Kolmen uuden Elisa Viihde -alkuperäissarjan kuvaukset alkavat
Elisa Viihde jatkaa panostuksiaan kotimaisten sarjojen tuotantoon ja julkistaa kolme uutta alkuperäissarjaa. Sarjojen kuvaukset alkavat helmi-maaliskuussa. Uudet Elisa Viihde -alkuperäissarjat tulevat katsottaviksi Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalveluun vuosien 2022 ja 2023 aikana.
Elisa Viihde on kasvanut nopeasti yhdeksi Suomen merkittävimmistä kotimaisen sarjojen tilaajista. Joulukuusta 2020 alkaen Elisa Viihde alkuperäissarjat ovat olleet katsottavissa Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalvelusta.
– Olemme yksi merkittävimmistä suomalaisten tv-sarjojen tuottajista, rahoittajista ja jakelijoista, ja laskennallinen kulttuurijalanjälkemme oli viime vuonna noin 39 miljoonaa euroa*. Alkuperäissarjamme kiinnostavat myös ulkomailla, ja sarjojamme on myyty jo yli 30 maahan. Olemme ylpeitä siitä, että suomalaista draamaa katsotaan nyt myös kansainvälisesti – esimerkiksi psykologinen trilleri Huone 301 on ensimmäinen suomalaissarja, joka näytetään BBC:llä Iso-Britanniassa, kommentoi Elisa Viihteen sisältöliiketoiminnan johtaja Ani Korpela.
– Monen suomalaisen viihtyminen keskittyy nyt kotioloihin, ja uusille sarjoille on kova kysyntä. Poikkeusoloista johtuen suomalainen kulttuuriala on ollut viime vuoden aikana koetuksella, ja on lohdullista, että pystymme aloittamaan kolmen erilaisen uutuussarjan kuvaukset viranomaisten ohjeet ja turvatoimenpiteet huomioiden. Tekijöiden turvallisuus on meille kuitenkin ensisijaista, joten seuraamme tilannetta jatkuvasti, jatkaa Korpela.
Kolme uutta kotimaista sarjaa
Kaikkea hyvää on Ulla Heikkilän ja Jan Forsströmin ohjaama kahdeksanosainen draamasarja, jonka tuottaa Making Movies Oy. Sarjan pääosassa nähdään Pirjo Lonka ja muissa rooleissa mm. Tommi Korpela, Rea Mauranen ja Ona Huczkowski.
• Synopsis: Johanna sovittelee työkseen eronneiden parien kiistoja lasten huoltajuudesta. Hän auttaa asiakkaitaan elämän suurimmassa pettymyksessä: miten päästä eteenpäin, kun rakkaudesta tuli jotain, josta on parasta päästää irti.
Poikani Joel on suosittuun brittisarjaan A Mother’s Son perustuva kaksiosainen minisarja. Se on psykologinen trilleri, jonka suomalaisversion ohjaa Saara Cantell ja tuottaa ITV Studios Finland. Sarjan päärooleissa nähdään Laura Malmivaara, Ilkka Villi ja Turkka Mastomäki.
• Synopsis: Roosa on juuri muuttanut lapsiensa kanssa uuden miehensä ja tämän lapsien luokse, kun kaupungissa tapahtuu nuoren tytön murha.
Renki on kahdeksanosainen draamakomedia perinteisen miehen roolin muutoksesta. Sarjan ohjaa Pete Riski ja tuottaa TACK Films ja sen päärooleissa nähdään Eero Ritala, Joonas Saartamo ja Kreeta Salminen.
• Synopsis: Ruuhkavuosiaan elävä epäkäytännöllinen perheenisä palkkaa kotiinsa rengin, josta tulee hänen pahin kilpailijansa.
Elisa Viihde on julkaissut vuodesta 2014 alkaen yli 20 alkuperäissarjaa, joita ovat muun muassa Pohjolan laki, Huone 301, Ivalo ja Kaikki synnit (ks. lisää täältä). Tulevia sarjoja ovat muun muassa Kioski, Mädät omenat ja Häräntappoase. Kaikki Elisa Viihde -alkuperäissarjat ovat katsottavissa Elisa Viihde Viaplay -palvelussa.
*=sisältäen suorat sisällönostot pääasiassa kotimaisilta toimijoilta sekä tilitykset tuottajille, tekijöille ja tekijänoikeusjärjestöille.
Elisa Viihde Viaplay on kuukausimaksullinen suoratoistopalvelu, josta katsot elokuvia ja sarjoja millä tahansa nettiliittymällä, kaikilla laitteillasi – tietokoneella, mobiililaitteilla, pelikonsoleilla tai älytelevisiolla. Elisa Viihde Viaplaysta näet suositut alkuperäissarjat, Hollywood-uutuudet, eniten kotimaisia elokuvia sekä runsaasti klassikkosarjoja ja lastenohjelmia.
Elisan missio on digitalisaatiolla kestävä tulevaisuus. Olemme tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden sekä teknologioiden edelläkävijä. Tarjoamme vastuullisia ja kestäviä ratkaisuita yli 2,8 miljoonalle kuluttaja-, yritys- ja julkishallinnon asiakkaallemme päämarkkina-alueellamme Suomessa ja Virossa, sekä kansainvälisesti yli 100 maassa. Suomessa Elisa on tietoliikennepalveluiden markkinajohtaja, kansainvälisesti yhteistyökumppaneitamme ovat mm. Vodafone ja Tele2. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä, liikevaihto 2020 oli 1,89 miljardia euroa ja henkilöstöä yli 5 000. Elisa on hiilineutraali yhtiö. Seuraa matkaamme: elisa.fi, Facebook @elisasuomi, Twitter @ElisaOyj