Kotimaiset digikirjat saavat oman palkinnon – ehdokkaat julki
Elisa palkitsee vuoden parhaat kotimaiset digikirjat ensimmäistä kertaa järjestettävässä Elisa Kirja -gaalassa suomalaisen kirjallisuuden päivänä 10.10.2020. Yleisöäänestys alkaa tänään, ja yleisö voi äänestää suosikkiaan 27.9.2020 asti täällä.
Elisa Kirjan Vuoden parhaan digikirjapalkinnon tavoitteena on tukea kotimaista kirjallisuutta ja kirjailijoita sekä edistää kirjojen digitalisaatiota. Lisäksi palkinto pyrkii tuomaan esiin digikirjalle tyypillisiä, monille vielä tuntemattomampia tekijöitä esimerkiksi äänikirjalukijoita palkitsemalla.
– Elisa on vahvasti kotimainen toimija ja pisimpään alalla toiminut ääni- ja e-kirjaverkkokauppa Suomessa. Elisa Kirja tarjoaa markkinoiden kattavimman valikoiman suomenkielisiä digikirjoja, joten meille on luontevaa palkita nimenomaan kotimaisia kirjailijoita ja näin osaltamme olla mukana edistämässä kotimaisen kulttuurin kehitystä, kertoo Elisa Kirjan liiketoimintajohtaja Helena Niemelä.
Palkintoja jaetaan yhteensä viisi
Vuoden kotimainen kirja -palkinnoista kolme jaetaan eri kirjakategorioille seuraavasti: vuoden kotimainen kaunokirja, vuoden kotimainen dekkari/jännitysromaani, ja vuoden kotimainen tietokirja/elämäkerta. Voittajat valikoituvat menetelmällä, jossa yleisö äänestää ensiksi suosikkejaan Elisa Kirja -palvelun TOP 25 (1.8.2019-31.8.2020) suosituimpien kirjojen joukosta. Yleisöäänestyksen perusteella jokaisesta kolmesta kategoriasta kaksi suosituinta teosta pääsee raadin arvosteltaviksi, ja raati valitsee lopulliset voittajat.
Lisäksi Elisa Kirja -gaalassa palkitaan vuoden kotimainen tulokas ja vuoden kotimainen äänikirjalukija. Vuoden äänikirjalukija -palkinnon tavoitteena on antaa tunnustusta äänikirjalle tyypillisille tekijöille, jotka ovat vielä monille tuntemattomampia. Voittaja valitaan yleisöäänestyksellä.
– Äänikirjojen lukijoilla on suuri merkitys kirjan kuuntelukokemukseen eli siihen tuntuuko kuuntelu miellyttävältä, jääkö tarina mieleen ja pystyykö siihen eläytymään, kommentoi Niemelä.
Vuoden tulokas -palkinnon tavoitteena taas on kannustaa kotimaisen kirjallisuuden kehitykseen. Palkinto annetaan esikoiskirjailijalle, joka onnistuu tuomaan kotimaiseen kirjavalikoimaan jotain uutta. Elisa Kirja valitsee palkinnon saajan itse.
Gaala järjestetään Elisa Kulmassa, Helsingissä, ja se on avoin vain pienelle kutsuvieraista koostuvalle ryhmälle tilaisuuden luonteesta ja vallitsevasta yhteiskunnallisesta tilanteesta johtuen. Kuka tahansa voi kuitenkin seurata gaalan suoraa lähetystä Elisa Live -lähetyksenä Facebookin kautta.
Palkintosummat ja raati julkaistaan syyskuun aikana.
Lue lisää:
Palkinnon saajien valintamenettelystä >>
Elisa Kirja on Suomen suurin sähköisen kirjallisuuden verkkokauppa, josta löytyy maailman laajin valikoima suomenkielisiä e- ja äänikirjoja. www.elisa.fi/kirja
Elisa on tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden edelläkävijä. Asiakkaanamme on 2,8 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota, ja kattavassa verkossamme on yli 6,3 miljoonaa liittymää. Yhteistyö mm. Vodafonen ja Tele2:n kanssa mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyiset palvelut. Päämarkkina-alueemme ovat Suomi ja Viro, tarjoamme digitaalisia palveluita myös kansainvälisille markkinoille. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 1,84 miljardia euroa ja henkilöstöä 4 900. Vastuullisena suomalaisena markkinajohtajana toimintaamme ohjaa toiminnan jatkuva parantaminen. Vuoden 2020 aikana olemme hiilineutraali yhtiö. Lisätietoja www.elisa.fi, Facebookissa @elisasuomi ja Twitterissä @ElisaOyj