Elisan 5G-verkko jo 40 paikkakunnalla Suomessa – avautui nyt Kotkaan
Elisa toi ensimmäisenä uuden mobiiliteknologian Kotkaan. Verkko on käytettävissä muun muassa kaupungin keskustassa.
Kotkassa verkko kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaupungin keskustaa sekä lisäksi Hovilan aluetta. Syksyn aikana verkko laajenee vielä lisää.
Elisan Itä-Suomen aluejohtaja Ari Punkkisen mukaan suomalaiset yritykset ovat ymmärtäneet nopeasti 5G:n hyödyt.
– Erilaiset privaattiverkkoratkaisut, laitteiden etäohjaus ja IoT:n laaja hyödyntäminen ovat aiheita, joista käymme paljon keskusteluja yritysten kanssa. 5G:n etu on sen monipuolisuus, sen mahdollistamat hyödyt skaalautuvat niin yksinyrittäjän kuin suuren teollisuusyrityksen tarpeisiin.
Myös Kotkan alueella 5G:n mahdollisuudet kiinnostavat yrityksiä.
– Uskon, että 5G:n avulla pystymme kehittämään liiketoimintaamme pitkällä aikavälillä. Konkreettiset toimenpiteet muotoutuvat sen myötä, kun pääsemme testaamaan uuden teknologian mahdollisuuksia käytännössä. Olemme jo aloitelleet testauksia ja seuraamme mielenkiinnolla kehitystyötä, jota 5G:n ympärillä tehdään eri puolilla Suomea, Steveco Oy:n tietohallintopäällikkö Jukka Soininen kertoo.
Kuluttajille 5G tuo nopeat mobiiliyhteydet ja ruuhkattoman verkon
Kotka on jo 40. Elisan 5G-paikkakunta. Valtakunnallisesti Elisan 5G-verkon alueella asuu jo 30 %, eli yli 1,6 miljoonaa suomalaista. Kuluttajia 5G:ssä houkuttaa ensisijaisesti sen nopeus. Uusi mobiiliteknologia mahdollistaa jopa 10 kertaa aiempaa nopeammat tietoliikenneyhteydet. Verkkoon mahtuu myös käyttäjiä moninkertaisesti aiempia teknologioita enemmän.
5G-verkon kaikki ominaisuudet saa käyttöönsä silloin, kun liikkuu 5G-verkon alueella, käyttää 5G-päätelaitetta ja liittymäkin on 5G-versio. 5G-päätelaitteita on tarjolla jo laajasti miltei kaikilta laitevalmistajilta.
– Kun seuraavan kerran on päätelaitteen päivittämisen aika, kannattaa jo valita 5G:tä tukeva malli. Ei mene kauaa, kun 5G-verkon käyttö on suurempaa kuin 4G:n, Punkkinen kehottaa.
Elisan 5G-verkko on käytettävissä tällä hetkellä Helsingissä, Espoossa, Tampereella, Vantaalla, Oulussa, Turussa, Jyväskylässä, Lahdessa, Kuopiossa, Porissa, Kouvolassa, Joensuussa, Hämeenlinnassa, Vaasassa, Seinäjoella, Rovaniemellä, Kotkassa, Salossa, Hyvinkäällä, Lohjalla, Järvenpäässä, Nurmijärvellä, Raumalla, Tuusulassa, Keravalla, Kempeleessä, Kajaanissa, Kaarinassa, Kangasalalla, Riihimäellä, Raahessa, Raisiossa, Hollolassa, Siilinjärvellä, Iisalmessa, Kemissä, Heinolassa, Kuusamossa, Kauniaisissa ja Siuntiossa. 5G-palveluiden edelläkävijänä tunnettu Elisa tarjoaa asiakkailleen usean eri valmistajan 5G-puhelimia ja -reitittimiä sekä liittymiä eri nopeuksilla. Elisan 5G-karttaan voi tutustua osoitteessa www.elisa.fi/kuuluvuus. Lisätietoa 5G:stä löytyy osoitteesta www.elisa.fi/5g.
Elisa on tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden edelläkävijä. Asiakkaanamme on 2,8 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota, ja kattavassa verkossamme on yli 6,3 miljoonaa liittymää. Yhteistyö mm. Vodafonen ja Tele2:n kanssa mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyiset palvelut. Päämarkkina-alueemme ovat Suomi ja Viro, tarjoamme digitaalisia palveluita myös kansainvälisille markkinoille. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 1,84 miljardia euroa ja henkilöstöä 4 900. Vastuullisena suomalaisena markkinajohtajana toimintaamme ohjaa toiminnan jatkuva parantaminen. Vuoden 2020 aikana olemme hiilineutraali yhtiö. Lisätietoja www.elisa.fi, Facebookissa @elisasuomi ja Twitterissä @ElisaOyj