Elisan 5G-verkko laajeni Keski-Suomessa – verkko avautui Muurameen

Elisa on avannut 5G-verkon Muurameen. Aiemmin Keski-Suomessa on ollut 5G-verkko ainoastaan Jyväskylässä.

Muuramen 5G-verkko yltää keskustan lisäksi Kinkovuoren ja Seunavuoren alueille. Syksyn aikana verkkoa laajennetaan vielä lisää.

– Uuden teknologian hyödyntäminen on yksi Muuramen kuntastrategian pääteemoista. Haluamme myös kuntana olla rohkea kokeilemaan uutta. On tärkeää tunnistaa ne alueet, joilla 5G voisi tarjota meille hyötyjä. Tähän tarvitaan kaikkien alueen toimijoiden yhteistyötä. Kunta toimii tässä keskustelussa mielellään aktiivisena osapuolena, Muuramen vs. kunnanjohtaja Sami Niemi lupaa.

Muuramen lisäksi Elisa on avannut 5G-verkon yli 50 paikkakunnalla Suomessa. Valtakunnallisesti Elisan 5G-verkon alueella asuu jo yli 1,6 miljoonaa suomalaista. Muuramessa verkkoa on rakennettu alueille, joissa on paljon pientaloasutusta. Tämä avaa alueen asukkaille mahdollisuuden hyödyntää uutta teknologiaa myös kodin kiinteän yhteyden tavoin.

– 5G:n myötä perhe voi saada käyttöönsä jopa gigan nopeudella toimivan mobiiliyhteyden. Vaikka käyttäjiä olisi useampia, riittää kaista varmasti kattamaan kaikkien tarpeet. Muuramessakin tehdään tällä hetkellä paljon etätyötä ja monessa kodissa on saatettu huomata, ettei vanha yhteys enää riitä, Elisan Keski-Suomen aluejohtaja Juha Peltomäki sanoo.

Elisan 5G-verkko palvelee Helsingissä, Espoossa, Tampereella, Vantaalla, Oulussa, Turussa, Jyväskylässä, Lahdessa, Kuopiossa, Porissa, Kouvolassa, Joensuussa, Hämeenlinnassa, Vaasassa, Seinäjoella, Rovaniemellä, Kotkassa, Mikkelissä, Kokkolassa, Salossa, Hyvinkäällä, Lohjalla, Järvenpäässä, Nurmijärvellä, Raumalla, Tuusulassa, Keravalla, Kempeleessä, Kajaanissa, Kaarinassa, Kangasalalla, Riihimäellä, Raahessa, Raisiossa, Hollolassa, Sipoossa, Siilinjärvellä, Iisalmessa, Kemissä, Jämsässä, Heinolassa, Orimattilassa, Kuusamossa, Sotkamossa, Muuramessa, Kauniaisissa, Iitissä, Kittilässä, Siuntiossa, Savitaipaleella, Kolarissa ja Nilsiässä. 5G-palveluiden edelläkävijänä tunnettu Elisa tarjoaa asiakkailleen usean eri valmistajan 5G-puhelimia ja -reitittimiä sekä liittymiä eri nopeuksilla. Elisan 5G-karttaan voi tutustua osoitteessa www.elisa.fi/kuuluvuus. Lisätietoa 5G:stä löytyy osoitteesta www.elisa.fi/5g.

Elisa on tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden edelläkävijä. Asiakkaanamme on 2,8 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota, ja kattavassa verkossamme on yli 6,3 miljoonaa liittymää. Yhteistyö mm. Vodafonen ja Tele2:n kanssa mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyiset palvelut. Päämarkkina-alueemme ovat Suomi ja Viro, tarjoamme digitaalisia palveluita myös kansainvälisille markkinoille. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 1,84 miljardia euroa ja henkilöstöä 4 900. Vastuullisena suomalaisena markkinajohtajana toimintaamme ohjaa toiminnan jatkuva parantaminen. Vuoden 2020 aikana olemme hiilineutraali yhtiö. Lisätietoja www.elisa.fi, Facebookissa @elisasuomi ja Twitterissä @ElisaOyj