Telian kuluttajamyynnin muutosneuvottelut päätökseen
Telia Finlandin kuluttajamyynnissä huhtikuussa alkaneet muutosneuvottelut ovat päättyneet. Muutoksilla tavoitellaan entistä yhtenäisempää kuluttajamyynnin johtamis- ja toimintamallia sekä parempaa asiakaskokemusta.
Neuvottelut koskivat kuluttajamyyntiyksikköä, johon kuuluvat Telia Kaupat ja osa kuluttaja-asiakaspalvelun toiminnoista. Neuvottelujen piirissä oli kaikkiaan 490 tehtävää. Muutosten myötä 49 tehtävää päättyy, mutta kaikille tehtävien haltijoille tarjotaan uutta tehtävää.
”Telian kuluttajamyynnissä meillä on miljoonia merkityksellisiä kohtaamisia vuosittain. Yhtenäisellä johtamis- ja toimintamallilla haluamme erityisesti parantaa asiakaskokemusta ja tehostaa myyntiämme. Muutosten jälkeen pystymme entistä paremmin olemaan oikeaan aikaan ja juuri niissä palvelukanavissa, missä asiakkaammekin ovat”, sanoo Telian kuluttajamyynnin johtaja Emmi Smolsky.
Muutosten myötä henkilökunnan työnkuvat monipuolistuvat, ja työntekijöille tarjoutuu mahdollisuuksia kehittyä monikanavaisessa asiakastyössä. Uusi toimintamalli tuo muutoksia työvuorosuunnitteluun, ja tehtäviä asiakasrajapinnassa muuttuu osa-aikaiseksi. Neuvotteluissa käsitellyt muutokset johtamis- ja toimintamalleihin tulevat voimaan 1.8. alkaen.
Telia
Uusimmat tiedotteet ja artikkelit löydät uutishuoneeltamme: www.telia.fi/medialle
Telia on viime vuosina kasvanut perinteisestä teleoperaattorista nykyaikaiseksi teknologia- ja mediayhtiöksi, joka tarjoaa laajan kirjon tietoliikenne-, it- ja digipalveluita miljoonille kuluttaja- ja yritysasiakkailleen. Telialla on Suomessa 4000 työntekijää ja lähes 4,5 miljoonaa liittymäasiakasta. Tietoliikenneverkkoja Telia rakentaa Suomeen joka vuosi noin 200 miljoonalla eurolla.
Telia Finland on osa Telia Companya, joka toimii Pohjoismaissa ja Baltiassa. Telia Companyn liikevaihto oli vuonna 2022 oli 8,5 miljardia euroa. Yhtiö on sitoutunut olemaan päästötön ja jätteetön koko arvoketjussaan tavarantoimittajista asiakkaisiin vuoteen 2030 mennessä.
Katso lisää: www.telia.fi/medialle, Twitter: @teliafinland, LinkedIn: @Telia