Elisan 5G-verkko laajeni Orimattilaan

Päijät-Hämeen alueen neljäs 5G-paikkakunta on Orimattila. Aiemmin Elisa on avannut 5G-verkon Lahteen, Heinolaan ja Hollolaan. 

Orimattilassa Elisan 5G-verkko palvelee ensimmäisessä vaiheessa käyttäjiä kaupungin keskustassa sekä Sampolan, Käkelän ja Mäntylän alueilla. Orimattila on 44. Elisan 5G-paikkakunta. Valtakunnallisesti verkon alueella asuu yli 30 % väestöstä, eli yli 1,6 miljoonaa suomalaista.

– Olemme laajentaneet 5G-verkkoa nopeasti ensin suuremmille ja sen jälkeen pienemmille paikkakunnille Suomessa. Verkkoa on rakennettu asiakastarpeen mukaan, sinne missä on käyttöä ja tarvetta, kuten Orimattilassa. Päijät-Hämeen seudulla mobiilidatan käyttö on 1,5 kertaistunut muutaman viime vuoden aikana, eli tarve nopeammille 5G-yhteyksille on selvä, Elisan Hämeen aluejohtaja Kalle Lehtinen kertoo.

Orimattilassa tieto uudesta 5G-verkosta otetaan innolla vastaan.

– Haluamme olla houkutteleva kunta myös nuorille ja perheille. Orimattilasta on hyvät liikenneyhteydet niin Lahteen kuin Helsinkiin, mutta nopeammat ja luotettavammat tietoliikenneyhteydet antavat entistä paremmat mahdollisuudet kodin perustamiselle Orimattilaan, vaikka työ olisikin jossain muualla, Orimattilan kaupunginjohtaja Osmo Pieski sanoo.

Elisan 5G-verkko palvelee Helsingissä, Espoossa, Tampereella, Vantaalla, Oulussa, Turussa, Jyväskylässä, Lahdessa, Kuopiossa, Porissa, Kouvolassa, Joensuussa, Hämeenlinnassa, Vaasassa, Seinäjoella, Rovaniemellä, Mikkelissä, Kotkassa, Kokkolassa, Salossa, Hyvinkäällä, Lohjalla, Järvenpäässä, Nurmijärvellä, Raumalla, Tuusulassa, Keravalla, Kempeleessä, Kajaanissa, Kaarinassa, Kangasalalla, Riihimäellä, Raahessa, Raisiossa, Hollolassa, Siilinjärvellä, Iisalmessa, Kemissä, Heinolassa, Orimattilassa, Kuusamossa, Kauniaisissa, Iitissä ja Siuntiossa. 5G-palveluiden edelläkävijänä tunnettu Elisa tarjoaa asiakkailleen usean eri valmistajan 5G-puhelimia ja -reitittimiä sekä liittymiä eri nopeuksilla. Elisan 5G-karttaan voi tutustua osoitteessa www.elisa.fi/kuuluvuus. Lisätietoa 5G:stä löytyy osoitteesta www.elisa.fi/5g.
 

Elisa on tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden edelläkävijä. Asiakkaanamme on 2,8 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota, ja kattavassa verkossamme on yli 6,3 miljoonaa liittymää. Yhteistyö mm. Vodafonen ja Tele2:n kanssa mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyiset palvelut. Päämarkkina-alueemme ovat Suomi ja Viro, tarjoamme digitaalisia palveluita myös kansainvälisille markkinoille. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 1,84 miljardia euroa ja henkilöstöä 4 900. Vastuullisena suomalaisena markkinajohtajana toimintaamme ohjaa toiminnan jatkuva parantaminen. Vuoden 2020 aikana olemme hiilineutraali yhtiö. Lisätietoja www.elisa.fi, Facebookissa @elisasuomi ja Twitterissä @ElisaOyj