Elisa esitteli yhteistyökumppaneidensa kanssa kolme maailmalla ennennäkemätöntä 5G-palvelua ja -ratkaisua

Etäohjattava traktori, mobiilisovellus 3D-rakennusmalleille ja entistä tarkempi livekuva ovat vasta-avatussa Elisa 5G Showroomissa esillä olevia 5G-palveluja, joita ei ole ennen nähty muualla maailmassa. Elisa kehittää jatkuvasti erilaisia 5G-palveluja, jotka tuovat uudenlaisia mahdollisuuksia jo tällä hetkellä eri puolille yhteiskuntaa niin koteihin, yrityksiin kuin julkiselle sektorille. Elisa 5G Showroom on osa tätä kehitystyötä.

5G ja sen mahdollistamat ratkaisut tulevat vaikuttamaan kuluttajien, yritysten ja koko suomalaisen yhteiskunnan arkeen. 5G-mobiiliverkko on kymmenen kertaa 4G:tä nopeampi ja viiveeltään lyhyempi, ja verkkoon myös mahtuu samanaikaisesti kymmenen kertaa enemmän käyttäjiä kuin 4G-verkkoon. Nämä ominaisuudet tekevät 5G:stä ylivertaisen aiempiin mobiilidatasukupolviin verrattuna.

Elisan toimitiloissa Helsingin Pasilassa sijaitsevassa Elisa 5G Showroomissa on tällä hetkellä esillä yhdeksän 5G-ratkaisua ja -palvelua, joista kolme esitellään ensimmäistä kertaa koko maailmassa.

– Elisa on 5G:n edelläkävijä sekä Suomessa että kansainvälisesti. Elisa 5G Showroomissa pääsemme esittelemään yhteistyökumppaneidemme ja asiakkaidemme kanssa kehitettyjä 5G-palveluita ja -ratkaisuja. Haluamme rakentaa digitalisaatiolla kestävää tulevaisuutta ja Showroomissa voi nähdä ja kokea, miten 5G tuo hyötyjä eri puolille yhteiskuntaa. Muun muassa toiminnan tehostaminen on selkeä 5G:n osa-alue, joka kiinnostaa yrityksiä, kertoo Elisan kehitysjohtaja Kimmo Pentikäinen.
 

Elisan esittelemät maailmalla ennennäkemättömät 5G-palvelut ja -ratkaisut:

Raskaan ajoneuvon turvallinen etäohjaus mahdollistaa työt haastavassakin maastossa: 5G:llä ja 360-kameralla etäohjattava traktori
Valtra ja Elisa ovat kehittäneet ja rakentaneet maailman ensimmäisen 5G:n ja 360-asteisen kameran avulla etäohjattavan traktorin. 5G:n nopeus ja pieni viive mahdollistavat Raisiossa sijaitsevan traktorin etäohjauksen Pasilasta käsin. Ratkaisussa ohjaussignaali kulkee suojattuna Elisan kaupallisessa 5G-verkossa varmistaen traktorin turvallisen ohjaamisen. Traktorin katolle asennettu 360-kamera välittää 4K-tasoista kuvaa, minkä ansiosta etäohjaaja näkee ympäristön jatkuvasti reaaliaikaisena ja tarkkaresoluutioisena.

Rakentamisen uusi tulevaisuus: 5G-mobiilisovellus 3D-mallien reaaliaikaiseen visualisointiin
5G mullistaa tapoja tehdä töitä monilla toimialoilla, joista yksi on rakennusala. Pilvilaskentaa hyödyntävän mobiilisovelluksen avulla voidaan seurata rakennusten suunnittelua, rakentamista ja sisustamista. 3D-rakennusmallia voi tarkastella sujuvasti lähes viiveettä eri kulmista puhelimen näyttöä koskettamalla. Koska 3D-rakennusmallit ovat usein kooltaan useita gigatavuja, niitä ei aiemmin ole voinut tarkastella puhelimella reaaliaikaisesti. Nyt Elisan ja Aalto-yliopiston kehittelemässä sovelluksessa 5G:n lyhyt viive ja suuri kapasiteetti auttavat tehostamaan rakentamisen prosesseja.

Pelastustehtäviä entistä turvallisemmin: 360-asteista VR-livekuvaa erittäin tarkalla 8K-resoluutiolla
Ilmasta käsin kuvattua 360-asteista ja samalla myös 8K-resoluutiosta erittäin tarkkaa ja reaaliaikaista videokuvaa voi hyödyntää tilanteissa, joissa vaaditaan hyvälaatuista ja laajaa kuvaa ympäristöstä. Ratkaisun avulla dronen kuvaamia tapahtumia voi seurata juuri siitä kulmasta kuin itse haluaa. Tämä 5G-ratkaisu helpottaa esimerkiksi ammattilaisia erilaisissa pelastustehtävissä. Elisa 5G Showroomissa pääsee kokemaan VR-laseilla korkealta dronesta kuvattavaa merimaisemaa Helsingin edustalla Jätkäsaaressa.

Elisa on tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden edelläkävijä. Asiakkaanamme on 2,8 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota, ja kattavassa verkossamme on yli 6,3 miljoonaa liittymää. Yhteistyö mm. Vodafonen kanssa mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyiset palvelut. Päämarkkina-alueemme ovat Suomi ja Viro, tarjoamme digitaalisia palveluita myös kansainvälisille markkinoille. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 1,84 miljardia euroa ja henkilöstöä 4 900. Vastuullisena suomalaisena markkinajohtajana toimintaamme ohjaa toiminnan jatkuva parantaminen. Lisätietoja www.elisa.fi, Facebookissa @elisasuomi ja Twitterissä @ElisaOyj