Elisan 5G-verkko avautui Oulaisiin

Elisan 5G-verkko laajenee nyt Pohjois-Pohjanmaalla Oulaisiin. Valtakunnallisesti verkon alueella asuu jo yli 4 miljoonaa suomalaista.

Oulaisissa nopea 5G-verkko on ensimmäisenä saatavilla keskustan, Haaranmäen, Toholan ja Törmäperän alueilla. Kaikkiaan Elisan 5G-verkko palvelee nyt jo 154 paikkakunnalla Suomessa.

– Elisan 5G-verkko on laajentunut Pohjois-Pohjanmaalla vauhdilla ja on mahtavaa, että Oulaisten asukkaat ja yritykset pääsevät hyötymään entistä luotettavammista verkkoyhteyksistä. Koronapandemian myötä suomalaiset ovat ottaneet ison loikan digitaalisten palvelujen käyttöönotossa eri elämän osa-alueilla. 5G-verkko tuo nopeiden yhteyksien ohella lisää tiedonsiirron kapasiteettia, joka takaa toimivat yhteydet nyt ja tulevaisuudessa, kertoo Elisan Pohjois-Suomen aluejohtaja Jarmo Mikkola.

Oulaisten kaupungissa toimivat tietoliikenneyhteydet sujuvoittavat sekä kaupunkilaisten että alueen yritysten elämää.

– Oulaisten kaupungissa keskiössä ovat tyytyväiset ihmiset sekä elinvoimainen ja eteenpäin katsova ilmapiiri. Hyvien liikenneyhteyksien lisäksi kaupungin elinvoimaisuutta tukevat luotettavat tietoliikenneyhteydet, joiden tärkeys kasvaa digitalisaation myötä. Uusi 5G-verkko onkin tervetullut mahdollisuus sekä kaupungin asukkaille että yrityksille, sanoo Oulaisten kaupunginjohtaja Riikka Moilanen.

5G-verkko mahdollistaa merkittävästi aiempaa nopeammat mobiiliyhteydet, sekä edeltäjiinsä verrattuna moninkertaisen verkon kapasiteetin. Suomessa kapasiteetin tarve on erittäin suuri, sillä suomalaiset käyttävät eniten mobiilidataa maailmassa.

5G-yhteyden voi hankkia omaan mobiililaitteeseen tai sitä voi käyttää kiinteän yhteyden tavoin kodin tai pienyrityksen yhteisenä yhteytenä. 5G-yhteyteen pääset kiinni, kun sinulta löytyy 5G:tä tukeva päätelaite, 5G-liittymä sekä olet 5G-verkon alueella. 5G-verkon ulkopuolella 5G-laite ja -liittymä siirtyvät käyttämään parasta mahdollista yhteyttä.

Elisan 5G-paikkakuntien peittoalueet löytyvät osoitteesta www.elisa.fi/kuuluvuus. Katso myös lista kaikista Elisan 5G-paikkakunnista www.elisa.fi/5g-paikkakunnat. Lisätietoa 5G:stä osoitteesta www.elisa.fi/5g 

Elisan missio on digitalisaatiolla kestävä tulevaisuus. Olemme tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden sekä 5G:n edelläkävijä. Tarjoamme vastuullisia ja kestäviä ratkaisuita yli 2,8 miljoonalle kuluttaja-, yritys- ja julkishallinnon asiakkaallemme päämarkkina-alueellamme Suomessa ja Virossa, sekä kansainvälisesti yli 100 maassa. Suomessa Elisa on tietoliikennepalveluiden markkinajohtaja, kansainvälisesti yhteistyökumppaneitamme ovat mm. Vodafone ja Tele2. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä. Liikevaihto 2021 oli 2 miljardia euroa ja henkilöstöä 5 300 yli 20 maassa. Elisa on hiilineutraali yhtiö. elisa.fi