Hämeenlinnan kaupunki ja Digita yhteistyöhön mobiiliverkkojen kehittämiseksi
Hämeenlinnan kaupunki ja Digita käynnistävät yhteistyön mobiiliverkkojen kehittämiseksi Hämeenlinnan kaupungin alueella. Käytännössä Digita tulee jatkossa hallinnoimaan operaattoreille vuokrattavia tiloja, mikä mahdollistaa koordinoituja ja yhdenmukaisia prosesseja.
Digitalisaation ja teknologisen nopean kehityksen myötä mobiiliverkkoon liitettyjen laitteiden määrä ja mobiilidatan käyttö tulee lisääntymään tällä vuosikymmenellä ennätysmäisesti. Liikennemäärä kasvaa kovaa vauhtia. Nykyisen infrastruktuurin kantokyvyn kannalta ja uusien käyttöönotettavien taajuuksien vuoksi tukiasemapaikkojen tarve ja rakentaminen on ajankohtaisempaa kuin koskaan ennen.
”Digitan kanssa tehtävän yhteistyön kautta saamme yhdenmukaistettua laitetilojen vuokraamiseen liittyviä käytäntöjämme sekä tarjottua laitetilavuokralaisillemme parempaa ja asiantuntevampaa palvelua. Käynnistyvän yhteistyön kautta voimme Hämeenlinnan kaupungin tilapalveluissa kohdentaa omia resurssejamme enemmän ydintoimintaamme ja siten parantaa tilahallintaamme”, kertoo Hämeenlinnan kiinteistöjohtaja Tuomas Koskiniemi
”Olemme erittäin tyytyväisiä Hämeenlinnan kaupungin kanssa alkavaan yhteistyöhön, jonka ansiosta voimme lisätä laadukkaan digitaalisen infrastruktuurin tarjontaa mobiilioperaattoreille ja muille mobiiliverkkoa rakentaville toimijoille nyt myös Hämeenlinnan alueella. Tukiasemapaikkojen tekninen isännöinti on Digitalla, hoidamme telecom-toimintaan liittyvän vuokrauksen ja sopimushallinnan ja asiakkaamme voi keskittyä omaan liiketoimintaansa”, kertoo Digitan operatiivinen johtaja Markus Ala-Hautala.
Digita on digitaalisen infrastruktuurin ja palveluiden tarjoaja sekä maan suurin riippumaton tietoliikennemastojen omistaja. Turvaamme jokapäiväisten yhteyksien toimivuuden, sekä monimuotoisen viestinnän saatavuuden kaikille suomalalaisille ympäristöä kunnioittaen. Yhtiö omistaa ja operoi Suomen johtavaa valtakunnallista maanpäällistä televisio- ja radioverkkoa, toimii antenniverkon maksu-tv-operaattorina, sekä kehittää tulevaisuuden broadcasting-palveluja. Digitan tietoliikennepalveluita ovat privaattiverkot, sisäpeittoratkaisut, tietoliikenteen masto- ja kattopaikkojen hallintapalvelut sekä esineiden internet (IoT) ja konesalipalvelut. Palveluita tarjotaan mediayhtiöille, kuluttajille, matkapuhelinoperaattoreille, teollisuudelle, infrastruktuuriyhtiöille sekä kiinteistöjen omistajille. Digitassa työskentelee valtakunnallisesti yli 200 alan osaajaa ja haluamme olla alamme paras työpaikka kaikille.