Telian uusi viestintäjohtaja Leena Lie: ”Tämä on yksi Suomen kiinnostavimmista yrityksistä”
Telian uudeksi viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty kauppatieteiden maisteri Leena Lie. Hän työskennellyt aiemmin Huhtamäellä, Cargotecillä, Kemiralla, Koneella ja Nokialla viestinnän ja markkinoinnin johtotehtävissä. Lie aloittaa tehtävässään elokuun alussa.
”Telian kasvu perinteisestä teleoperaattorista nykyaikaiseksi media- ja teknologiayhtiöksi on ollut kiehtovaa katsottavaa. On hienoa päästä mukaan kertomaan ja kehittämään tätä tarinaa, joka on kiistatta muovannut Teliasta yhden Suomen kiinnostavimmista yrityksistä”, Leena Lie iloitsee.
”Leena tuo taloon mielettömän määrän kokemusta ja näkemystä. Hän on ollut luotsaamassa ja kehittämässä Suomen johtavien yritysten viestintää ja markkinointia, ja pystyy ennen kaikkea omalla johtamisosaamisellaan vauhdittamaan kasvuamme uuden ajan teleoperaattoriksi”, Telia Finlandin toimitusjohtaja Heli Partanen sanoo.
Telia on uuden sukupolven kansainvälinen ja paikallisesti vahva operaattori. Autamme luomaan uudenlaisia yhteyksiä ja haluamme helpottaa sinun, yrityksesi ja yhteisösi arkea. Pitkä historiamme Suomessa alkaa jo vuodesta 1855. Sijoitamme joka vuosi suomalaisiin yhteyksiin noin 200 miljoonaa euroa, tarjoamme töitä noin 4000 ihmiselle ja työllistämme välillisesti tuhansia muita.
Vuoden 2019 lopussa noin 4,3 miljoonaa liittymäasiakasta oli valinnut meidät operaattorikseen. Olemme osa kansainvälistä Telia Companya, joka toimii 9 maassa Norjasta Turkkiin. Maailmanlaajuisten yhteyksien ansiosta tarjoamme sinulle parhaat palvelut missä ikinä liikutkin. Tervetuloa mukaan osoitteessa www.telia.fi.