Lumijoen Vesi ja Digita sopimukseen veden etäluennan digitalisoinnista
Lumijoen kunnan vesihuollosta vastaava Lumijoen Vesi ja Digita ovat tehneet 10 vuoden sopimuksen veden etäluennan digitalisoinnista Digitan LoRaWAN-teknologiaan pohjautuvan IoT-verkon avulla. Digita valikoitui kumppaniksi toimivan kokonaisratkaisun ja referenssien kautta.
”Lähdimme toteuttamaan veden etäluennan digitalisointia asikaslähtöisesti. Tästä tuleva hyöty on Lumijoen veden lisäksi asiakkaillemme merkittävä. Tällaisen digharppauksen ottaminen helpottaa asiakkaan arkea kun vesilaitos saa kulutustiedot ilman, että asiakkaan täytyy sen eteen erikseen tehdä toimenpiteitä. Myös veden laskutus tapahtuu jatkossa reaaliaikasesti ja vanhoista tasauslaskuista päästään eroon”, kertoo Lumijoen veden toimitusjohtaja Ari Korkala tyytyväisenä.
Tuleva 10 vuoden sopimus tarkoittaa sitä, että kunnan vesimittareita tullaan vaihtamaan uusiin etäluettaviin malleihin seuraavan kolmen vuoden aikana. ”Olemme tyytyväisiä yhteistyöhön Digitan kanssa. Vaikka olemme pieni toimija, olemme kokeneet, että toiminnastamme ollaan aidosti kiinostuneita ja LoRa-verkkoa on rakennettu tarpeidemme mukaan”, lisää Korkala.
”On ollut ilo seurata Lumijoen asiakaslähtöistä toimintaa ja halua lähteä tekemään yhteistyötä, tästä on hyvä jatkaa”, iloitsee Digita IoT-palveluiden myyntipäällikkö Mona Miettinen.
Digita omistaa ja operoi Suomen johtavaa valtakunnallista maanpäällistä televisio- ja radioverkkoa ja on maan suurin riippumaton tietoliikennemastojen omistaja. Yhtiö on digitaalisen infrastruktuurin ja palveluiden tarjoaja. Digitan palveluihin kuuluvat tietoliikennemastot, konesali- ja esineiden internet (IoT) palvelut ja tulevaisuuden broadcasting-palvelut. Palveluita tarjotaan maan suurimmille matkapuhelinoperaattoreille, internet- ja mediayhtiöille, infrastruktuuriyhtiöille ja kiinteistöjen omistajille. Digitassa työskentelee valtakunnallisesti 180 alan osaajaa. www.digita.fi
Lumijoen Vesi Oy toimittaa puhtaan veden liki jokaiselle Lumijoen kuntalaiselle ja johtaa käytetyn jäteveden puhdistettavaksi jo yli puolelta kuntalaisista.