Millaista on työ digimaailmassa? DNA aloittaa yhteistyön Planin kanssa maahanmuuttajanuorten digitaalisen yhdenvertaisuuden edistämiseksi

DNA ja lastenoikeusjärjestö Plan International Suomi lähtevät edistämään digitaalista yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta uudessa yhteisessä hankkeessaan. DNA:n päätavoitteina alkavassa yhteistyössä on lisätä monimuotoisuutta omassa toiminnassaan sekä tarjota maahanmuuttajataustaisille nuorille mahdollisuutta tutustua ICT-alaan työpaikkana.

DNA on aiemmin kohdistanut digitaalisen yhdenvertaisuuteen liittyvää tukea muun muassa lapsiin ja senioreihin, joten työn laajentaminen maahanmuuttajiin oli selkeä valinta.

Tutustumista ICT-alaan ja monimuotoisuuteen

Planin ja DNA:n hankkeen aikana 16–20-vuotiaat nuoret tulevat tutustumaan DNA:han, ja heille tarjotaan työnhakuoppeja ja kokemusta ICT-alan töistä. Samalla DNA:laisten tieto ja ymmärrys monimuotoisesta työyhteisöstä tulee karttumaan esimerkiksi sisäisten tilaisuuksien ja nuorten henkilökohtaisen mentoroinnin mahdollisuuksien kautta.

”Tiedossa on monia innostavia avauksia. DNA:ssa tullaan järjestämään muun muassa sisäisiä tilaisuuksia ja tietoiskuja monimuotoisuudesta. Lisäksi DNA:laisia osallistuu vapaaehtoisina maahanmuuttajanuorten CV-työpajoihin ja nuoret pääsevät seuraamaan DNA:laisten työpäiviä. Haluamme jakaa oppimiamme vinkkejä myös kaikille maahanmuuttajanuorille yleisesti,” kertoo DNA:n yritysvastuupäällikkö Tuuli Nummelin.

Hankkeen tarkoituksena kuroa digikuilua kiinni

”Maahanmuuttajanuoret ovat ikänsä, digitaitojensa ja taustansa takia digitaalisen eriarvoisuuden kuilun toisella puolella, eli he ovat vaarassa jäädä syrjään digitalisoitumisen tuomista hyödyistä ja sen vaatimista työelämätaidoista. Oli esimerkiksi hurjaa kuulla, että monella nuorella ei ole edes tietokonetta tai ohjelmia, jolla töitä voi hakea – saatikka tietoa siitä, miten ja mistä töitä Suomessa haetaan,” Nummelin täydentää.

Plan on DNA:lle erinomainen kumppani monimuotoisuusyhteistyöhön, sillä järjestöllä on kokemusta yhteistyöstä maahanmuuttajanuorten kanssa jo yli kymmenen vuoden ajalta.

”Olemme tehneet yhteistyötä lukuisten työnantajien kanssa vuosien varrella ja olemme ilolla seuranneet, miten hienoja oivalluksia yhteistyö nuorten kanssa on saanut aikaan. Odotamme kiinnostuksella millaisia oppeja DNA:laiset saavat hankkeen kautta,” kertoo Plan International Suomen yritysyhteistyön vastaava Päivi Korpela.

DNA:n ja Plan Internationalin kumppanuussopimus jatkuu vuoden 2022 loppuun saakka. Hanke on Telenor Foundationin rahoittama. Telenor Foundation on DNA:n emoyhtiö Telenorin rahasto, jonka tarkoituksena on rahoittaa merkittävien sosiaalisten haasteiden ratkaisuja.

Lastenoikeusjärjestö Plan International haluaa oikeudenmukaisen maailman, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Siksi Plan parantaa erityisesti heikoimmassa asemassa olevien tyttöjen elämää ja suojelua. Uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton Plan perustettiin 1937, ja Suomessa toiminta alkoi 1998. Työskentelemme yli 70 maassa.

DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Haluamme tehdä asiakkaidemme arjesta mutkattomampaa. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat mobiilidatan käyttömäärissä jatkuvasti maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,6 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2020 liikevaihtomme oli 934 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö.  Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.