Kärpät voitti ePlayoffs-sarjan

Miikka Kolehmainen vei Kärpät kevään 2020 ePlayoffs-sarjan voittoon. Telian ja Liigan järjestämissä ePlayoffseissa Kolehmaisen Kärpät kaatoi Tuukka Ritokosken luotsaaman HIFK:n finaalisarjassa suoraan voitoin 2 – 0. Pronssimitalin nappasi Joni Tuulolan edustama HPK.

”Juuri nyt on aika tyhjä olo. Eihän sitä vielä oikein tajua, mitä tuli tehtyä. ePlayoffsit olivat kyllä ihan hauska kokemus. Vehmasen suun pieksäminen jäi hetkistä päällimmäisenä mieleen”, Miikka Kolehmainen veistelee.

Kolehmainen on 19-vuotias opiskelija Oulusta. Hän kertoo olevansa sekä intohimoinen urheilun että e-urheilun seuraaja ja tietysti myös intohimoinen Kärppien kannattaja. Kolehmainen on pelannut NHL-pelisarjaa aktiivisesti NHL 18 -pelistä lähtien, mikä näkyi hänen otteissaan läpi koko sarjan. Kolehmainen menetti sarjan aikana ainoastaan yhden erän Ässien Iiro Vehmaselle, muut voitot tulivat puhtaalla pelillä. Voiton Kolehmainen nappasi Ässistä neljännesfinaaleissa. Semifinaalissa kaatui HPK.

Finaalissa Kärppien vastustajana oli HIFK, jonka edustajana toimi Aamulypsyn Tukenakin tunnettu Tuukka Ritokoski. Ritokoski raivasi tiensä finaaliin puhtaalla pelillä kaatamalla neljännesfinaaleissa Tapparan ja semifinaaleissa KooKoon.

Pronssiottelun vei nimiinsä HPK lukemin 4 – 2. HPK:n ohjaimessa nähtiin AHL:ssä kiekkoileva, HPK:n oma kasvatti Joni Tuulola. Vastustajaksi hän sai pronssiotteluun KooKoon, jota edusti 29-vuotias pesäpallotähti Sasu Toikka Kouvolan Pallonlyöjistä.

Liigan ja Telian e-urheilun jatkoyhteistyö pohdinnassa

Telian ja Liigan yhteistyönä toteutettu ePlayoffs-sarja käynnistettiin huhtikuun alussa. Mukana sarjassa olivat kaikki 10 virallisen Liiga-kauden perusteella playoffs-vaiheeseen selvinnyttä joukkuetta. Liiga-kauden pelaamatta jääneitä playoffseja kutsuttiin pelaamaan joukko NHL 20 -pelaamista harrastavia suomalaisia jääkiekkoilijoita sekä joukkueiden kannattajia. Ottelusarjat ratkaistiin paras kolmesta -menetelmällä.

”Oli mahtava tarjota niin lätkäfaneille kuin urheilupeleistä nauttivillekin viihdettä ja mahdollistaa Liigan kanssa yhdessä virtuaaliset ePlayoffsit. Jääkiekko mahtuu Telia Esports Seriesin sateenvarjon alle hyvin. ePlayoffsit saivat innostuneen vastaanoton, joten mietimme palautteen pohjalta myös mahdollisia muita tulevaisuuden yhteistyökuvioita. Onnea vielä kerran voittajalle!”, sanoo Niklas Segercrantz Telian esports-tiimistä.

”Olen iloinen, että saimme tällä aikataululla toteutettua Telian kanssa näin laadukkaan ottelusarjan lähetyksineen. Koko sarja oli erittäin viihdyttävää seurattavaa ja katsojalle välittyi, että myös pelaajat nauttivat tekemisestä. Onnittelut Liigankin puolesta Kolehmaiselle Ouluun,” Liigan markkinointipäällikkö Aija Saha sanoo.

Voittaja palkitaan OnePlus T8-puhelimella sekä muistopokaalilla. Palkitseminen suoritetaan poikkeusajan vuoksi myöhemmin toukokuussa.

Kaikki ePlayoffs-sarjan ottelut ja tulokset löytyvät Telia Esport Seriesin sivuilta, teliaesportsseries.com.

Tallenteet otteluista ovat nähtävissä mtv-palvelussa sekä Twitch-kanavalla.


Finaalisarja:
Kärpät – HIFK 2-0 (4-1, 7-3)

Pronssiottelu:
HPK – KooKoo 4-2

Telia on uuden sukupolven kansainvälinen ja paikallisesti vahva operaattori. Autamme luomaan uudenlaisia yhteyksiä ja haluamme helpottaa sinun, yrityksesi ja yhteisösi arkea. Pitkä historiamme Suomessa alkaa jo vuodesta 1855. Sijoitamme joka vuosi suomalaisiin yhteyksiin noin 200 miljoonaa euroa, tarjoamme töitä noin 4000 ihmiselle ja työllistämme välillisesti tuhansia muita.

Vuoden 2019 lopussa noin 4,3 miljoonaa liittymäasiakasta oli valinnut meidät operaattorikseen. Olemme osa kansainvälistä Telia Companya, joka toimii 9 maassa Norjasta Turkkiin. Maailmanlaajuisten yhteyksien ansiosta tarjoamme sinulle parhaat palvelut missä ikinä liikutkin. Tervetuloa mukaan osoitteessa www.telia.fi.