Telia ja Pelastusopisto valjastivat 5G:n metsäpalojen torjuntaan
Telia ja Pelastusopisto ovat toteuttaneet hankkeen, jossa uusi 5G- ja tekoälytekniikka valjastetaan metsäpalojen havainnointiin ja torjuntaan.
Metsäpalojen havainnointia varten Telia Towers Oy:n tukiasemamastoon kiinnitetään video- ja lämpökamerat, joiden havaintojen perusteella tekoälysovellus tuottaa palohälytyksen hätäkeskukselle. Videokamera lähettää elävää kuvaa palohavainnosta, ja droonilla tehtävällä varmistuslennolla tuotetaan lisää 360 asteen videokuvaa tai lämpökamerakuvaa havainnon vahvistamiseksi.
”Metsäpalot aiheuttavat vaaratilanteita ihmisille, kiihdyttävät ilmastonmuutosta ja aiheuttavat mittavia taloudellisia vahinkoja. Kesäkaudelle keskittyviä metsäpaloja valvotaan muun muassa tähystyslennoilla, mutta uuden teknologian valjastaminen torjuntaan vaikuttaa todella lupaavalta”, sanoo Pelastusopiston erikoistutkija Marko Hassinen.
Metsäpalot ja niiden torjunta maksavat – uusi teknologia tehostaa valvontaa
Metsäpalohehtaarin kustannukseksi arvioidaan Suomessa noin 10 000 euroa. Lentokerhojen tekemiin tähystyslentoihin käytetään vuosittain pari miljoonaa euroa.
”5G tarjoaa hyvän ja tehokkaan tavan metsäpalojen torjuntaan. Telemastot ja tukiasematilat sijaitsevat juuri siellä, missä metsäpaloja pitää tarkkailla, 5G tuo kapasiteettia ja nopeutta videoanalytiikan tarpeisiin ja sama kalusto soveltuu tarvittaessa muuhunkin viranomaiskäyttöön”, summaa Telian 5G-ohjelman johtaja Janne Koistinen.
Ratkaisussa tekoäly analysoi telemastoon kiinnitetyn videokameran ja lämpökameran kuvaa tukiasematilan laitteistossa. Tekoäly hyödyntää verkon reunalaskentaa, jolloin dataa käsitellään jo tukiasemalla, mikä nopeuttaa palohavaintojen käsittelyä.
Tilannekeskuksen valvomo ja palokunta pääsevät etäläsnäolopalvelun kautta saman tien tarkkailemaan tilannetta. Kaikki palvelun edellyttämät tietoliikenneyhteydet toteutetaan suojattuna Telian liikkuvassa yritysverkossa. Metsäpalohankkeessa ovat olleet mukana Pelastusopiston lisäksi Itä-Suomen pelastuslaitosten tilannekeskus, Erillisverkot, Finwe Oy ja Fincloud Oy.
Ilmastonmuutos ja metsäpalot – paheneva ongelma
Suomessa on viime vuosina ilmoitettu vuosittain 2-3 000 metsäpaloa. Laajoissa metsäpaloissa ilmakehään vapautuu paljon kasvillisuuteen sitoutunutta hiiltä, mikä kiihdyttää ilmastonmuutosta.
”Euroopan mittakaavassa metsää palaa vuosittain 800 000 hehtaaria, ja koko maailman vuosittainen paloalue vastaa yli yhdeksän Suomen kokoista pinta-alaa”, huomauttaa Pelastusopiston Marko Hassinen.
Metsäpalot yleistyvät ilmastonmuutoksesta johtuvien sään ääri-ilmiöiden vuoksi. Hellekesänä 2021 Suomessa nähtiin Kalajoella suurin metsäpalo 50 vuoteen, ja kuluva vuosi on osoittautumassa maailmanlaajuisesti metsäpalojen ennätysvuodeksi.
Video: näin 5G auttaa metsäpalojen torjunnassa https://youtu.be/-XVMhb3TS-U
Telia on viime vuosina kasvanut perinteisestä teleoperaattorista nykyaikaiseksi teknologia- ja mediayhtiöksi, joka tarjoaa laajan kirjon tietoliikenne-, it- ja digipalveluita miljoonille kuluttaja- ja yritysasiakkailleen. Telialla on Suomessa 4400 työntekijää ja yli neljä miljoonaa liittymäasiakasta. Tietoliikenneverkkoja Telia rakentaa Suomeen joka vuosi noin 200 miljoonalla eurolla.
Telia Finland on osa Telia Companya, joka toimii pääosin Pohjoismaissa ja Baltiassa. Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2020 8,5 miljardia euroa. Yhtiö on sitoutunut olemaan päästötön ja jätteetön koko arvoketjussaan tavarantoimittajista asiakkaisiin vuoteen 2030 mennessä.
Katso täältä, millainen yhtiö Telia on tänään Suomessa ja osallistu keskusteluun sosiaalisessa mediassa @teliafinland.