Telian uudistuminen etenee – Muutoksia Telia Suomen johtoryhmässä ja organisaatiossa
Telia yksinkertaistaa rakennettaan. Uusissa kuluttaja- ja yritysliiketoimintayksiköissä ovat mukana myös asiakaskanavat, jotka ovat aiemmin toimineet omana kokonaisuutenaan. Samalla asiakaskanavia aiemmin luotsannut Tuula Heikkinen on nimitetty kuluttajaliiketoiminnan johtajaksi 1.4. alkaen.
”Kiihdytämme nyt sitä valtavaa muutosta, joka on ollut Telialla jo hyvän aikaa käynnissä. Tavoitteemme on olla uudenaikainen, aidosti asiakaslähtöinen, entistäkin digitaalisempi ja ketterämmin toimiva yhtiö. Tämä organisaatiomuutos sekä yksinkertaistaa toimintaamme että mahdollistaa asiakaskokemuksen sisällyttämisen kokonaisvaltaisesti osaksi prosessejamme ja asiakaspolkuja”, kertoo Telia Suomen toimitusjohtaja Heli Partanen.
Telia Suomen johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2018 toiminut Tuula Heikkinen on työskennellyt Telialla pitkään useissa erilaisissa operatiiviseen johtamiseen sekä asiakaskokemuksen ja -ymmärryksen kehittämiseen liittyvissä tehtävissä.
”Asiakaskokemus on aina etusijalla ja se muodostuu kaiken tekemisemme pohjalta. Panostamme kokonaisuuteen, hyvien asiakasetujen edistämiseen, tuotteidemme ja toimintamme yksinkertaistamiseen ja digitalisointiin. On mielenkiintoista ja innostavaa jatkaa tällä erinomaisella kehityspolullamme uudessa roolissani kuluttajaliiketoiminnan vetäjänä”, Heikkinen sanoo.
Muutosmatka hyvässä vauhdissa
Telia on viime vuosina kasvanut perinteisestä teleoperaattorista nykyaikaiseksi teknologia- ja mediayhtiöksi, joka tarjoaa laajan kirjon tietoliikenne-, it- ja digipalveluita miljoonille kuluttaja- ja yritysasiakkailleen. Muutosmatka on hyvässä vauhdissa.
”Luovumme vanhasta teknologiasta rakentaaksemme uutta. Modernisoimme tuotteitamme ja palveluitamme, jotta valikoimamme olisi yksinkertaisempi. Panostamme digiasiointiin, mikä edellyttää meiltä isoja uudistuksia järjestelmissämme ja toimintatavassamme. Automatisoimme ja parannamme toimintaamme koko ajan”, Heli Partanen selventää.
”Paljon on jo tehty, mutta paljon on vielä tekemättäkin. Muutoksessa meitä kirittää yksi Euroopan digitalisoiduimmista yhteiskunnista ja kovimmin kilpailluista markkinoista, jolla pärjää vain jatkuvasti uudistumalla”, Partanen linjaa.
Telia on viime vuosina kasvanut perinteisestä teleoperaattorista nykyaikaiseksi teknologia- ja mediayhtiöksi, joka tarjoaa laajan kirjon tietoliikenne-, it- ja digipalveluita miljoonille kuluttaja- ja yritysasiakkailleen. Telialla on Suomessa 4100 työntekijää ja yli neljä miljoonaa liittymäasiakasta. Tietoliikenneverkkoja Telia rakentaa Suomeen joka vuosi noin 200 miljoonalla eurolla.
Telia Finland on osa Telia Companya, joka toimii Pohjoismaissa ja Baltiassa. Telia Companyn liikevaihto oli vuonna 2021 oli 8,7 miljardia euroa. Yhtiö on sitoutunut olemaan päästötön ja jätteetön koko arvoketjussaan tavarantoimittajista asiakkaisiin vuoteen 2030 mennessä. Katso, millainen yhtiö Telia on tänään Suomessa ja osallistu keskusteluun sosiaalisessa mediassa @teliafinland.