Korona jähmetti Suomen, mutta sysäsi kodin laitekaupan ja datankäytön kovaan kasvuun

Koronavirus lamaannutti maaliskuun lopussa suomalaisten liikkumisen, joka vajosi hetkessä 35 prosenttia koronaa edeltänyttä aikaa alemmalle tasolle. Matkamäärät lähtivät kuitenkin nopeasti kasvuun, ja kesäkuun lopussa matkoja tehtiin jo enemmän kuin maaliskuun alussa, selviää Telian julkaisemasta Liikkumisindeksistä.

Etätyöt ja -opiskelu puolestaan paisuttivat parhaimmillaan dataliikennettä 20 prosentilla. Ennätystasolta alettiin laskeutua alemmaksi koulujen siirryttyä takaisin lähiopetukseen, ja kesäkuussa datankäyttö on jo palautunut koronaa edeltävälle tasolle.

Kriisi sai suomalaiset myös soittamaan toisilleen, sillä puheluliikenteen määrä kasvoi maaliskuussa normaalitilanteeseen verrattuna noin 35 prosenttia puheluiden määrän ja keston kasvun myötä.

Korona näkyi myös laite- ja liittymäkaupassa. Mobiililaajakaistan myynti kasvoi maalis-huhtikuussa, kun suomalaiset varustautuivat työskentelyyn ja opiskeluun kotioloissa. Uusmyynti kasvoi maltillisesti, mutta kotirintaman vahvistaminen näkyi erityisesti mobiililaajakaistaliittymien vilkkaana päivityksenä nopeampiin vaihtoehtoihin.

Kodin laitteet, kuten tietokoneet, pelilaitteet ja -varusteet sekä televisiot kävivät vilkkaasti kaupaksi toisella vuosineljänneksellä. Kasvu oli parhaimmillaan lähes 100 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Kännyköiden myynti laski kriisin puhjettua, mutta on jo palautunut normaalille tasolle.

Kaikkien aikojen mökkikesä käynnistyi

Lomakausi käynnistyi toden teolla juhannuksena. Telian paikkatietopalvelun tilastojen mukaan väkimäärä mökkikunnissa kasvoi merkittävästi verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan. Aineistossa selvitettiin ihmismääriä lähes 250 kunnassa, joista joka neljännessä väkimäärä kasvoi yli kymmenen prosenttia. Suomen suurimmassa mökkikeskittymässä, Kustavissa, kasvu oli peräti 47 prosenttia. Mökeille siirtyminen näkyi varsinkin pääkaupunkiseudulla, jossa väkimäärä laski juhannuksen jälkeisenä viikkona15 prosenttia edellisvuodesta.

Uusimmat tiedotteet ja artikkelit löydät uutishuoneeltamme: www.telia.fi/medialle

Telia on viime vuosina kasvanut perinteisestä teleoperaattorista nykyaikaiseksi teknologia- ja mediayhtiöksi, joka tarjoaa laajan kirjon tietoliikenne-, it- ja digipalveluita miljoonille kuluttaja- ja yritysasiakkailleen. Telialla on Suomessa 4000 työntekijää ja 4,3 miljoonaa liittymäasiakasta. Tietoliikenneverkkoja Telia rakentaa Suomeen joka vuosi noin 200 miljoonalla eurolla.

Telia Finland on osa Telia Companya, joka toimii pääosin Pohjoismaissa ja Baltiassa. Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2019 9,8 miljardia euroa. Yhtiö on sitoutunut olemaan päästötön ja jätteetön koko arvoketjussaan tavarantoimittajista asiakkaisiin vuoteen 2030 mennessä.

Katso täältä, millainen yhtiö Telia on tänään Suomessa ja osallistu keskusteluun sosiaalisessa mediassa @teliafinland.