Elisan myydyimmän kodin elektroniikan trendit 2021
Vuosi 2021 jää historiaan kotona viihtymisen vuotena, kun suomalaiset viettivät erityisesti koronatilanteen takia kotona runsaasti aikaa. Ilmiö näkyy myös Elisan vuoden 2021 elektroniikkamyynnissä. Televisioita uusitaan edelleen ahkerasti – moni unohtaa vanhojen televisioiden uusiokäyttömahdollisuudet.
Jo viime vuonna 55-tuumaisten televisioiden hamstraaminen muodostui trendiksi, ja myös Elisan vuoden 2021 myydyimmistä televisioista lähes 28 prosenttia oli 55-tuumaisia.
– Kauppa on käynyt etenkin loppuvuonna vilkkaana ja joulun myyntisesonki jatkuu marraskuusta tammikuuhun 23.12. alkavan alennusmyynnin siivittämänä. Suomalaisten suosikkitelkkari on 55-tuumainen, 4K- ja LED-näytöllä varustettu. Vaikka suomalaiset suosivat edullisia malleja, myös laadulle on kysyntää, sillä jo lähes kolmannes top-listan myydyimmistä televisioista on LG:n OLED ja Samsungin QLED -malleja, sanoo Elisan kuluttajaelektroniikan liiketoimintajohtaja Ville Valkama.
Ensi vuonna kodeissa yleistyvät projektorit
Valkaman mukaan suoratoiston katselun lisääntyminen näkyy erilaisten katseluvälineiden suosiossa. Tabletti tarvitaan matkalle mukaan, ja samaan aikaan kodeissa siirrytään vähitellen kohti suurempia ruutuja ja uudenlaisia katseluvälineitä.
– Elokuvia ja sarjoja katsotaan ahkerasti, ja suuri kuva sekä laadukas äänentoisto takaa parhaan viihde-elämyksen koteihin. Kuluttajien keskuudessa ostetaan yhä enemmän 65-tuumaisia televisioita, ja ne kattavat jo reilun neljänneksen televisiomyynnistä, kertoo Valkama ja jatkaa:
– Kiinnostus projektoreita kohtaan on alkanut kasvamaan ja uudet mallit tarjoavatkin entistä parempaa kuvanlaatua. Uskomme niiden yleistyvän ensi vuonna suomalaiskodeissa laajenevan valikoiman myötä.
Moni tekee virheolettaman ja luulee vanhaa televisiota käyttökelvottomaksi
Elisalla on huomattu, että moni suomalainen uusii television entistä useammin älytelevision vaihtuvien päivitysten takia.
– Vanhaa televisiota ei välttämättä kannata laittaa kierrätykseen vaihdettaessa uuteen, vaikka vanha telkkari jäisikin vähemmälle käytölle. Moni asiakkaamme on huokaissut helpotuksesta kuultuaan, että Elisa Viihde -tv-palvelun avulla kodin suoratoistopalvelut on saatavilla myös vanhempaan televisiomalliin. Tällaiset palvelut mahdollistavat kestävän digitaalisen tulevaisuuden yhä useammalle ja myös ympäristö kiittää, jatkaa Valkama.
Tietotekniikan myynnin kasvu jatkui viime vuodesta maltillisesti pöytäkoneiden, hiirien ja näppäimistöjen siivittämänä
– Kannettavien ja näyttöjen kaupan kasvu hiipui viime vuodesta. Vuoden suosituimmaksi läppäriksi nousi viime vuoden tapaan Applen kevyt malli: Apple MacBook Air M1, sanoo Valkama.
Elisan myydyimmät 55-tuumaiset televisiot 2021:
- Samsung 55” 4K Smart TV (TU6905)
- Samsung 55” 4K Smart TV (TU7005)
- Philips 55″ 4K Android Smart TV
- Samsung 55” 4K QLED Smart TV (QE55Q70)
- LG 55″ 4K OLED Smart TV (OLED55C15LA)
- LG 55″ 4K OLED Smart TV (OLED55CX6LA)
- Samsung 55” 4K QLED Smart TV (QE55Q64)
- Samsung 55” 4K QLED Smart TV (Q70 2021)
- Nokia 55″ 4K Android Smart TV
- LG 55″ 4K Smart TV (55UN73006LA)
Elisan myydyimmät 65-tuumaiset televisiot 2021:
- Samsung 65” 4K Smart TV (TU6905)
- Samsung 65” 4K Smart TV (UE65TU7005)
- Samsung 65” 4K QLED Smart TV (QE65Q64)
- Samsung 65” 4K QLED Smart TV (QE65Q70)
- Samsung 65” 4K QLED Smart TV (Q80A)
- Samsung 65” 4K QLED Smart TV (Q70)
- LG 65″ 4K OLED Smart TV (OLED65C15LA)
- Philips 65″ 4K Android Smart TV
- LG 65″ 4K Smart TV (65UN73006LA)
- Philips 65″ 4K Android Smart TV (Ambilight 3)
Elisan myydyimmät tabletit 2021:
- Lenovo Tab M10 10″ HD LTE
- Samsung Galaxy Tab A7 LTE
- Huawei Mediapad T5 10 LTE
- Apple iPad 2020 Wi-Fi
- Apple iPad Pro 11.0 2020 WiFi
- Samsung Galaxy Tab A7 Wifi
- Apple iPad Air 2020 Wi-Fi
- Samsung Galaxy Tab A7 Lite LTE
- Apple iPad 2021 WiFi
- Lenovo TAB M10 Wifi
Elisan myydyimmät kannettavat tietokoneet 2021:
- Apple MacBook Air M1 13″ MacOS
- Acer Swift 1 14″ Windows
- Acer Chromebook 14″ Google
- Acer Chromebook 15.6″ Google
- HP Laptop 14″ Windows
- Lenovo Yoga S7 14″ Windows
- Lenovo Chromebook IP 3 14″ Google
- Acer Nitro 5 15,6″ Windows
- Lenovo Ideapad 3 14″ Windows
- Lenovo Flex 5 14″ Windows
Elisan missio on digitalisaatiolla kestävä tulevaisuus. Olemme tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden sekä teknologioiden edelläkävijä. Tarjoamme vastuullisia ja kestäviä ratkaisuita yli 2,8 miljoonalle kuluttaja-, yritys- ja julkishallinnon asiakkaallemme päämarkkina-alueellamme Suomessa ja Virossa, sekä kansainvälisesti yli 100 maassa. Suomessa Elisa on tietoliikennepalveluiden markkinajohtaja, kansainvälisesti yhteistyökumppaneitamme ovat mm. Vodafone ja Tele2. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä, liikevaihto 2020 oli 1,89 miljardia euroa ja henkilöstöä yli 5 000. Elisa on hiilineutraali yhtiö. Seuraa matkaamme: elisa.fi, Facebook @elisasuomi, Twitter @ElisaOyj