Elisa Viihteen alkuperäissarja Munkkivuori on Jani Volasen ohjaama trilleri 1980-luvun lasten kesästä
1980-luvun Helsinkiin sijoittuva uutuussarja Munkkivuori kertoo yhden kesän hirvittävät tapahtumat lasten silmin. Sarja saa ensi-iltansa Elisa Viihde Aitiossa syksyllä 2021, ja sen kuvaukset alkavat toukokuussa 2020.
Jani Volasen Elisa Viihteelle käsikirjoittama 10-osainen Munkkivuori kertoo kesästä, jolloin idyllisestä lähiöstä katoaa pieni lapsi ja pihapiirin aikuiset ottavat oikeuden omiin käsiinsä traagisin seurauksin. Pihan lapsille kaikesta tästä valuu vain tiedonmurusia – Munkkivuori on tarina heidän kesästään.
Hiljattain Venla-gaalassa M/S Romantic -sarjalla menestynyt Volanen myös ohjaa sarjan, ja sen vastaavina tuottajina toimivat Rabbit Filmsin Minna Haapkylä ja Olli Suominen. Trillerin kansainvälisestä levityksestä vastaa Keshet International.
‒ Alkuperäissarjamme ovat Elisa Viihteen suosituinta sisältöä, ja on hienoa olla mukana viemässä suomalaista draamaa myös ulkomaille: useita sarjojamme on myyty kymmeniin maihin, ja niitä voi parhaillaan katsoa muun muassa USA:ssa, Saksassa ja Australiassa. Munkkivuori on upea lisä laatudraamoihimme, ja on hienoa tuoda tämä poikkeuksellinen 1980-luvulle sijoittuva trilleri katsojille, kommentoi Elisa Viihteen sisältöliiketoiminnan johtaja Ani Korpela.
Rabbit Filmsin toimitusjohtaja Olli Suominen odottaa yhteistyötä malttamattomana: ‒ Olemme erittäin innoissamme Elisa Viihteelle tuottamastamme Munkkivuori-sarjasta sekä yhteistyöstä menestyvän ja kunnianhimoisen Keshet Internationalin kanssa. Uskomme alkuperäiseen ideaan, Jani Volasen luovaan nerouteen ja muodostuneisiin vahvoihin kumppanuuksiin.
‒ Suomalainen fiktio on nousemassa Pohjoismaisen draaman kärkijoukkoon ja Jani Volanen on poikkeuksellinen suomalainen lahjakkuus. On suuri etuoikeus päästä yhteistyöhön Volasen sekä Rabbit Filmsin ja Elisa Viihteen kanssa, toteaa Keshet Internationalin globaalin sisällön toimitusjohtaja Sebastian Burkhardt.
Munkkivuori toteutetaan yhteistyössä Business Finlandin, Suomen elokuvasäätiön ja Nelosen kanssa.
Elisa Viihde on julkaissut vuodesta 2014 alkaen 18 alkuperäissarjaa, joita ovat muun muassa Kalifornian kommando, Huone 301, Nyrkki, Maanantai, Kaikki synnit, Ivalo, Bullets, Sipoon herttua, Jättekiva, Kolmistaan, Downshiftaajat ja Konttori. Tulevia sarjoja ovat draamakomedia Kevyttä yläpilveä, lakidraama Pohjolan laki sekä komediat Ei haukku haavaa tee ja Mister8.
Aitio on Elisa Viihteen oma suoratoistopalvelu, josta kuka tahansa voi katsoa elokuvia ja sarjoja kiinteällä kuukausimaksulla rajoituksetta. Vuonna 2013 lanseerattu suoratoistopalvelu tarjoaa laajimman valikoiman kotimaisia elokuvia ja klassikkosarjoja sekä useita Elisa Viihteen alkuperäissarjoja.
Elisa Viihde on Suomen suosituin viihdepalvelu. Elisa Viihde on kaikki, mitä viihtymiseen tarvitset – alkuperäissarjoja, eniten kotimaisia elokuvia, kansainvälisiä uutuuselokuvia, kattava tv-ohjelmatarjonta ja urheilua, jota et muualta näe. Palvelussa on monipuolinen valikoima suoratoistopalveluita, videovuokraamo sekä maksu-TV-paketteja. Elisan viihdepalveluista nauttii yli 300 000 kotitaloutta. www.elisa.fi/viihde
Elisa on tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden edelläkävijä. Asiakkaanamme on 2,8 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota, ja kattavassa verkossamme on yli 6,3 miljoonaa liittymää. Yhteistyö mm. Vodafonen kanssa mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyiset palvelut. Päämarkkina-alueemme ovat Suomi ja Viro, tarjoamme digitaalisia palveluita myös kansainvälisille markkinoille. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 1,84 miljardia euroa ja henkilöstöä 4 900. Vastuullisena suomalaisena markkinajohtajana toimintaamme ohjaa toiminnan jatkuva parantaminen. Lisätietoja www.elisa.fi, Facebookissa @elisasuomi ja Twitterissä @ElisaOyj
Rabbit Films kuuluu Suomen johtaviin itsenäisiin tuotantoyhtiöihin. Se kehittää originaaleja tv-formaatteja ja tuottaa suomalaista prime time -televisioviihdettä sekä draama-ja komediasarjoja ja koko illan elokuvia. Rabbit Filmsin kehittelemiä ohjelmia on palkittu useita kertoja mm. Kultainen Venla ja Formaatti-Finlandia -palkinnoilla. Kansainvälisesti Rabbit Filmsin ohjelmia on esitetty yli 200 territoriossa. Rabbit Filmsin ideologia on aina perustunut itseensä uskomiseen, rohkeuteen ja unelmien toteuttamiseen. Se on kantanut yrityksen tähän päivään saakka, ja Rabbit Filmsin kasvaessa tuo ajatusmaailma on vahvistunut entisestään. Rabbit Draama perustettiin kaksi vuotta sitten ja sitä vetävät Jani Volanen ja Minna Haapkylä. Rabbit Draama kuvasi ensimmäisen komediasarjansa vuonna 2019, ja sillä on Munkkivuoren lisäksi kehittelyssä useampi draama- ja komediasarja sekä elokuvia.