Muutos aikatauluun: DNA:n vanhan kupariverkon palvelut päättyvät Kuopiossa jo marraskuun lopussa
DNA tiedotti maaliskuussa, että kupariverkon, eli ns. lankapuhelinverkon purkaminen Itä-Suomessa alkaa loka–marraskuussa 2023. Purkamistöitä tehdään pääosin Pohjois-Savossa, mutta pieneltä osin myös Etelä-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Alkuperäisen aikataulun mukaan kupariverkon palvelut oli tarkoitus päättää Kuopiossa vasta maaliskuussa 2024, mutta purkamisaikataulua on nyt Kuopion osalta aikaistettu niin, että myös Kuopion kuparipalvelut päättyvät jo marraskuun 2023 lopussa. Muut Itä-Suomen purkuaikataulut ovat pysyneet muuttumattomina.
Yhteensä kupariverkko on palvellut televiestintää jo yli 160 vuotta. Sitä on käytetty viime vuosina lankapuhelinten ja vanhan xDSL-laajakaistatekniikan yhteyksiin, joissa nopeus yltää korkeintaan muutamaan kymmeneen megaan. Kupariverkkoa ei siis tule sekoittaa nykyaikaisiin kaapeli- tai kuituverkkoihin, jotka mahdollistavat gigaluokan yhteydet, ja joihin DNA investoi jatkossakin merkittävästi. Nämä tekniikat yhdessä mobiiliratkaisujen kanssa ovatkin kupariverkon pääasiallisia korvaajia.
Koko DNA:n jäljellä oleva kupariverkko tullaan korvaamaan nykyaikaisilla verkkoratkaisuilla vuoteen 2025 mennessä. DNA tiedotti asiasta ensimmäisen kerran jo vuonna 2021. Varsinainen purkaminen alkoi vuonna 2022 Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa, missä työ on jatkunut myös kuluvana vuonna. Itä-Suomen purkutöistä tiedotettiin maaliskuussa 2023. Purkuprojektin aikana DNA:n kupariverkon asiakkaat ohjataan korvaavien palveluiden piiriin ja lopulta varsinaisesta kupariverkosta luovutaan.
Esimerkiksi DNA:n 5G-verkko kykenee jopa gigaluokan nopeuksiin, ja verkon väestöpeitto on jo yli 87 % suomalaisista. Itä- ja Pohjois-Suomessa DNA:lla ja Telialla on yhteinen mobiiliverkko, jota rakentava Suomen Yhteisverkko Oy on jo vuosina 2021–2023 toteuttanut kattavia 5G-rakennustöitä Itä-Suomen maakunnissa. Kuluvan vuoden aikana mobiiliverkot alueella paranevat entisestään.
Kaikkiaan DNA:n kupariverkon purkutyöt koskettavat niitä kuntia Suomessa, joissa DNA:lla on kupariverkkopohjaisia palveluja. Alueellinen purkaminen alkaa aina jäljellä olevien asiakkaiden ohjaamisella uusien palveluiden pariin. Kun alueilla ei enää ole asiakkaita kupariverkon piirissä, DNA purkaa tarpeettomat laitetilat ja laitteistot, jotka kierrätetään elektroniikkaromuna uusiokäyttöön.
Näin DNA:n kuparipohjaiset palvelut päättyvät Itä-Suomessa vuonna 2023
DNA lähestyy kaikkia kupariverkkoasiakkaitaan kirjeitse 6–12 kuukautta ennen kuparipohjaisten palveluiden irtisanomista ja tarjoaa päättyvien palveluiden tilalle korvaavia palveluita.
Kuopion osalta aikataulua on aikaistettu aiemmin tiedotetusta neljällä kuukaudella, ja kaupungin osalta kuparipohjaiset palvelut DNA:n verkossa päättyvät kokonaisuudessaan loka–marraskuun 2023 aikana.
Palvelut päättyvät aikaisintaan lokakuun 2023 lopussa:
- Heinävesi
- Iisalmi
- Joroinen
- Juankoski (Kuopio)
- Karttula (Kuopio)
- Lapinlahti
- Leppävirta
- Maaninka (Kuopio)
- Nilsiä
- Pieksämäki
- Pielavesi
- Rautalampi
- Rautavaara
- Siilinjärvi
- Suonenjoki
- Tervo
- Tuusniemi
- Varkaus
Palvelut päättyvät aikaisintaan marraskuun 2023 lopussa:
- Kuopio (loput alueet)
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Tehtävämme yhteiskunnassa on yhdistää tärkeimmät. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,6 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2022 liikevaihtomme oli 997 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1 700 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.