Elisan 5G-verkko Etelä-Suomessa laajenee Järvenpäähän

Elisan 5G-verkko on laajentunut Järvenpäähän. Verkko kattaa kaupungin keskustan lisäksi muun muassa Kinnarin ja Pöytäalhon alueet. Verkkoa laajennetaan lisää kesän aikana.

Elisa on laajentanut kattavaa 5G-verkkoaan Etelä-Suomessa, nyt verkko avautui Järvenpäähän. Järvenpäässä verkko kattaa alkuvaiheessa kaupungin keskustan, Järvenpään rantapuiston ja Kolmisoinnun alueet sekä Kinnarin ja Pöytäalhon kaupunginosat. Verkko laajenee kesän aikana lisäksi Isokytön alueelle.

– Järvenpää on väkiluvultaan yksi nopeimmin kasvavista kunnista Suomessa. Kaupungissa asuu paljon työikäisiä ja perheitä, jotka käyttävät aktiivisesti erilaisia tietoliikennepalveluita ja haluavat 5G:n mahdollistamia erittäin nopeita yhteyksiä, Elisan kuluttaja-asiakasyksikön liiketoimintajohtaja Juha Laukkanen sanoo.

Järvenpää on jo 27. paikkakunta, jonne Elisa on avannut 5G-verkon. Elisan 5G-verkon alueella asuu jo yli miljoona suomalaista.

– Suomalaiset ovat olleet todellisia edelläkävijöitä 5G:n käyttöönotossa. Suomeen avattiin maailman ensimmäinen 5G-verkko ja myös 5G-laitteet tulivat meillä tarjolle ensimmäisten maiden joukossa. Nyt verkkomme palvelee jo miltei 20 % suomalaisista. Maineemme mobiilidatan suurkuluttajina ei ole liioittelua, Juha Laukkanen muistuttaa.

Elisan 5G-verkko on käytettävissä tällä hetkellä Helsingissä, Espoossa, Tampereella, Vantaalla, Oulussa, Turussa, Jyväskylässä, Lahdessa, Kuopiossa, Porissa, Kouvolassa, Joensuussa, Vaasassa, Seinäjoella, Salossa, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Raumalla, Tuusulassa, Keravalla, Kangasalalla, Raisiossa, Iisalmessa, Kemissä, Heinolassa, Kuusamossa ja Siuntiossa. 5G-palveluiden edelläkävijänä tunnettu Elisa tarjoaa asiakkailleen usean eri valmistajan 5G-puhelimia ja -reitittimiä sekä liittymiä eri nopeuksilla. Elisan 5G-karttaan voi tutustua osoitteessa www.elisa.fi/kuuluvuus. Lisätietoa 5G:stä löytyy osoitteesta www.elisa.fi/5g.

Elisa on tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden edelläkävijä. Asiakkaanamme on 2,8 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota, ja kattavassa verkossamme on yli 6,3 miljoonaa liittymää. Yhteistyö mm. Vodafonen ja Tele2:n kanssa mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyiset palvelut. Päämarkkina-alueemme ovat Suomi ja Viro, tarjoamme digitaalisia palveluita myös kansainvälisille markkinoille. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 1,84 miljardia euroa ja henkilöstöä 4 900. Vastuullisena suomalaisena markkinajohtajana toimintaamme ohjaa toiminnan jatkuva parantaminen. Vuoden 2020 aikana olemme hiilineutraali yhtiö. Lisätietoja www.elisa.fi, Facebookissa @elisasuomi ja Twitterissä @ElisaOyj