Science Based Targets -aloite hyväksyi Telian ilmastotavoitteet

Telia Company käynnisti vuonna 2019 uuden ympäristöohjelman. Nyt yhtiö esittelee seuraavan välitavoitteensa: uudet, Science Based Targets -aloitteen hyväksymät ilmastotavoitteet. Hyväksyntä tarkoittaa, että Telian tavoitteet ovat tieteelliseen tutkimukseen perustuvia ja Pariisin ilmastosopimuksen mukaisia.  

”Olemme sitoutuneet auttamaan yhteiskuntaa tarjoamalla luotettavia yhteyksiä ja digitaalisia ratkaisuja, ottaen samalla täyden vastuun kasvihuonekaasupäästöistämme. Asettamamme tieteeseen perustuvat tavoitteet osoittavat, että olemme sitoutuneet kestävän kasvun edistämiseen”, sanoo Telia Companyn toimitusjohtaja Allison Kirkby.  

Telia on sitoutunut merkittäviin toimenpiteisiin ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi vuonna 2019 aloitetun Daring Goals -ympäristöohjelman kautta. Yhtiö tavoittelee vuoteen 2030 mennessä nollapäästöjä koko arvoketjussaan, aina alihankkijoista asiakkaisiin.

Ohjelmassa on jo saavutettu useita välitavoitteita. Telia käyttää toiminnassaan ainoastaan uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä. Lisäksi väistämättömät oman toiminnan hiilipäästöt kompensoidaan Pohjoismaissa ja Baltiassa jo tänä vuonna, minkä jälkeen yhtiö on oman toimintansa suhteen hiilineutraali.

Uusien tieteeseen perustuvien tavoitteiden kautta kohti nollapäästöjä

Tänään julkaistut uudet, tieteeseen perustuvat tavoitteet (Science Based Targets, SBT) ovat seuraava merkkipaalu Telian matkalla kohti nollapäästöjä. Tavoitteet kattavat koko arvoketjun (Scope 1–3) ja perustuvat teleoperaattorialan 1,5 asteen yleistavoitteeseen. Vuoteen 2025 mennessä Telia Company:

  • puolittaa oman toimintansa aiheuttamat päästöt,
  • vähentää myytyjen ja palvelutuotteiden käyttöön liittyviä päästöjä 29 %,
  • huolehtii siitä, että 72 % toimittajista (päästöjen mukaan laskettuna) ottaa käyttöön tieteeseen perustuvat tavoitteet.

Tavoitteiden lähtötasona on vuoden 2018 hiilijalanjälkiselvitys, jonka Telia toteutti yhdessä ilmastoasioihin erikoistuneen Carbon Trust -organisaation kanssa.

”Yritysten päästövähennyksillä on keskeinen rooli ilmastokriisin ratkaisussa. Me kohdennamme työmme toimenpiteisiin, joilla on todellista merkitystä. Olemme erittäin iloisia siitä, että tieteelliseen tutkimukseen perustuva Science Based Targets -aloite hyväksyi ilmastotavoitteemme. Tämä on osoitus siitä, että omat tavoitteemme on vahvistettu ilmastotieteen uusimman tiedon mukaisesti”, sanoo Telia Finlandin vastuullisuusjohtaja Eija Pitkänen.

Science Based Targets (SBT) -organisaation tavoitteena on kannustaa yrityksiä asettamaan tavoitteita, jotka ovat linjassa Pariisin ilmastosopimuksessa määriteltyjen globaalien vähennystavoitteiden kanssa. Science Based Targets -organisaation muodostavat YK:n Global Compact -aloite, ympäristöjärjestö WWF, ilmastoraportointiin keskittyvä CDP-järjestö sekä Maailman luonnonvarainstituutti WRI.
Lisätietoa Science Based Targets -hankkeesta:
https://sciencebasedtargets.org/

Lisätietoa Telia Companyn ympäristötyöstä sekä vuoden 2018 lähtötasosta: https://www.teliacompany.com/en/sustainability/environment/

Telia on viime vuosina kasvanut perinteisestä teleoperaattorista nykyaikaiseksi teknologia- ja mediayhtiöksi, joka tarjoaa laajan kirjon tietoliikenne-, it- ja digipalveluita miljoonille kuluttaja- ja yritysasiakkailleen. Telialla on Suomessa 4000 työntekijää ja 4,3 miljoonaa liittymäasiakasta. Tietoliikenneverkkoja Telia rakentaa Suomeen joka vuosi noin 200 miljoonalla eurolla.

Telia Finland on osa Telia Companya, joka toimii pääosin Pohjoismaissa ja Baltiassa. Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2019 9,8 miljardia euroa. Yhtiö on sitoutunut olemaan päästötön ja jätteetön koko arvoketjussaan tavarantoimittajista asiakkaisiin vuoteen 2030 mennessä.

Katso täältä, millainen yhtiö Telia on tänään Suomessa ja osallistu keskusteluun sosiaalisessa mediassa @teliafinland.