Elisa avasi 5G-verkon Alavieskaan – verkko jo lähes 140 paikkakunnalla Suomessa

Elisan 5G-verkko on laajentunut Pohjois-Pohjanmaalla Alavieskaan. Alavieskassa Elisan 5G palvelee alkuun keskustan alueella.

Elisan 5G-verkko palvelee valtakunnallisesti jo 138 paikkakunnalla ja on riippumattoman ajomittaustutkimuksen mukaan Suomen kattavin*. Verkon alueella asuu yli 70 % suomalaisista.

–  Aloitimme 5G-verkon rakentamisen suurimmista kaupungeista, mutta nyt verkko laajenee nopeasti pienemmille paikkakunnille. Tämä antaa myös yhä useammalle yritykselle mahdollisuuden kehittää toimintaansa uuden teknologian avulla. Suomalaiset ovat tottuneita siihen, että verkko toimii luotettavasti ja nopeasti missä tahansa liikummekin. 5G:n avulla varmistumme tästä myös tulevaisuudessa, sillä uuden verkon avulla kapasiteettia ja nopeutta saadaan merkittävästi lisää, kertoo Elisan Pohjois-Suomen aluejohtaja Jarmo Mikkola.

5G:n nähdään hyödyttävän sekä kunnan asukkaita että yrityksiä.

– Alavieskassa panostamme kuntalaisten asumisviihtyvyyteen ja samalla haluamme taata erinomaiset toimintaedellytykset alueen yrittäjille. Nopeat ja monipuoliset tietoliikenneyhteydet ovat tärkeä osa tätä kehitystä. 5G-verkko on loistava täydennys alueen valokuituverkolle, ja näin kuntalaisilla ja yrityksillä on jatkossa käytössään entistäkin nopeammat ja luotettavammat yhteydet, kertoo Alavieskan kunnanjohtaja Kari Pentti.

Jopa gigan nopeuden tarjoavan 5G:n voi hankkia omaan mobiililaitteeseen tai sitä voi käyttää kiinteän yhteyden tavoin kodin tai pienehkön yrityksen yhteisenä yhteytenä. 5G:n käyttöä varten tarvitsee 5G:tä tukevan päätelaitteen, 5G-liittymän sekä tulee olla 5G-verkon alueella.

5G-verkko mahdollistaa aiempaa merkittävästi paremmat tietoliikennenopeudet mobiiliin ja koteihin. Suuren verkkokapasiteetin ansiosta käyttäjiä ja laitteita mahtuu 5G-verkkoon huomattavasti enemmän. Suomessa kapasiteetin tarve on erittäin suuri, sillä suomalaiset käyttävät eniten mobiilidataa maailmassa.

Elisan 5G-paikkakuntien peittoalueet löytyvät osoitteesta www.elisa.fi/kuuluvuus. Katso myös lista kaikista Elisan 5G-paikkakunnista www.elisa.fi/5g-paikkakunnat. Lisätietoa 5G:stä osoitteesta www.elisa.fi/5g 

*Boftel Oy. Lisätietoa tutkimuksesta ja tulokset: www.elisa.fi/5g  

Elisan missio on digitalisaatiolla kestävä tulevaisuus. Olemme tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden sekä teknologioiden edelläkävijä. Tarjoamme vastuullisia ja kestäviä ratkaisuita yli 2,8 miljoonalle kuluttaja-, yritys- ja julkishallinnon asiakkaallemme päämarkkina-alueellamme Suomessa ja Virossa, sekä kansainvälisesti yli 100 maassa. Suomessa Elisa on tietoliikennepalveluiden markkinajohtaja, kansainvälisesti yhteistyökumppaneitamme ovat mm. Vodafone ja Tele2. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä, liikevaihto 2020 oli 1,89 miljardia euroa ja henkilöstöä yli 5 000. Elisa on hiilineutraali yhtiö. Seuraa matkaamme: elisa.fi, Facebook @elisasuomi, Twitter @ElisaOyj