä useampia saamaan enemmän hyötyä digitaalisista palveluista”, toteaa Luostarinen.
DNA avasi Seniorilinjan yli 10 vuotta sitten havaittuaan, että osa ikäihmisistä on vaarassa jäädä digitalisaation sivuraiteille siksi, etteivät he ole tottuneita digitaalisten palveluiden ja -laitteiden käyttäjiä. On syytä kiinnittää yhtä lailla huomiota näkö-, kuulo- ja muiden rajoitteiden yleisyyteen sekä siihen, kuinka ne heikentävät mahdollisuuksia digitaaliseen osallisuuteen.
DNA Kiireetön linja, puh. 044 144 244, palvelee ma – pe 9:00 – 16:00. DNA Kiireetön linja on suunnattu kaikille niille DNA:n asiakkaille, jotka tarvitsevat kiireetöntä asiakaspalvelua ja opastusta esimerkiksi korkean iän tai näkö-, kuulo- tai muun rajoitteen vuoksi. Soittaminen ja jonottaminen asiakaspalveluun maksaa normaalin kotimaanpuhelun verran. Ulkomailta soittaessa puhelu veloitetaan ulkomaan hinnaston mukaisesti. DNA:n lankapuhelinliittymästä soittaminen on maksutonta.
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Haluamme tehdä asiakkaidemme arjesta mutkattomampaa. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat mobiilidatan käyttömäärissä jatkuvasti maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,6 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2020 liikevaihtomme oli 934 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.