Elisan 5G-verkko laajeni Raaheen

Elisan 5G-verkko on laajentunut Raaheen. Verkko kattaa alkuvaiheessa muun muassa kaupungin keskustan sekä Vilpunkankaan ja Ollinsaaren alueita.

Elisa on jälleen laajentanut kattavaa 5G-verkkoaan, ja nyt verkko avautui Raaheen. Raahessa verkko kattaa alkuvaiheessa kaupungin keskustan. Lisäksi verkko yltää lisäksi muun muassa Vilpunkankaalle, Ollinsaareen, Pikkuholmiin ja Antinkankaalle.

– Raahen kaupungin strategiassa digitalisaatio on nostettu yhdeksi kantavaksi teemaksi. Kaupungin sähköisiä palveluja kehitetään suunnitelmallisesti ja uskon, että 5G tuo meille kehitystyöhön erinomaisia uusia ulottuvuuksia. Alueen yrityksille sekä raahelaisille jopa 10 kertaa nopeammat mobiiliyhteydet ovat myös iso uutinen, Raahen kaupunginjohtaja Ari Nurkkala sanoo.

Raahe on 29. paikkakunta, jonne Elisa on avannut 5G-verkon. Elisan 5G-verkon alueella asuu jo yli miljoona suomalaista.

– 5G on yleistynyt nopeasti. Tähän on vaikuttanut verkon ripeä laajeneminen, mutta myös merkittävästi kasvanut 5G-päätelaitteiden valikoima. Pelkästään tänä keväänä olemme tuoneet myyntiin useita uusia malleja eri hintaluokissa. Monet ovat myös havainneet tarpeen nopeammalle nettiyhteydelle, kun tietoliikennepalveluiden käyttö on kasvanut entisestään kevään poikkeuksellisissa olosuhteissa, Elisan Pohjois-Suomen alueen aluejohtaja Jarmo Mikkola kertoo.

Elisan kattava 5G-verkko on käytettävissä tällä hetkellä Helsingissä, Espoossa, Tampereella, Vantaalla, Oulussa, Turussa, Jyväskylässä, Lahdessa, Kuopiossa, Porissa, Kouvolassa, Joensuussa, Hämeenlinnassa, Vaasassa, Seinäjoella, Salossa, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Raumalla, Tuusulassa, Keravalla, Kangasalalla, Raahessa, Raisiossa, Iisalmessa, Kemissä, Heinolassa, Kuusamossa ja Siuntiossa. 5G-palveluiden edelläkävijänä tunnettu Elisa tarjoaa asiakkailleen usean eri valmistajan 5G-puhelimia ja -reitittimiä sekä liittymiä eri nopeuksilla. Elisan 5G-karttaan voi tutustua osoitteessa www.elisa.fi/kuuluvuus. Lisätietoa 5G:stä löytyy osoitteesta www.elisa.fi/5g.

Elisa on tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden edelläkävijä. Asiakkaanamme on 2,8 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota, ja kattavassa verkossamme on yli 6,3 miljoonaa liittymää. Yhteistyö mm. Vodafonen ja Tele2:n kanssa mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyiset palvelut. Päämarkkina-alueemme ovat Suomi ja Viro, tarjoamme digitaalisia palveluita myös kansainvälisille markkinoille. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 1,84 miljardia euroa ja henkilöstöä 4 900. Vastuullisena suomalaisena markkinajohtajana toimintaamme ohjaa toiminnan jatkuva parantaminen. Vuoden 2020 aikana olemme hiilineutraali yhtiö. Lisätietoja www.elisa.fi, Facebookissa @elisasuomi ja Twitterissä @ElisaOyj