Elisan myydyimmät läppärit: Näin Suomi valmistautuu poikkeukselliseen talveen

Kesälomien jälkeen muuttunut yhteiskunnallinen tilanne ajoi suomalaisia hoitamaan asioitaan jälleen yhä enemmän etänä sekä valmistautumaan poikkeukselliseen syksyyn ja talveen. Tämä näkyy myös Elisan kannettavien tietokoneiden myynnissä ja liittymäyhteyksien päivittämisessä.

Läppärien myynti kasvoi heinä- ja syyskuussa 15 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen tilanteeseen. Lisäksi moni Elisan asiakkaista on päivittänyt kodin nettinsä ja mobiililaitteensa liittymän jopa kymmenen kertaa nopeampaan 5G-teknologiaan, jolla pääsee Elisan kattavaan 5G-verkkoon.

– Elisan myydyin tietokone heinä-syyskuussa oli Apple MacBook Air 13-tuumaisella näytöllä. Se on kevyt, siinä on hyvä akunkesto ja suorituskyky. Kaiken kaikkiaan listalla on kuitenkin eniten Windows-käyttöjärjestelmän läppäreitä. Myös Chromebook-mallien kysyntä on tänä vuonna kasvanut ja nostanut ne myydyimpien listalle mukaan, toteaa Elisan laiteliiketoiminnan johtaja Ville Valkama.

Harvalla on useita koneita kotona, ja läppäriostosta harkitaankin tarkasti useiden käyttötarkoitusten näkökulmasta.

– Puhelimeen verrattuna tietokoneen ruutu on suurempi, mikä tekee arjen askareiden hoitamisesta etänä miellyttävämpää. Toisaalta moni katsoo läppäriltä myös suoratoistoa ja puhuu videopuheluita läheistensä kanssa. Moni asiakas on kertonut myös aloittaneensa jonkin uuden opettelun etänä esimerkiksi kurssin muodossa, jatkaa Valkama.

Koneiden päivittämisen yhteydessä suomalaiset ovat myös päivittäneet nettiliittymiään. Kevään ja syksyn aikana useat Elisan asiakkaat ovat nostaneet kodin nettiyhteyden nopeutta, ja entistä suurempi osa on vaihtanut kodin liittymänsä nopeaan 5G-liittymään.

– Tutkimuksemme mukaan* nopea nettiyhteys on erityisen tärkeä yli 80 prosentille vastaajista silloin, kun katsotaan elokuvia tai muuta liikkuvaa kuvaa. Myös etätyöskentelyssä nopeaa yhteyttä kertoo pitävänsä tärkeänä yli 60 prosenttia vastaajista, sanoo Elisan laajakaistayhteyksistä vastaava liiketoimintajohtaja Juha Laukkanen.

Elisan myydyimmät tietokoneet Q3/2020

1. Apple MacBook Air 13″ macOS
2. Huawei Matebook D 14″ Windows
3. Asus E407MA 14″ Windows
4. Acer Swift 1 SF114 14″ Windows
5. Asus M509DA 15.6″ Windows
6. Asus C423NA 14″ Chromebook
7. Asus M712DA 17.3″ Windows
8. Acer CB315 15.6″ Chromebook
9. Lenovo Gaming 3 15.6″ Windows
10. HP Laptop by2022no 17.3″ Windows

*Näin Suomi kommunikoi -tutkimuksen toteutti Prior Konsultointi 5.–9.3.2020. Kyselyn kohderyhmänä olivat 15–75-vuotiaat suomalaiset älypuhelimen käyttäjät ja siihen vastasi 1352 henkeä.

Elisa on tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden edelläkävijä. Asiakkaanamme on 2,8 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota, ja kattavassa verkossamme on yli 6,3 miljoonaa liittymää. Yhteistyö mm. Vodafonen ja Tele2:n kanssa mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyiset palvelut. Päämarkkina-alueemme ovat Suomi ja Viro, tarjoamme digitaalisia palveluita myös kansainvälisille markkinoille. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 1,84 miljardia euroa ja henkilöstöä 4 900. Vastuullisena suomalaisena markkinajohtajana toimintaamme ohjaa toiminnan jatkuva parantaminen. Vuoden 2020 aikana olemme hiilineutraali yhtiö. Lisätietoja www.elisa.fi, Facebookissa @elisasuomi ja Twitterissä @ElisaOyj