Elisa avasi 5G-verkon Kurikkaan ja Kauhavalle
Elisan 5G-verkko on avautunut Kurikkaan ja Kauhavalle. Elisalla on tutkitusti Suomen kattavin 5G-verkko, jonka alueella asuu jo yli 2,5 miljoonaa suomalaista.
Elisa jatkaa 5G-verkkonsa nopeaa laajentamista ja nyt verkko avautui Kurikkaan sekä Kauhavalle. Kurikassa verkkoa on rakennettu muun muassa keskustan, Kankaan ja Jyllintaipaleen alueille, ulottuen Mietaankylälle asti. Kauhavalla taas verkkoa voi alkuvaiheessa käyttää muun muassa Lauttamuksen, Rengon, Mäki-Hannuksen, Fräntilän, Perälän ja Tanelinmäen alueilla. Nyt avattujen paikkakuntien lisäksi Elisan 5G-verkko palvelee Etelä-Pohjanmaan alueella Seinäjoella. Koko Suomessa Elisan 5G-paikkakuntia on jo 75. Vastikään valmistuneen ajomittaustutkimuksen mukaan Elisan 5G-verkko on kattavin Suomessa*.
5G-verkko mahdollistaa merkittävästi aiempaa nopeammat mobiiliyhteydet. 5G-verkon kapasiteetti on edeltäjiinsä verrattuna moninkertainen, jonka ansiosta käyttäjiä ja laitteita mahtuu verkkoon huomattavasti enemmän. Suomessa kapasiteetin tarve on erittäin suuri, sillä suomalaiset käyttävät eniten mobiilidataa maailmassa. Myös viive on 5G-verkossa pienempi.
– Suomalaiset ovat löytäneet 5G:n nopeasti ja usein siirtyminen uuteen teknologiaan tapahtuu samalla kun päätelaite päivitetään uuteen. Suomessa on lähdetty aktiivisesti tutkimaan 5G:n mahdollisuuksia myös yritysten, organisaatioiden ja kuntien toimesta. Olemme olleet toteuttamassa jo kymmeniä mielenkiintoisia 5G-projekteja muun muassa terveydenhuollon, koulutuksen, vanhustenhuollon ja liikenteen aloilla, Elisan Pohjanmaan aluejohtaja Niklas Granholm kertoo.
Kunnissa uuden 5G-verkon valmistumisesta ollaan tyytyväisiä.
– Digitaalinen kehitys ja siitä johtuva kasvava tiedonsiirron tarve on tällä hetkellä merkittävin maailmaa muuttava megatrendi. On hienoa, että pääsemme Kauhavalla mukaan 5G-kehityksen eturintamaan. Nopeat verkkoyhteydet ovat erittäin tärkeitä alueen kehittymisen ja yritystoiminnan kannalta. Ne mahdollistavat myös monipaikkaisen työskentelyn ja opiskelun kotoa käsin toteaa Kauhavan kaupungin kehitysjohtaja Juha-Martti Kuoppala.
Jopa gigan nopeuden tarjoavan 5G:n voi hankkia omaan mobiililaitteeseen tai sitä voi käyttää kiinteän yhteyden tavoin kodin tai pienehkön yrityksen yhteisenä yhteytenä. 5G:n käyttöä varten tarvitsee 5G:tä tukevan päätelaitteen, 5G-liittymän sekä tulee olla 5G-verkon alueella.
Kurikan, Kauhavan ja muiden Elisan 5G-paikkakuntien peittoalueet löytyvät osoitteesta www.elisa.fi/kuuluvuus. Katso myös lista kaikista paikkakunnista www.elisa.fi/5g-paikkakunnat. Lisätietoa 5G:stä osoitteesta www.elisa.fi/5g
*Boftel, 02-03/2021. Lisätietoa tutkimuksesta ja tulokset: www.elisa.fi/5g/#tutkimus.
Elisan missio on digitalisaatiolla kestävä tulevaisuus. Olemme tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden sekä teknologioiden edelläkävijä. Tarjoamme vastuullisia ja kestäviä ratkaisuita yli 2,8 miljoonalle kuluttaja-, yritys- ja julkishallinnon asiakkaallemme päämarkkina-alueellamme Suomessa ja Virossa, sekä kansainvälisesti yli 100 maassa. Suomessa Elisa on tietoliikennepalveluiden markkinajohtaja, kansainvälisesti yhteistyökumppaneitamme ovat mm. Vodafone ja Tele2. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä, liikevaihto 2020 oli 1,89 miljardia euroa ja henkilöstöä yli 5 000. Elisa on hiilineutraali yhtiö. Seuraa matkaamme: elisa.fi, Facebook @elisasuomi, Twitter @ElisaOyj