Satakunta siirtyy modernien mobiiliyhteyksien aikaan – Elisan 3G-verkko poistuu käytöstä
Elisa on panostanut Satakunnan alueella 4G- ja 5G-mobiiliverkkoihin, jotka vastaavat nykypäivän käyttötarpeisiin. Lähes kaikki satakuntalaiset ovat siirtyneet näiden toimivampien verkkojen käyttäjiksi, ja näin aikansa palvelleen 3G-verkon ylläpitoon kulunut sähköenergia ja taajuudet voidaan vapauttaa uudempien verkkojen käyttöön. 2G-verkon toiminta jatkuu ennallaan.
3G-verkko mahdollisti aikanaan mobiilidataliikenteen, mutta nykyisin esimerkiksi suoratoisto ja etätyöskentely vaativat toimiakseen tehokkaampia 4G- ja 5G-yhteyksiä.
– Digitalisaatio on muuttanut maailmaa hurjasti 20 vuoden aikana ja suomalaisten käyttämät datamäärät ovat kasvaneet. Mobiiliverkot ovat olleet osaltaan mahdollistamassa tätä kehitystä, ja nykyisissä 4G- ja 5G-verkoissa onnistuu erinomaisesti sekä sarjojen katselu että etätöiden tekeminen. 3G-verkko antoi dataliikenteelle ensi askeleet, mutta ei vastaa enää nykykäytön tarpeisiin, kertoo Elisan Länsi-Suomen aluejohtaja Juha Laukkanen.
Valtaosalta mobiiliverkon käyttäjistä 3G-verkon poistuminen ei vaadi toimenpiteitä. Satakunnassa 3G-verkon sulkeminen aloitettiin toukokuun alussa.
– Lähes kaikki satakuntalaiset ovat jo siirtyneet 4G- ja 5G-palvelujen käyttäjiksi. Muutos näkyy heille lähinnä siinä, että dataliikenteen ja puheluiden laatu on 4G- ja 5G-verkoissa 3G:tä parempi, jatkaa Laukkanen.
Palvelujen jatkuvuus varmistetaan ennen 3G-verkon poistumista
Elisan 3G-verkko poistuu Suomesta vaiheittain ja alueittain. Kullekin alueelle tehdään etukäteen tarvittavat verkon muutokset sekä kuuluvuusparannukset, joilla varmistetaan sujuva siirtymä jäljelle jääviin verkkoihin. 3G:n poistuessa vain 2G:tä ja 3G:tä tukevia laitteita omistavat asiakkaat siirtyvät käyttämään 2G-verkkoa, joka jää edelleen toimintaan.
Yritysten hyödyntämien IoT-laitteiden käyttö on jatkossa mahdollista 2G- ja 4G-verkoissa laitteen ja liittymän tukemasta teknologiasta riippuen. Myös IoT-laitteiden kohdalla on suositeltavaa tarkistaa, mitä teknologiaa laite nykyisellään käyttää ja siirtyä kohti 4G-pohjaisia ratkaisuita.
Mobiiliverkkojen energiatehokkuus paranee
Vähälle käytölle jääneistä verkoista luopuminen parantaa koko mobiiliverkon energiatehokkuutta ja edistää kestävää kehitystä. Lisäksi 3G-verkoista vapautuvat taajuuskaistat voidaan jatkossa hyödyntää lisäkaistana uudemmissa verkoissa.
– 4G- ja 5G-verkkojen tiedonsiirtokyky ja energiatehokkuus ovat 3G:tä huomattavasti parempia. Lisäksi 3G-verkon liikenne on tällä hetkellä prosentin murto-osia kaikesta mobiiliverkon dataliikenteestä – verkon sulkeuduttua sen ylläpitoon kulunut energia ja taajuusresurssit voidaan käyttää nykyaikaisten verkkojen parantamiseen, Laukkanen muistuttaa.
Suomen lisäksi monet muut maat ovat luopumassa 3G-teknologiasta. Elisan 3G-verkko sulkeutui ensimmäisenä Hämeenlinnassa alkuvuodesta 2023. 2G- ja 4G-verkkojen toiminta jatkuu ennallaan ja niiden elinkaarta arvioidaan asiakastarpeen mukaan. Lisätietoa 3G-verkon poistumisesta löydät osoitteesta https://elisa.fi/3g/.
Elisan missio on digitalisaatiolla kestävä tulevaisuus. Olemme tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden sekä 5G:n edelläkävijä. Tarjoamme vastuullisia ja kestäviä ratkaisuita yli 2,8 miljoonalle kuluttaja-, yritys- ja julkishallinnon asiakkaallemme päämarkkina-alueellamme Suomessa ja Virossa, sekä kansainvälisesti yli 100 maassa. Suomessa Elisa on tietoliikennepalveluiden markkinajohtaja, kansainvälisesti yhteistyökumppaneitamme ovat mm. Vodafone ja Tele2. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä. Liikevaihto 2022 oli 2,1 miljardia euroa ja henkilöstöä 5 600 yli 20 maassa. Elisa on hiilineutraali yhtiö. elisa.fi