Elisa: Keski-Suomen alueelle yhä monipuolisemmat ja luotettavammat tietoliikenneyhteydet

Elisa on vahvistanut jälleen mobiiliverkon ja kiinteän verkon yhteyksiään Keski-Suomessa. Lisäksi Äänekoskelle, Uuraisille, Toivakkaan, Saarijärvelle, Laukaalle ja Keuruulle avautui 5G-verkko sekä Jyväskylän ja Jämsän 5G-verkkoja laajennettiin uusille alueille. 

Alkuvuoden 2021 aikana Elisa on parantanut mobiilin- ja kiinteän verkkonsa kattavuutta Keski-Suomen alueella muun muassa Jyväskylässä, Keuruulla, Jämsässä ja Äänekoskella. Mobiiliverkon kapasiteettia on parannettu ja kiinteän verkon yhteys on nyt tarjolla yhä useammalle. Lisäksi Elisa avasi Äänekoskelle, Uuraisille, Toivakkaan, Saarijärvelle, Laukaalle ja Keuruulle 5G-verkon sekä laajensi jo aiemmin avattua 5G-verkkoa Jyväskylässä ja Jämsässä. 

5G tuo mukanaan merkittävästi enemmän kapasiteettia, joka mahdollistaa entistä nopeammat yhteydet ja enemmän käyttäjiä. Keski-Suomen alueella liki puolet maakunnan asukkaista asuu Elisan 5G-verkon alueella. Esimerkiksi Jyväskylässä ja Muuramessa lukema on jo yli 70 %. Kapasiteettia tarvitaan, sillä mobiilidatan käyttö on jatkanut kasvuaan koko korona-ajan. 

–  Kun korona-aika alkoi, ihmisten elämä kokonaisuudessaan siirtyi koteihin. Verkossamme tapahtui valtakunnallisesti merkittävä, yli 30 % kasvu mobiilidatan käytössä. Kasvu on jatkunut Keski-Suomen alueella tasaisesti koko koronavuoden ajan, ollen huhtikuussa 2021 noin 25 % korkeampi kuin vuotta aiemmin vastaavana ajankohtana, Elisan Keski-Suomen aluejohtaja Juha Peltomäki sanoo.

Elisan 5G-verkon alueella asuu jo yli puolet suomalaista yli 100 paikkakunnalla. Suomalaisille luontevin paikka siirtyä uuden teknologian käyttäjäksi on ollut päätelaitteen vaihdon yhteydessä.

– 15 myydyimmästä puhelinmallistamme jo 10 on 5G-laitteita. Yritysten käyttöön ostetuissa laitteissa suhde on liki sama. Tämä kertoo siitä, että suomalaisten siirtyminen 5G:n käyttäjiksi kiihtyy koko ajan, Peltomäki jatkaa.

Yksi 5G:n eduista on sen monipuolisuus. Uutta teknologiaa voi esimerkiksi käyttää kodin tai yrityksen jaettuna yhteytenä.  Pientaloon tai pieneen kiinteistöön on mahdollista hankkia 5G Kotinetti -palvelu, joka toimii kiinteän yhteyden tavoin, mutta käyttää 5G-verkkoa ja mahdollistaa jopa gigan yhteysnopeuden. 

Elisan verkon saatavuustiedot löytyvät osoitteesta www.elisa.fi/kuuluvuus ja lisäätietoa 5G:n edistymisestä voi lukea osoitteesta www.elisa.fi/5g. Katso myös lista kaikista 5G-paikkakunnista www.elisa.fi/5g-paikkakunnat.

Elisan missio on digitalisaatiolla kestävä tulevaisuus. Olemme tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden sekä teknologioiden edelläkävijä. Tarjoamme vastuullisia ja kestäviä ratkaisuita yli 2,8 miljoonalle kuluttaja-, yritys- ja julkishallinnon asiakkaallemme päämarkkina-alueellamme Suomessa ja Virossa, sekä kansainvälisesti yli 100 maassa. Suomessa Elisa on tietoliikennepalveluiden markkinajohtaja, kansainvälisesti yhteistyökumppaneitamme ovat mm. Vodafone ja Tele2. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä, liikevaihto 2020 oli 1,89 miljardia euroa ja henkilöstöä yli 5 000. Elisa on hiilineutraali yhtiö. Seuraa matkaamme: elisa.fi, Facebook @elisasuomi, Twitter @ElisaOyj