Elisa Kirjan uusien käyttäjien määrä kasvoi 125 prosenttia – myös lukulaitteiden kysyntä kasvussa
Moni lukemisen ystävä on tänä keväänä tutustunut ensi kertaa sähköiseen kirjaan, mikä näkyy Elisa Kirjan digikirjojen ja lukulaitteiden kysynnän kiihtyvänä kasvuna. Elisa Kirjan uusien asiakkaiden määrä kasvoi viimeisen 31 päivän aikana 125 prosenttia*. Samanaikaisesti Elisan lukulaitemyynti kasvoi yli 40 prosenttia*.
Tänä keväänä poikkeustilanne on saanut monet kokeilemaan digitaalisia palveluita ja tuotteita ensimmäistä kertaa, ja kirjat ovat osa tätä ilmiötä.
– Viimeisimmässä tutkimuksessamme** kysyimme ainoastaan painettuja kirjoja lukevilta, miksi he eivät käytä digikirjoja. Joka toinen kertoi syynä olevan sen, että pitää painetusta kirjasta enemmän. Toisaalta usein painettuja kirjoja lukevista joka kuudes mainitsi syyksi sen, että ei ole tullut kokeilleeksi digitaalista kirjaa. Nyt kun aikaa vietetään kotona tavallista enemmän ja kirjastot ovat kiinni, myös moni painettua kirjaa arvostava etsii vaihtoehtoisia tapoja lukea, kertoo Elisa Kirjan liiketoimintajohtaja Helena Niemelä.
Elisan lukulaitteiden myynti kasvoi viimeisen 31 päivän aikana yli 40 prosenttia*. Lukulaitteen suuresti kasvanut kysyntä voi johtua siitä, että digikirjoihin siirtyvät nyt myös painettua kirjoja arvostavat lukijat.
– Elisan viimeisimmän tutkimuksen** mukaan lähes puolet e-kirjoja lukevista lukivat kirjoja älypuhelimella, ja lukulaitetta käytti noin joka kymmenes. Lukulaite kuitenkin mahdollistaa muita mobiililaitteita kirjantuntuisemman lukukokemuksen. Uskon, että yhä useampi lukija jää lukulaitteen käyttäjäksi löydettyään sen, Niemelä pohtii.
Suosituimpien kirjojen joukossa hyvän mielen kirjoja
Viimeisen 31 päivän aikana* suosituimpien kirjojen listalle nousivat esimerkiksi huumorikirja Tarja Kulho – Räkkärimarketin kassa ja romanttinen Kuun sisar.
– Suomalaiset lukevat tavallisesti paljon dekkareita ja elämäkertoja, ja myös Elisa Kirjan myydyimmät kirjat ovat perinteisesti näitä. Nyt kysyntä on kovaa myös niin sanotuissa hyvän mielen sisällöissä, kertoo Niemelä.
Myydyin lukulaite juuri nyt*: PocketBook Touch HD 3
Elisa Kirjan suosituimmat digikirjat juuri nyt*:
1. Seppo Jokinen: Pisara veressä
2. Lucinda Riley: Kuun sisar
3. Enni Mustonen: Pukija
4. Paula Noronen: Tarja Kulho – Räkkärimarketin kassa
5. Jari Tervo: LOIRI.
*= Kasvuluvut saatiin vertaamalla seuraavia ajanjaksoja: lukuja ajalta 16.3.–15.4.2020 (yhteensä 31 päivää) verrattiin lukuihin ajalta 14.2.–15.3.2020 (yhteensä 31 päivää).
**= Elisan digikirjatutkimus on osa Näin Suomi viihtyy 2020 -tutkimuskokonaisuutta, jonka toteutti Elisan toimeksiannosta Prior Konsultointi. Tutkimukseen vastasi 1264 henkilöä, jotka edustavat 15–75-vuotiaita suomalaisia iän, sukupuolen, koulutuksen ja asuinpaikan suhteen. Kysely toteutettiin internet-paneelissa lokakuussa 2019.
Elisa Kirja on Suomen suurin sähköisen kirjallisuuden verkkokauppa, josta löytyy maailman laajin valikoima suomenkielisiä e- ja äänikirjoja. www.elisa.fi/kirja
Elisa on tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden edelläkävijä. Asiakkaanamme on 2,8 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota, ja kattavassa verkossamme on yli 6,3 miljoonaa liittymää. Yhteistyö mm. Vodafonen ja Tele2:n kanssa mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyiset palvelut. Päämarkkina-alueemme ovat Suomi ja Viro, tarjoamme digitaalisia palveluita myös kansainvälisille markkinoille. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 1,84 miljardia euroa ja henkilöstöä 4 900. Vastuullisena suomalaisena markkinajohtajana toimintaamme ohjaa toiminnan jatkuva parantaminen. Vuoden 2020 aikana olemme hiilineutraali yhtiö. Lisätietoja www.elisa.fi, Facebookissa @elisasuomi ja Twitterissä @ElisaOyj