Elisan tutkimus: Jopa 70 prosenttia suomalaisista valmiita maksamaan lisää nopeammasta nettiyhteydestä

Elisan teettämästä Näin Suomi kommunikoi -tutkimuksesta* selviää, että joka neljäs suomalainen kokee käyttämänsä nettiyhteyden liian hitaaksi vähintään viikoittain. 5G:n tarjoamat mahdollisuudet nopeaan nettiyhteyteen kiinnostavat suomalaisia.

Elisan tuore tutkimus osoittaa, että netin hitauteen törmäävät varsinkin 15‒25-vuotiaat suomalaiset, joista 29 prosenttia kertoo netin hidastelun vaivaavan vähintään viikoittain. Ongelmat aiheuttavat muun muassa verkkopelien vasteajan liiallista pitenemistä sekä elokuvien, videoiden tai muun liikkuvan kuvan muuttumista katkonaiseksi tai rakeiseksi. 15‒25-vuotiaista vastaajista kolmasosa oli sitä mieltä, että usean laitteen samanaikainen käyttäminen hidastaa yhteyttä.

Noin 70 prosenttia 15‒25-vuotiaista suomalaisista olisi valmis maksamaan kuukaudessa vähintään viisi euroa enemmän, jos sillä saisi 10 kertaa nopeamman, sujuvasti toimivan nettiyhteyden. 26‒59-vuotiaista maksuhalukkaita olisi puolet ja tätä vanhemmista 27 prosenttia vastanneista. Tutkimustuloksista selviää, että maksuhalukkuus on sitä suurempi, mitä enemmän kodissa on erilaisia älylaitteita käytössä.

‒ Näemme tuloksista selvästi, että kotien älylaitteiden määrän lisääntyminen kasvattaa nopeamman nettiyhteyden tarvetta. Aiempi nopeus ei enää riitä palvelemaan kaikkia, kun useampi perheenjäsen käyttää tietoliikennepalveluita yhtä aikaa. Nettipalvelut myös vaativat enemmän nopeutta kuin vielä muutamia vuosia sitten, toteaa Elisan liiketoimintajohtaja Juha Laukkanen.

Kodin sisäverkko kannattaa hoitaa kuntoon

Toisinaan nettipulmat eivät johdu siitä, että asuntoon tuleva verkkoyhteys olisi liian hidas. Kyse voi olla myös siitä, että asunnon sisällä oleva langaton verkko ei kanna kaikkiin huoneisiin. Elisan tutkimuksen mukaan nettiongelmien kanssa painivista suomalaisista yli puolet pitää hyödyllisenä ratkaisua, jossa langattomien tukiasemien avulla kodin internetyhteys olisi yhtä nopea kaikissa eri huoneissa.

‒ Langaton verkko ei välttämättä pääse kantamaan kaikkialle asuntoon, vaikka sen nopeus olisi suurikin. Tätä varten tarkoitetut mesh-laitteet eli verkkoa asunnon eri osiin jakavat ja vahvistavat langattomat (wi-fi) tukiasemat on erittäin helppo ja suositeltava ratkaisu varsinkin tilanteessa, jossa asunnossa on useampi huone tai kerros. Niiden asentaminen ei vaadi mitään erityistä ja käy kätevästi. Halutessaan tämän voi ostaa myös valmiiksi asennettuna palveluna, Juha Laukkanen kertoo.

5G tarjoaa uusia ratkaisuja kodin yhteyksiin

Elisan teettämässä tutkimuksessa kysyttiin suomalaisilta heidän odotuksiaan 5G:lle. Nopean nettiyhteyden saaminen kotiin 5G:n avulla oli kaikkein kiinnostavin ominaisuus: tätä piti kiinnostavana tai erittäin kiinnostavana vähän yli puolet (55 %) suomalaisista. Myös useiden laitteiden käyttäminen yhtä aikaa (52 %) sekä elokuvien, sarjojen ja muun liikkuvan kuvan katselu huomattavasti nykyistä laadukkaammalla kuvanlaadulla (52 %) oli vastaajien mielestä kiinnostavaa tai erittäin kiinnostavaa.

‒ Olemme viime syksystä alkaen asentaneet asiakkaillemme pientaloihin 5G Kotinetti -palvelua. Se on mobiiliverkkoa hyödyntävä ratkaisu, joka tarjoaa asiakkaalle valokuidun veroisen, laadukkaan ja vakaan kodin nettiyhteyden. Olemme saaneet 5G Kotinettiä käyttäneiltä asiakkailtamme erittäin hyvää palautetta; se on palvellut hienosti asiakkaiden tarpeita ja yhteysnopeudet asiakkailla ovat olleet pääsääntöisesti yli 500 Mbit/s, vaikka kotona olisi runsaasti päätelaitteita kytkettyinä verkkoon, Laukkanen mainitsee.

5G:n hyödyntäminen on mahdollista jo hyvin monille: Elisan 5G-verkon alueella asuu jo yli miljoona suomalaista 26 paikkakunnalla. 5G on jopa 10 kertaa nopeampi kuin aiemmat mobiiliverkkoteknologiat, se tarjoaa enemmän kaistaa ja pienemmän viiveen – eli yhä sujuvampaa netinkäyttöä useammalle samanaikaisesti.

*Tutkimuksen toteutti Elisan toimeksiannosta Prior Konsultointi. Tutkimukseen vastasi 1352 henkilöä. Vastaajat ovat 15–75-vuotiaita suomalaisia internetin käyttäjiä. Aineisto vastaa suomalaisia iän, sukupuolen ja asuinpaikan ja koulutuksen mukaan. Kysely toteutettiin sähköisesti maaliskuussa 2020. Tutkimustuloksia tarkemmin liitteenä.

elisa.fi/5G

https://elisa.fi/kotiverkko/mesh/

Elisa on tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden edelläkävijä. Asiakkaanamme on 2,8 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota, ja kattavassa verkossamme on yli 6,3 miljoonaa liittymää. Yhteistyö mm. Vodafonen ja Tele2:n kanssa mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyiset palvelut. Päämarkkina-alueemme ovat Suomi ja Viro, tarjoamme digitaalisia palveluita myös kansainvälisille markkinoille. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 1,84 miljardia euroa ja henkilöstöä 4 900. Vastuullisena suomalaisena markkinajohtajana toimintaamme ohjaa toiminnan jatkuva parantaminen. Vuoden 2020 aikana olemme hiilineutraali yhtiö. Lisätietoja www.elisa.fi, Facebookissa @elisasuomi ja Twitterissä @ElisaOyj