Elisan 5G laajeni Porissa – uusi mobiiliyhteys tarjolla nyt myös pientaloihin

Elisan 5G-verkko laajenee Porissa. Vain muutama kuukausi sitten avautuneen verkon piiriin on lisätty uusia kaupunginosia ja myös keskustan alueella verkkoa on laajennettu.

Elisan 5G-verkko avautui Poriin joulukuussa 2019. Avautuessaan verkko kattoi kaupungin ydinkeskustan aluetta, ulottuen Kokemäenjoen rannasta Helsingintielle sekä Kuudesosasta Itätullin ja Kuninkaanhaan alueille. Nyt verkko palvelee näiden alueiden lisäksi myös muun muassa Pripolin alueella, Herralahdessa, Hanhiluodossa, Aittaluodossa, Kalaholmassa ja Tiimannissa. Lisäksi keskustan verkkoa on laajennettu esimerkiksi kauppakeskus Puuvillan sekä Kauppatorin ympäristöön.

Tänä keväänä 5G-verkkoa on rakennettu Porissa erityisesti pientaloalueille, joissa erittäin nopeaa mobiiliyhteyttä voidaan käyttää kiinteän nettiliittymän tavoin. Elisa 5G Kotinetti sopii erityisesti koteihin, joihin ei ole saatavilla kuituyhteyttä tai 4G-yhteys ei riitä palvelemaan koko perheen tarpeita. 5G Kotinetti -palvelun myynti tulee käynnistymään Porissa kesän aikana.

– Monissa perheissä työskennellään, opiskellaan ja käytetään monenlaisia online-palveluita nyt yhtä aikaa. 5G on erinomainen vaihtoehto kodin liittymäksi, sillä jopa gigan nopeudella toimiva yhteys varmistaa, että nopeutta riittää varmasti kaikille, Elisan Länsi-Suomen aluejohtaja Juha Laukkanen sanoo.

Elisalla on 5G-verkko on jo 23 paikkakunnalla ja sen alueella asuu yli 850 000 suomalaista.

– Olemme rakentaneet verkkoa nopeasti, sillä 5G tuli kaupalliseen käyttöön vasta hieman yli vuosi sitten. Suomalaiset ovat nopeasti ottaneet uuden teknologian omakseen, Laukkanen iloitsee

Elisa on avannut 5G-verkkoja tähän mennessä Helsinkiin, Espooseen, Tampereelle, Vantaalle, Ouluun, Turkuun, Jyväskylään, Lahteen, Kuopioon, Poriin, Kouvolaan, Joensuuhun, Vaasaan, Seinäjoelle, Hyvinkäälle, Raumalle, Tuusulaan, Keravalle, Kangasalalle, Raisioon, Heinolaan, Kuusamoon ja Siuntioon. 5G-palveluiden edelläkävijänä tunnettu Elisa tarjoaa asiakkailleen usean eri valmistajan 5G-puhelimia ja -reitittimiä sekä liittymiä 300 Mbps, 600 Mbps- ja 1 Gbps-nopeuksilla. Elisan 5G-karttaan voi tutustua osoitteessa www.elisa.fi/kuuluvuus. Lisätietoa 5G:stä löytyy osoitteesta www.elisa.fi/5g.

Elisa on tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden edelläkävijä. Asiakkaanamme on 2,8 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota, ja kattavassa verkossamme on yli 6,3 miljoonaa liittymää. Yhteistyö mm. Vodafonen ja Tele2:n kanssa mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyiset palvelut. Päämarkkina-alueemme ovat Suomi ja Viro, tarjoamme digitaalisia palveluita myös kansainvälisille markkinoille. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 1,84 miljardia euroa ja henkilöstöä 4 900. Vastuullisena suomalaisena markkinajohtajana toimintaamme ohjaa toiminnan jatkuva parantaminen. Vuoden 2020 aikana olemme hiilineutraali yhtiö. Lisätietoja www.elisa.fi, Facebookissa @elisasuomi ja Twitterissä @ElisaOyj