Telia SuomiAreenan pääyhteistyökumppaniksi – kesän 2021 teemoina yhteisöllisyys, digitaalisuus ja luonto

Telia aloittaa yhteistyön Suomen suurimman keskustelutapahtuman SuomiAreenan kanssa vuonna 2021. Telia ja MTV on sopineet tapahtuman pääyhteistyökumppanuudesta tuleville vuosille. SuomiAreenan ensi vuoden teemat ovat yhteisöllisyys, digitaalisuus ja luonto. 

Porissa järjestettävä SuomiAreena on luonteva paikka edistää yhteiskunnallista keskustelua. Vuoden 2021 teemat ovat vahvasti sidoksissa Telian tavoitteisiin rakentaa yhteisöllisempää ja vastuullisempaa tulevaisuutta teknologian avulla.

”SuomiAreena tarjoaa hienon alustan kohtaamisille ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen aktivoimiselle. Varsinkin tänä aikana tarvitsemme avointa ja kuuntelevaa keskustelua vähentääksemme vastakkainasettelua ja vihapuhetta. Odotan erityisesti sitä, että pääsemme rakentamaan ympäristöystävällisempää digitaalista yhteiskuntaa yhdessä nuorten ja eri vaikuttajatahojen kanssa”, sanoo Telian toimitusjohtaja Heli Partanen

SuomiAreenan vastaava tuottaja Johanna Tuuri odottaa innolla, millaisia yhteiskunnallisia sisältöjä Telia tuo SuomiAreenaan. 

”Telian mukaantulon myötä voimme tarkastella myös digitaalisesti tapahtuvaa yhteisöllisyyttä, mikä on tärkeää tässä ajassa. Kaikissa ensi vuoden teemoissa on vahvasti esillä myös tuore vastuullisuusohjelmamme ja on hienoa päästä toteuttamaan näitä teemoja yhdessä Telian kanssa, sanoo Tuuri.

MTV siirtyi Telian omistukseen joulukuussa, kun Telia osti Bonnier Broadcastingin. MTV:n ja Porin kaupungin järjestämä SuomiAreena on Suomen suurin yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma ja se järjestetään Porissa jo 15. kerran 12.-16.7.2021.

Telian lisäksi SuomiAreenan pääyhteistyökumppanina on ensi vuonna Metsähallitus. SuomiAreenan muut yhteistyökumppanit julkistetaan syksyn ja talven aikana.  


SuomiAreena on Suomen suurin yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma. SuomiAreenan arvot ovat: avoimuus, moniääninen keskustelu, tasa-arvo, rohkeus ja rentous. SuomiAreena järjestetään 15.kerran Porissa 12.-16.7.2021. Teemat ovat yhteisöllisyys, digitaalisuus ja luonto.

Uusimmat tiedotteet ja artikkelit löydät uutishuoneeltamme: www.telia.fi/medialle

Telia on viime vuosina kasvanut perinteisestä teleoperaattorista nykyaikaiseksi teknologia- ja mediayhtiöksi, joka tarjoaa laajan kirjon tietoliikenne-, it- ja digipalveluita miljoonille kuluttaja- ja yritysasiakkailleen. Telialla on Suomessa 4000 työntekijää ja 4,3 miljoonaa liittymäasiakasta. Tietoliikenneverkkoja Telia rakentaa Suomeen joka vuosi noin 200 miljoonalla eurolla.

Telia Finland on osa Telia Companya, joka toimii pääosin Pohjoismaissa ja Baltiassa. Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2019 9,8 miljardia euroa. Yhtiö on sitoutunut olemaan päästötön ja jätteetön koko arvoketjussaan tavarantoimittajista asiakkaisiin vuoteen 2030 mennessä.

Katso täältä, millainen yhtiö Telia on tänään Suomessa ja osallistu keskusteluun sosiaalisessa mediassa @teliafinland.

Liitteet