Elisa laajensi 5G-verkkoaan Lahdessa
Lahden 5G-verkko laajeni merkittävästi, kattaen useita uusia kaupunginosia.
Lahden 5G-verkko avattiin jo vuoden 2019 aikana ja nyt verkkoa on laajennettu merkittävästi. Aiemmin verkkoa on rakennettu muun muassa Lahden keskustaan. Laajennuksen myötä 5G on käytettävissä muun muassa stadionin alueella, Patoniityssä, Ahtialassa, Metsäpellossa, Kariniemessä ja Hörölässä. Lisäksi verkko laajenee Nastolaan joulukuun aikana.
– Lahden verkon laajeneminen on erinomainen uutinen alueen yrityksille, sillä yhä useammalla on nyt mahdollisuus ottaa uuden teknologian hyödyt käyttöön. 5G ei ole vain suuryrityksiä varten, vaan se tarjoaa mahdollisuuksia kaiken kokoisilla yrityksille. Oman 5G-polun voi aloittaa pienillä askeleilla, Päijät-Hämeen yrittäjien Heta Vihervirta-Vuontelo muistuttaa.
Elisan 5G-verkko on käytettävissä jo yli 60 paikkakunnalla Suomessa ja verkon alueella asuu reilusti yli 1,8 miljoonaa suomalaista.
Suomessa 5G on edennyt moniin muihin maihin verrattuna vauhdikkaasti. Yhtenä tekijänä on taajuudet, jotka Suomessa tulivat käyttöön jo vuoden 2019 alussa. Toinen syy on suomalaisten mobiilidatan käyttö, joka on vuosi toisensa jälkeen maailman suurinta. Käyttö myös kasvaa koko ajan.
– 5G:n myötä saamme uuden mobiiliverkon, joka on aiempaan verrattuna merkittävästi nopeasti ja kapasiteetiltaan paljon suurempi. Eli käyttäjiä ja käyttöä mahtuu verkkoon todella paljon. Tämä hyödyntää sekä kuluttajia että yrityksiä, joille 5G tuo lisäksi täysin uudenlaisia mahdollisuuksia erilaisten mobiilipalveluiden kehittämiseen, Elisan Hämeen alueen aluejohtaja Kalle Lehtinen kertoo.
Elisan 5G-verkko palvelee Helsingissä, Espoossa, Tampereella, Vantaalla, Oulussa, Turussa, Jyväskylässä, Lahdessa, Kuopiossa, Porissa, Kouvolassa, Joensuussa, Hämeenlinnassa, Vaasassa, Seinäjoella, Rovaniemellä, Kotkassa, Porvoossa, Mikkelissä, Kokkolassa, Salossa, Hyvinkäällä, Lohjalla, Järvenpäässä, Nurmijärvellä, Kirkkonummella, Raumalla, Tuusulassa, Keravalla, Kempeleessä, Kajaanissa, Kaarinassa, Nokialla, Ylöjärvellä, Savonlinnassa, Kangasalalla, Riihimäellä, Raahessa, Raisiossa, Lempäälässä, Hollolassa, Sipoossa, Siilinjärvellä, Iisalmessa, Kemissä, Jämsässä, Liedossa, Pirkkalassa, Naantalissa, Heinolassa, Orimattilassa, Kuusamossa, Sotkamossa, Muuramessa, Kauniaisissa, Iitissä, Kittilässä, Siuntiossa, Savitaipaleella, Kolarissa ja Nilsiässä.
Elisa tarjoaa jo kymmeniä erilaisia 5G-puhelimia ja -reitittimiä sekä liittymiä eri nopeuksilla. Elisan 5G-karttaan voi tutustua osoitteessa www.elisa.fi/kuuluvuus. Lisätietoa 5G:stä löytyy osoitteesta www.elisa.fi/5g.
Elisa on tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden edelläkävijä. Asiakkaanamme on 2,8 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota, ja kattavassa verkossamme on yli 6,3 miljoonaa liittymää. Yhteistyö mm. Vodafonen ja Tele2:n kanssa mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyiset palvelut. Päämarkkina-alueemme ovat Suomi ja Viro, tarjoamme digitaalisia palveluita myös kansainvälisille markkinoille. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 1,84 miljardia euroa ja henkilöstöä 4 900. Vastuullisena suomalaisena markkinajohtajana toimintaamme ohjaa toiminnan jatkuva parantaminen. Vuoden 2020 aikana olemme hiilineutraali yhtiö. Lisätietoja www.elisa.fi, Facebookissa @elisasuomi ja Twitterissä @ElisaOyj.