Elisa valittiin uuden viranomaisverkko Virven ainoaksi radioverkkotoimittajaksi 10 vuodeksi laadun ja kattavuuden ansiosta

Suomen Erillisverkot -konserni on kilpailutuksen perusteella tehnyt päätöksen hankkia viranomaiskäyttöön tulevan Virve 2.0 -radioverkkopalvelun Elisalta.

Hankinnan myötä valtion turvallisuusviranomaiset ja muut huoltovarmuuskriittiset toimijat saavat käyttöönsä nykyaikaisen ja turvallisen mobiiliverkon. Virve 2.0 -liittymät käyttävät Elisan julkista radioverkkoa, jonka Elisa laajentaa Suomen kattavimmaksi data- ja puheverkoksi. Laajennettu palvelualue vastaa nykyistä Virve-verkkoa.

– Pitkäaikainen yhteistyömme valtionhallinnon ja turvallisuustoimijoiden kanssa nousee nyt uudelle tasolle. Tavoitteena ei voi olla vähempää kuin maailman laadukkain viranomaispalvelu ja Suomen kattavin mobiilipuhe- ja dataverkko. Olemme ylpeitä, että Elisan laatuun voidaan luottaa tässä kriittisessä palvelussa. Erillisverkot on maailman johtava turvallisuustoimija alallansa. On hienoa saada yhdessä kehittää seuraavan sukupolven viranomaisverkkoa ja -palveluita ja olla mukana varmistamassa suomalaisten turvallisuutta ja varautumista, toteaa Elisan yritysasiakasliiketoiminnasta vastaava johtaja Timo Katajisto.

Uusia palveluita viranomaisille pitkäjänteisessä yhteistyössä

Uudet verkkopalvelut tukevat merkittävästi viranomaisten ja muiden osapuolten välistä kriittistä viestintää. Virve 2.0 -radioverkkopalvelu on käytettävissä vuodesta 2021 alkaen ja kattaa 4G- ja 5G-teknologiat sekä esineiden internetin. Sopimuskauden pituus on kymmenen vuotta.

– Virven merkitystä kriittisessä toiminnassa ei voi korostaa liikaa. Seuraavan sukupolven Virve on yksi merkittävimmistä valtion ict-hankkeista seuraavien vuosien aikana, ja meille Erillisverkoissa luonnollisesti prioriteetti. Virve mahdollistaa viranomaisten ja muiden turvallisuustoimijoiden saumattoman yhteistyön, joka on välttämätöntä arjessa mutta myös kriisitilanteissa, kuten nyt koronapandemiassa, Erillisverkkojen toimitusjohtaja Timo Lehtimäki sanoo.

Kuvan, videokuvan ja muiden langattomien laajakaistapalveluiden lisääminen nykyisten Virve-palveluiden rinnalle mahdollistaa paremman ja ajantasaisemman tilannekuvan osaksi viranomaisten ja muiden toimijoiden päivittäistä toimintaa. Esineiden internet mahdollistaa esimerkiksi pelastustehtävissä olevien henkilöiden turvallisuuden automaattisen monitoroinnin sekä nykyaikaisten valvontakameroiden ja droonien mobiilikäytön.

Suomen viranomaisille maailman edistyksellisin verkko

Viranomaisviestinnässä kasvaneet datamäärät tuovat viestintäverkoille uusia vaatimuksia. Virven kautta kulkee 80 miljoonaa viestiä viikoittain. Elisa on sitoutunut kasvattamaan mobiiliverkkonsa kattavuutta, kapasiteettia ja varmennuksia Virve 2.0 vaatimusten mukaiseksi.

– Hankinnan valmistelu oli perusteellinen ja sujui hyvässä yhteistyössä viranomaisten kanssa. Tämä luo erinomaisen pohjan jatkaa kohti kriittisen viranomaisverkon käyttöönottoa. Kansainvälisestikin katsottuna tästä tulee erittäin laadukas ja edistyksellinen viranomaisverkko ja suomalaiset viranomaiset ovat jälleen maailman edelläkävijöinä. Tässä valinnassa realisoituu Elisan monivuotinen työ mobiiliverkon laadun ja luotettavuuden kehittämisessä, kertoo Elisan liiketoimintajohtaja Eetu Prieur.

Elisa on tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden edelläkävijä. Asiakkaanamme on 2,8 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota, ja kattavassa verkossamme on yli 6,3 miljoonaa liittymää. Yhteistyö mm. Vodafonen ja Tele2:n kanssa mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyiset palvelut. Päämarkkina-alueemme ovat Suomi ja Viro, tarjoamme digitaalisia palveluita myös kansainvälisille markkinoille. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 1,84 miljardia euroa ja henkilöstöä 4 900. Vastuullisena suomalaisena markkinajohtajana toimintaamme ohjaa toiminnan jatkuva parantaminen. Vuoden 2020 aikana olemme hiilineutraali yhtiö. Lisätietoja www.elisa.fi, Facebookissa @elisasuomi ja Twitterissä @ElisaOyj