Telia Finlandin ensimmäinen vuosineljännes: koronaviruksen vaikutukset jäivät vähäisiksi
Telia Company julkisti tänään ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksensa. Koronavirustilanne ei juuri vaikuttanut Telia Finlandin liiketoiminnan tuloksiin.
Telia Finlandin liikevahto oli 365,4 MEUR (Q1/2019: 370,5) ja käyttökate 108,5 MEUR (112,1 MEUR). Palveluliikevaihto oli 310 miljoonaa euroa (313,8 MEUR).
Liikevaihdon laskuun vaikutti mm. viime vuonna lopetettujen perinteisten lankapuhelinpalveluiden liikevaihdon poistuminen ja Liiga-kauden lopettaminen kesken kevään. Liigan keskeyttämisen vuoksi koko kevätkauden kulut kirjattiin maaliskuulle, mikä vaikutti noin 4 MEUR negatiivisesti vuosineljänneksen tulokseen.
”Koronavirustilanne ei laitemyynnin lievää laskua lukuunottamatta vaikuttanut merkittävästi Telia Finlandin alkuvuoden kokonaistulokseen. Verkkomme ja yrityksille ja julkishallinnolle tarjoamamme IT-palvelut ovat kantaneet etätyön ja -opiskelun tuoman lisäkuorman erinomaisesti. Kuluttajalaajakaistapalveluihin sekä etätyökalujen myyntiin poikkeuksellinen tilanne on tuonut selvää kasvua”, Telia Finlandin toimitusjohtaja Heli Partanen kertoo.
Matkaviestinnän liittymämäärä laski 19 000 liittymällä kvartaalin aikana, mutta laskutusliittymien liikevaihto kasvoi asiakaskohtaisen liikevaihdon (ARPU) kasvun ansiosta. Muuten suotuisasti kehittynyt laajakaistaliittymien määrä laski 13 000 liittymällä yhden ison asiakassopimuksen päättymisen johdosta.
Asiakkaiden palveluiden turvaaminen ja henkilöstön hyvinvointi painopisteenä
”Koronaviruspandemian vuoksi toimintaympäristömme jatkuu epävarmana. Tärkeintä meille on jatkossakin panostaa henkilöstömme hyvinvointiin ja asiakkaidemme palveluiden turvaamiseen poikkeustilanteessa ja sen jälkeen. Varaudumme taantuman vaikutuksiin, joka tulee koskettamaan erityisesti yritysasiakkaitamme”, Heli Partanen sanoo.
”Jatkamme työtämme strategisten painopisteidemme edistämiseksi. ICT- ja mediatalona haluamme tarjota parhaat sisällöt ja yhteydet niin kuluttajille kuin yrityksillekin. Jatkamme 4G-kapasiteetin parannusta sekä aktiivista 5G-rakennusohjelmaamme koko Suomessa. Keskiössä on myös vastuullisuustavoitteidemme saavuttaminen. Omassa toiminnassamme saavutamme hiilineutraaliuden vuonna 2022, ja vuoteen 2030 mennessä tavoitteenamme on olla hiilineutraali kaikessa toiminnassa koko arvoketjumme huomioiden.”
Telia Companyn osavuosikatsaus: https://www.teliacompany.com/en/news/press-releases/2020/4/telia-company…
Telia on uuden sukupolven kansainvälinen ja paikallisesti vahva operaattori. Autamme luomaan uudenlaisia yhteyksiä ja haluamme helpottaa sinun, yrityksesi ja yhteisösi arkea. Pitkä historiamme Suomessa alkaa jo vuodesta 1855. Sijoitamme joka vuosi suomalaisiin yhteyksiin noin 200 miljoonaa euroa, tarjoamme töitä noin 4000 ihmiselle ja työllistämme välillisesti tuhansia muita.
Vuoden 2019 lopussa noin 4,3 miljoonaa liittymäasiakasta oli valinnut meidät operaattorikseen. Olemme osa kansainvälistä Telia Companya, joka toimii 9 maassa Norjasta Turkkiin. Maailmanlaajuisten yhteyksien ansiosta tarjoamme sinulle parhaat palvelut missä ikinä liikutkin. Tervetuloa mukaan osoitteessa www.telia.fi.