Elisan IT-liiketoiminta palkittiin osaamisesta automaatiossa ja tekoälyssä – osaaminen tunnistettu myös merkittävissä asiakkuuksissa
Elisa on noussut merkittäväksi IT-toimijaksi Suomessa tarjoamalla kokonaisvaltaisia ratkaisuita yrityksille ja organisaatioille. Microsoft valitsi Elisan Vuoden kumppaniksi 2023. Palkinto jaetaan vuosittain osoituksena laaja-alaisesta osaamisesta Microsoft-teknologioiden hyödyntämisessä asiakkaan tarpeiden mukaisesti.
Elisa sai tunnustusta muun muassa erityisen innovatiivisten ratkaisujen synnyttämisestä asiakkailleen sekä työntekijöidensä osaamisen kehittämisestä.
– IT-edelläkävijänä vahvuuksiamme ovat tietoturva-, tekoäly- ja automaatio-osaaminen, ja haluamme olla suomalaisorganisaatioiden luotetuin kumppani näissä aiheissa. Asiakaskeskeisyys on Elisalle tärkeä arvo, ja tämä tarkoittaa meille sitä, että lähdemme aina asiakkaan tarpeista. Kiitos kuuluu hienosti arvojamme toteuttaneille, osaaville IT-asiantuntijoillemme, kommentoi Elisan IT-liiketoiminnan johtaja Sari Torkkola.
Elisan IT-asiakkuuksissa yhteiskunnallisesti merkittäviä toimijoita – Elisa ja HUS solmivat lähes neljän miljoonan sopimuksen
Viimeisimpänä merkittävänä IT-asiakkuutena Elisa on sopinut HUS:in kanssa HUS Dynamics ja Power Platform -järjestelmäkokonaisuuden kehittämisestä. HUS tehostaa Dynamicsilla muun muassa asiakkuuksien hallintaa sekä hallinnollisia prosesseja. Sopimus kattaa neljä vuotta ja on kokonaisarvoltaan enintään 3,8 miljoonaa euroa.
Elisan IT-osaaminen on aiemminkin saanut Microsoftilta tunnustusta
Elisa palkittiin myös aiemmin keväällä 2023 kyvyistään pilvipalveluiden kokonaisratkaisuissa, kun Microsoft nimitti Elisan Microsoftin Solutions Partner for Microsoft Cloud -tunnustuksella. Elisa on toinen yritys Suomessa, jolle on myönnetty kyseinen nimeke.
– Elisalla on vahva jatkuvan uusiutumisen ja oppimisen kulttuuri, ja kannustamme IT-asiantuntijoitamme aktiivisesti kouluttautumaan. Tämä tapahtuu esimerkiksi erilaisia alan sertifiointeja suorittamalla, jatkaa Torkkola.
Elisan missio on digitalisaatiolla kestävä tulevaisuus. Olemme tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden sekä 5G:n edelläkävijä. Tarjoamme vastuullisia ja kestäviä ratkaisuita yli 2,8 miljoonalle kuluttaja-, yritys- ja julkishallinnon asiakkaallemme päämarkkina-alueellamme Suomessa ja Virossa, sekä kansainvälisesti yli 100 maassa. Suomessa Elisa on tietoliikennepalveluiden markkinajohtaja, kansainvälisesti yhteistyökumppaneitamme ovat mm. Vodafone ja Tele2. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä. Liikevaihto 2022 oli 2,1 miljardia euroa ja henkilöstöä 5 600 yli 20 maassa. Elisa on hiilineutraali yhtiö. elisa.fi