Telia Company ja Nokia strategiseen kumppanuuteen Suomen 5G-verkon rakentamiseksi
Telia Company ja Nokia ovat tehneet viisivuotisen sopimuksen, joka liittää yhteen kaksi Pohjolan alueen langattoman viestinnän edelläkävijää. Yhteistyö vahvistaa Suomen digitaalista infrastruktuuria ja tuottaa Telian asiakkaille huippuluokan verkkokokemuksen 4G- ja 5G-verkoissa. Telia ottaa käyttöön myös Nokian SA 5G core-verkon kaikilla markkinoillaan Pohjolassa ja Baltiassa.
Sopimus keskittyy Suomeen, jossa Nokia toimittaa radioverkon (RAN) Telian tukiasemille 4G-verkon modernisoimiseksi ja päivittämiseksi 5G:hen. Telia ottaa myös kaikilla markkinoillaan käyttöön Nokian uuden stand-alone 5G core-ratkaisun – 5G-verkon itsenäisen toiminnan mahdollistavat ”mobiiliverkon aivot” – joka tuottaa asiakkaille jatkossa aivan uudenlaisia mahdollisuuksia.
Telia Finlandin toimitusjohtaja Heli Partanen sanoo: “Verkkomme ovat tärkeämmät kuin koskaan aikaisemmin, sillä ne muodostavat kukoistavan digitaalisen talouden perustan. Nokia on ainoa 5G SA core- verkon toimittajamme kaikilla markkinoilla ja koko radioverkon toimittaja Suomessa. Meidän läheisellä yhteistyöllämme on pitkä historia erityisesti Suomessa, ja odotan että jatkamme kumppanuuttamme rakentamalla parhaan verkon asiakkaillemme.”
Nokian toimitusjohtaja Pekka Lundmark sanoo: “Olemme ilahtuneita voidessamme jatkaa pitkäaikaista kumppanuuttamme Telia Companyn kanssa. Olemme työskennelleet yhdessä Telian kanssa yli puoli vuosisataa tarjotaksemme laadukkaita yhteyksiä, ja nyt kun yhteistyö jatkuu 5G-aikakaudelle, toimitamme Telialle radioverkon Suomeen ja 5G core-verkon yli Pohjolan ja Baltian maiden. Odotan tiiviin yhteistyömme jatkuvan pitkälle tuleviin vuosiin.”
Jatkuva Nokia-yhteistyö luo myös pohjaa järkevämmille toimintatavoille sekä tehokkaammalle ja kestävämmälle verkkojen operoinnille. Telia Finlandin nyt rakentama 5G-verkko on merkittävästi aikaisempia sukupolvia energiatehokkaampi, ja sen voimanlähteenä käytetään pelkästään uusiutuvaa energiaa. Verkon päivittäminen ja huoltaminen on aiempaa yksinkertaisempaa ja edullisempaa. Asiakkaat ja yhteiskunta hyötyvät siitä, että Telia voi näin tuoda nopeammin parempia digitaalisia kokemuksia markkinoille.
Telia avasi ensimmäiset esikaupalliset 5G-verkot yhdessä Nokian kanssa Helsingissä, Vantaalla ja Oulussa syyskuussa 2018. Verkko avautui kaupalliseen käyttöön vuoden 2019 alussa, ja kiihtyvällä vauhdilla edennyt verkon rakentaminen on tuonut 5G-verkon 43 kaupunkiin Suomessa, jo useamman kuin joka neljännen suomalaisen ulottuville. Yhtiöt ovat ovat myös tehneet erilaisia 5G-kokeiluja mm. teollisuuden palveluiden, virtuaalitodellisuuden ja kiinteän langattoman laajakaistan (FWA) parissa.
Nokian uuden SA 5G Core -ratkaisun ansiosta Telia voi tarjota uudenlaisia palveluita, kuten reaaliaikaista lähestyvää viivettä edellyttäviä yhteyksiä teollisuuteen tai ultranopeaa laajakaistaa tiheän väestökeskittymän alueille esimerkiksi kaupunkikeskustoihin ja urheiluareenoille.
Suomen lanseerauksen jälkeen Telia on avannut 5G-verkon Norjassa ja Ruotsissa aiemmin tänä vuonna. Myös Tanskassa valmistaudutaan lanseeraukseen myöhemmin syksyllä. 5G-taajuuksien huutokauppoja ennakoitaessa valmistaudutaan Virossa ja Liettuassa 5G-verkkojen käyttöönottoon ja taajuuksien hankintaan myös Ruotsissa ja Tanskassa.
Telia on viime vuosina kasvanut perinteisestä teleoperaattorista nykyaikaiseksi teknologia- ja mediayhtiöksi, joka tarjoaa laajan kirjon tietoliikenne-, it- ja digipalveluita miljoonille kuluttaja- ja yritysasiakkailleen. Telialla on Suomessa 4000 työntekijää ja 4,3 miljoonaa liittymäasiakasta. Tietoliikenneverkkoja Telia rakentaa Suomeen joka vuosi noin 200 miljoonalla eurolla.
Telia Finland on osa Telia Companya, joka toimii pääosin Pohjoismaissa ja Baltiassa. Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2019 9,8 miljardia euroa. Yhtiö on sitoutunut olemaan päästötön ja jätteetön koko arvoketjussaan tavarantoimittajista asiakkaisiin vuoteen 2030 mennessä.
Katso täältä, millainen yhtiö Telia on tänään Suomessa ja osallistu keskusteluun sosiaalisessa mediassa @teliafinland.