Elisan 5G-verkko laajenee Varsinais-Suomessa – palvelee nyt myös Loimaalla ja Laitilassa
Elisan 5G-verkko on avautunut Loimaalle ja Laitilaan. Valtakunnallisesti Elisan 5G-verkko on käytettävissä jo 110:llä paikkakunnalla.
Elisa jatkaa 5G-verkkonsa nopeaa laajentamista ja nyt verkko avautui Loimaalle ja Laitilaan. Loimaalla verkko palvelee muun muassa keskustan, Saikun ja Vesikosken alueilla. Kesän aikana verkkoa laajennetaan vielä Hirvikosken, Yhteislaitumen ja Taalikan alueilla. Laitilassa verkkoa on rakennettu ensimmäisessä vaiheessa keskustan alueelle.
Elisan kattavan 5G-verkon alueella asuu jo yli puolet suomalaisista. 5G on yleistynyt suomalaisten keskuudessa nopeasti, ja 5G-mallit ovat Elisan asiakkaiden suosituin valinta päätelaitetta ostettaessa.
– Asiakaskokemus on lopulta se, mikä ohjaa uuden teknologian yleistymistä. Asiakastyytyväisyystutkimuksemme osoittavat, että mitä nopeampi yhteys henkilöllä on käytössään, sitä tyytyväisempi hän on. 5G-asiakkaamme ovatkin kaikista tyytyväisimpiä palvelunsa laatuun, Elisan Länsi-Suomen aluejohtaja Juha Laukkanen sanoo.
Kuluttajien lisäksi erityisesti pk-yritykset ovat olleet innokkaina ottamassa uutta teknologiaa käyttöönsä Suomessa.
– Pk-yrityksissä ollaan usein rohkeita kokeilemaan, varsinkin kun kyseessä on 5G:n tapainen teknologia, joka ei välttämättä vaadi suuria alkuinvestointeja. Korona on osaltaan vauhdittanut kehitystä, kun suuressa osassa yrityksistä on siirrytty kokonaan digitaaliseen maailmaan. 5G:n myötä etäisyydet kutistuvat entisestään, sillä se mahdollistaa esimerkiksi huippulaatuiset virtuaaliset kohtaamiset asiakkaiden, kumppaneiden ja henkilöstön kanssa, Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Hanna Munter kertoo.
Jopa gigan nopeuden tarjoavan 5G:n voi hankkia omaan mobiililaitteeseen tai sitä voi käyttää kiinteän yhteyden tavoin kodin tai pienehkön yrityksen yhteisenä yhteytenä. 5G:n käyttöä varten tarvitsee 5G:tä tukevan päätelaitteen, 5G-liittymän sekä tulee olla 5G-verkon alueella.
Loimaan, Laitilan ja muiden Elisan 5G-paikkakuntien peittoalueet löytyvät osoitteesta www.elisa.fi/kuuluvuus. Katso myös lista kaikista Elisan 5G-paikkakunnista www.elisa.fi/5g-paikkakunnat. Lisätietoa 5G:stä osoitteesta www.elisa.fi/5g
Elisan missio on digitalisaatiolla kestävä tulevaisuus. Olemme tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden sekä teknologioiden edelläkävijä. Tarjoamme vastuullisia ja kestäviä ratkaisuita yli 2,8 miljoonalle kuluttaja-, yritys- ja julkishallinnon asiakkaallemme päämarkkina-alueellamme Suomessa ja Virossa, sekä kansainvälisesti yli 100 maassa. Suomessa Elisa on tietoliikennepalveluiden markkinajohtaja, kansainvälisesti yhteistyökumppaneitamme ovat mm. Vodafone ja Tele2. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä, liikevaihto 2020 oli 1,89 miljardia euroa ja henkilöstöä yli 5 000. Elisa on hiilineutraali yhtiö. Seuraa matkaamme: elisa.fi, Facebook @elisasuomi, Twitter @ElisaOyj