Elisan 5G-verkko kasvoi merkittävästi Oulussa

Vuosi sitten avattua Elisan 5G-verkkoa on jälleen laajennettu Oulussa. Verkko on laajentunut nopeasti, viimeksi verkkoa rakennettiin lisää kesällä.

Elisan 5G-verkko avautui Ouluun noin vuosi sitten. Sittemmin verkkoa on ehditty jo laajentamaan kahteen otteeseen, viimeisimpänä syksyn aikana. Laajennuksen myötä yhä useampi oululainen pääsee hyödyntämään uuden mobiiliteknologian hyötyjä; nopeutta, ruuhkatonta verkkoa ja lyhyttä viivettä.

Oululaisella Uroksella 5G on käytössä Uros Innovation Centerissä.

– Liiketoiminnallemme 5G:llä on suuri merkitys, sillä 5G teknologian mahdollistaman suuren kapasiteetin ansiosta IoT-laitteiden käyttö ja erilaiset käyttökohteet tulevat kasvamaan räjähdysmäisesti. Hyödynnämme 5G:tä tällä hetkellä erityisesti tutkimus- ja kehitystyössä Elisan Uros Innovation Centeriin toteuttaman privaattiverkon avulla. Privaattiverkko mahdollistaa meille uusien IoT-ratkaisujen testaamisen ja kehittämisen omissa tiloissamme, Uroksen teknologiajohtaja Rauno Jokelainen kertoo.

Nyt valmistunut laajennus toi verkon useille uusille alueille. Verkko palvelee aiemmin avattujen alueiden lisäksi nyt muun muassa Talvikankaalla, Etu-Lyötyssä, Nokelassa, Kaakkurissa ja Toppilansaaressa. Lisäksi verkkoa on vahvistettu keskustan alueella ja joulukuussa verkko on laajentunut myös Haukiputaalle, Jääliin ja Kiiminkiin.

– Oulun alue on erityislaatuinen, sillä täällä on runsaasti mobiilipalveluiden ja -teknologian ympärillä työskenteleviä yrityksiä. Täällä kokeillaan, testataan ja rakennetaan asioita, jotka hyödyntävät kaikkia suomalaisia mobiilikäyttäjiä tulevaisuudessa. On erittäin tärkeää, että alueen 5G-peitto on mahdollisimman kattava. Samaan aikaan oululaiset ovat aktiivisia mobiilipalveluiden ja datan hyödyntäjiä, joten uusi teknologia on päässyt täällä heti tositoimiin, Elisan Pohjois-Suomen aluejohtaja Jarmo Mikkola jatkaa.

Elisan 5G-verkko palvelee Helsingissä, Espoossa, Tampereella, Vantaalla, Oulussa, Turussa, Jyväskylässä, Lahdessa, Kuopiossa, Porissa, Kouvolassa, Joensuussa, Hämeenlinnassa, Vaasassa, Seinäjoella, Rovaniemellä, Kotkassa, Porvoossa, Mikkelissä, Kokkolassa, Salossa, Hyvinkäällä, Lohjalla, Järvenpäässä, Nurmijärvellä, Kirkkonummella, Raumalla, Tuusulassa, Keravalla, Kempeleessä, Kajaanissa, Kaarinassa, Nokialla, Ylöjärvellä, Kangasalalla, Riihimäellä, Raahessa, Raisiossa, Hollolassa, Sipoossa, Siilinjärvellä, Iisalmessa, Kemissä, Jämsässä, Liedossa, Pirkkalassa, Naantalissa, Heinolassa, Orimattilassa, Kuusamossa, Sotkamossa, Muuramessa, Kauniaisissa, Iitissä, Kittilässä, Siuntiossa, Savitaipaleella, Kolarissa ja Nilsiässä.

Elisa tarjoaa jo kymmeniä erilaisia 5G-puhelimia ja -reitittimiä sekä liittymiä eri nopeuksilla. Elisan 5G-karttaan voi tutustua osoitteessa www.elisa.fi/kuuluvuus. Lisätietoa 5G:stä löytyy osoitteesta www.elisa.fi/5g.

Elisa on tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden edelläkävijä. Asiakkaanamme on 2,8 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota, ja kattavassa verkossamme on yli 6,3 miljoonaa liittymää. Yhteistyö mm. Vodafonen ja Tele2:n kanssa mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyiset palvelut. Päämarkkina-alueemme ovat Suomi ja Viro, tarjoamme digitaalisia palveluita myös kansainvälisille markkinoille. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 1,84 miljardia euroa ja henkilöstöä 4 900. Vastuullisena suomalaisena markkinajohtajana toimintaamme ohjaa toiminnan jatkuva parantaminen. Vuoden 2020 aikana olemme hiilineutraali yhtiö. Lisätietoja elisa.fi, Facebookissa @elisasuomi ja Twitterissä @ElisaOyj