Elisan 5G-verkko laajentui Uudellamaalla – avautui Porvooseen
Elisan 5G-verkko laajenee vauhdilla ja uutta mobiiliteknologiaa voi hyödyntää jo yli 50 paikkakunnalla. Viimeisimpänä verkko on avautunut Porvooseen.
Porvoossa 5G-verkko kattaa alkuvaiheessa kaupungin keskustan lisäksi muun muassa Näsin, Joonaanmäen, Tarmolan ja Myllymäen alueita. Porvoo on jo 13. paikkakunta Uudenmaan alueella, jossa on Elisan 5G-verkko. Valtakunnallisesti paikkakuntia on yli 50 ja verkon alueella asuu jo yli 1,6 miljoonaa suomalaista.
Mahdollisuus hyödyntää 5G-teknologiaa on erinomainen uutinen Porvoon kaupungille, jonka kolmevuotinen Digiohjelma käynnistyi vuoden 2020 alussa.
– Haluamme kehittää kaupunkia yhä vetovoimaisemmaksi paikaksi asua ja työskennellä myös digitalisaation keinoin. Sähköisten palveluiden kehittäminen, uudenlaiset vuorovaikutuksen tavat kuntalaisten kanssa sekä uusien teknologioiden, kuten 5G:n, hyödyntäminen ovat digikehityksemme keskiössä. Hyvänä esimerkkinä virtuaalinen etäopetus, joka on taideopetuksen osalta yhtenä digiohjelmamme toimenpiteenä, Porvoon kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula kertoo.
Porvoossa verkkoa on rakennettu keskustan lisäksi alueille, joissa on pientaloja ja liiketiloja. Niissä 5G:tä on mahdollista hyödyntää kodin tai pienen yrityksen ainoana tietoliikenneyhteytenä.
– Yksi 5G-yhteys riittää useammalle henkilölle, vaikka käyttöä olisi runsaastikin. Jopa gigan nopeudella toimiva 5G tarjoaa siis samanlaisia huippunopeuksia kuin esimerkiksi kuituyhteys. Verkon ruuhkautumisestakaan ei 5G:n kohdalla tarvitse huolehtia, sillä siinä riittää kapasiteettia moninkertaisesti muihin mobiiliverkkoihin verrattuna, liiketoimintajohtaja Juha Laukkanen Elisalta muistuttaa.
Elisan 5G-verkko palvelee Helsingissä, Espoossa, Tampereella, Vantaalla, Oulussa, Turussa, Jyväskylässä, Lahdessa, Kuopiossa, Porissa, Kouvolassa, Joensuussa, Hämeenlinnassa, Vaasassa, Seinäjoella, Rovaniemellä, Kotkassa, Porvoossa, Mikkelissä, Kokkolassa, Salossa, Hyvinkäällä, Lohjalla, Järvenpäässä, Nurmijärvellä, Raumalla, Tuusulassa, Keravalla, Kempeleessä, Kajaanissa, Kaarinassa, Kangasalalla, Riihimäellä, Raahessa, Raisiossa, Hollolassa, Sipoossa, Siilinjärvellä, Iisalmessa, Kemissä, Jämsässä, Heinolassa, Orimattilassa, Kuusamossa, Sotkamossa, Muuramessa, Kauniaisissa, Iitissä, Kittilässä, Siuntiossa, Savitaipaleella, Kolarissa ja Nilsiässä.
Elisa tarjoaa asiakkailleen usean eri valmistajan 5G-puhelimia ja -reitittimiä sekä liittymiä eri nopeuksilla. Elisan 5G-karttaan voi tutustua osoitteessa www.elisa.fi/kuuluvuus. Lisätietoa 5G:stä löytyy osoitteesta www.elisa.fi/5g.
Elisa on tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden edelläkävijä. Asiakkaanamme on 2,8 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota, ja kattavassa verkossamme on yli 6,3 miljoonaa liittymää. Yhteistyö mm. Vodafonen ja Tele2:n kanssa mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyiset palvelut. Päämarkkina-alueemme ovat Suomi ja Viro, tarjoamme digitaalisia palveluita myös kansainvälisille markkinoille. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 1,84 miljardia euroa ja henkilöstöä 4 900. Vastuullisena suomalaisena markkinajohtajana toimintaamme ohjaa toiminnan jatkuva parantaminen. Vuoden 2020 aikana olemme hiilineutraali yhtiö. Lisätietoja www.elisa.fi, Facebookissa @elisasuomi ja Twitterissä @ElisaOyj