Elisa avasi 5G-verkon Ylivieskaan – verkon alueella asuu yli 70 % kaupunkilaisista

Elisan 5G-verkko on avautunut Ylivieskaan. Valtakunnallisesti Elisan 5G-verkon alueella asuu jo yli 2,5 miljoonaa suomalaista.

Elisa jatkaa 5G-verkkonsa nopeaa laajentamista ja nyt verkko avautui Ylivieskaan, jossa verkkoa on rakennettu muun muassa keskustan, Kaisaniemen, Puuhkalan, Lundinkankaan ja Alpuminkankaan alueille. Verkon alueella asuu jo 73 % kaupunkilaisista. Ylivieskan lisäksi Elisan 5G-verkko palvelee Pohjois-Pohjanmaan alueella myös Oulussa, Raahessa ja Kuusamossa. Koko Suomessa Elisan 5G-paikkakuntia on jo yli 70.

5G-verkko mahdollistaa merkittävästi aiempaa nopeammat mobiiliyhteydet. 5G-verkon kapasiteetti on edeltäjiinsä verrattuna moninkertainen, jonka ansiosta käyttäjiä ja laitteita mahtuu verkkoon huomattavasti enemmän. Suomessa kapasiteetin tarve on erittäin suuri, sillä suomalaiset käyttävät eniten mobiilidataa maailmassa. Myös viive on 5G-verkossa pienempi.

– Kuluttajille 5G:n nopeus ja verkon ruuhkattomuus ovat tällä hetkellä ne näkyvimmät ominaisuudet. 5G:n keskimääräisetkin nopeudet liikkuvat useissa sadoissa megoissa, joka mahdollistaa isojen tiedostojen, kuten vaikka kokonaisten tv-sarjojen, latautumisen hetkessä. Tulevaisuudessa iso osa mobiilipalveluista tulee perustumaan 5G-teknologialle. On ennustettu, että esimerkiksi virtuaali- ja lisätyn todellisuuden käyttö tulee olemaan yleistä ihan jokapäiväisissä mobiiliapplikaatioissa, Elisan Pohjois-Suomen aluejohtaja Jarmo Mikkola kertoo.

5G:llä on suuri merkitys myös alueen organisaatioille.

– 5G-verkossa on monta hyvää ominaisuutta teollisuustoimijoiden kannalta: 5G:ssä yhdistyvät luotettavuus ja lyhyt viive. Centria ammattikorkeakoulu on kehittänyt pitkäjänteisellä työllä osaamista ja kehitysympäristöä mobiiliteknologioihin, erityisesti 5G:hen. Tarjoamme kehitysympäristöämme ja osaamistamme teollisille yrityksille 5G:hen tutustumiseen. Asiantuntijamme ja ympäristömme mahdollistavat yrityksille kokeilujen ja demonstraatioiden ketterän toteuttamisen kokonaisuutena ja aidossa ympäristössä kuten robotiikkalaboratoriossamme. Tulevaisuudessa voimme tarjota tutkimus- ja kehityspalveluita toteutettuna yhdessä Elisan kanssa heidän verkossaan, Centrian tutkimus- ja kehityspäällikkö Marjo Heikkilä kertoo.

Jopa gigan nopeuden tarjoavan 5G:n voi hankkia omaan mobiililaitteeseen tai sitä voi käyttää kiinteän yhteyden tavoin kodin tai pienehkön yrityksen yhteisenä yhteytenä. 5G:n käyttöä varten tarvitsee 5G:tä tukevan päätelaitteen, 5G-liittymän sekä tulee olla 5G-verkon alueella.

Ylivieskan ja muiden Elisan 5G-paikkakuntien peittoalueet löytyvät osoitteesta www.elisa.fi/kuuluvuus. Katso myös lista kaikista paikkakunnista www.elisa.fi/5g-paikkakunnat. Lisätietoa 5G:stä osoitteesta www.elisa.fi/5g

Elisan missio on digitalisaatiolla kestävä tulevaisuus. Olemme tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden sekä teknologioiden edelläkävijä. Tarjoamme vastuullisia ja kestäviä ratkaisuita yli 2,8 miljoonalle kuluttaja-, yritys- ja julkishallinnon asiakkaallemme päämarkkina-alueellamme Suomessa ja Virossa, sekä kansainvälisesti yli 100 maassa. Suomessa Elisa on tietoliikennepalveluiden markkinajohtaja, kansainvälisesti yhteistyökumppaneitamme ovat mm. Vodafone ja Tele2. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä, liikevaihto 2020 oli 1,89 miljardia euroa ja henkilöstöä yli 5 000. Elisa on hiilineutraali yhtiö. Seuraa matkaamme: elisa.fi, Facebook @elisasuomi, Twitter @ElisaOyj