Elisa avasi 5G-verkon Vihtiin
Elisan 5G-verkko on avautunut Vihtiin. Valtakunnallisesti Elisan 5G-verkon alueella asuu jo yli 2 miljoonaa suomalaista.
Elisa jatkaa 5G-verkkonsa nopeaa laajentamista ja nyt verkko avautui Vihtiin. Vihdissä verkkoa on rakennettu muun muassa Nummelan, Haakkoinmaan, Säntinkorven ja Niittylän alueille. Vhdin lisäksi Elisan 5G-verkko palvelee Uudenmaan alueella noin 15 paikkakunnalla. Koko Suomessa Elisan 5G-paikkakuntia on jo liki 70.
5G-verkko mahdollistaa merkittävästi aiempaa nopeammat mobiiliyhteydet. 5G-verkon kapasiteetti on edeltäjiinsä verrattuna moninkertainen, jonka ansiosta käyttäjiä ja laitteita mahtuu verkkoon huomattavasti enemmän. Suomessa kapasiteetin tarve on erittäin suuri, sillä suomalaiset käyttävät eniten mobiilidataa maailmassa. Myös viive on 5G-verkossa pienempi.
– Suomalaisten mobiilidatan käyttö on kasvanut yli 30 % edellisvuodesta, joka on huikea kasvu jo ennestään korkeisiin datamääriin. Nyt poikkeusaikana monessa kodissa on saatettu huomata, että vanha yhteys ei enää riitä palvelemaan koko perheen tarpeita, kun samaan aikaan osallistutaan videoneuvotteluun, käytetään viihdepalveluja ja pelataan verkkopelejä. 5G:n kanssa vastaavaa ongelmaa ei tule, Elisan liiketoimintajohtaja Juha Laukkanen sanoo.
Kunnille 5G tuo merkittävää hyötyä.
– Nykypäivän yhteisöllisyys ei ole maantieteestä kiinni ja kuntana haluamme olla mahdollistamassa ihmisille uudenlaisia tapoja olla yhdessä ja kohdata toisiaan. Tässä tietoliikenneyhteyksien ja uusien teknologioiden merkitys korostuu. Tämä on ensimmäinen askel eteenpäin koko Vihdin tietoliikenneyhteyksien kehityksessä ja olen erityisen iloinen kuullessani 5G-verkon jatkolaajentumisesta kevään aikana, Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola kertoo.
Jopa gigan nopeuden tarjoavan 5G:n voi hankkia omaan mobiililaitteeseen tai sitä voi käyttää kiinteän yhteyden tavoin kodin tai pienehkön yrityksen yhteisenä yhteytenä. 5G:n käyttöä varten tarvitsee 5G:tä tukevan päätelaitteen, 5G-liittymän sekä tulee olla 5G-verkon alueella.
Vihdin ja muiden Elisan 5G-paikkakuntien peittoalueet löytyvät osoitteesta www.elisa.fi/kuuluvuus. Katso myös lista kaikista Elisan 5G-paikkakunnista osoitteessa www.elisa.fi/5g-paikkakunnat. Lisätietoa 5G:stä osoitteesta www.elisa.fi/5g
Elisan missio on digitalisaatiolla kestävä tulevaisuus. Olemme tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden sekä teknologioiden edelläkävijä. Tarjoamme vastuullisia ja kestäviä ratkaisuita yli 2,8 miljoonalle kuluttaja-, yritys- ja julkishallinnon asiakkaallemme päämarkkina-alueellamme Suomessa ja Virossa, sekä kansainvälisesti yli 100 maassa. Suomessa Elisa on tietoliikennepalveluiden markkinajohtaja, kansainvälisesti yhteistyökumppaneitamme ovat mm. Vodafone ja Tele2. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä, liikevaihto 2020 oli 1,89 miljardia euroa ja henkilöstöä yli 5 000. Elisa on hiilineutraali yhtiö. Seuraa matkaamme: elisa.fi, Facebook @elisasuomi, Twitter @ElisaOyj