Toimistoille paluu on käynnistynyt – etätyötilasto näyttää selvän muutoksen työpaikoilla

Suomalaiset ovat suuntaamassa takaisin työpaikoilleen koronatilanteen helpottaessa ja rokotusten edetessä, ilmenee Telian etätyötilastosta. Paluu toimistoille käynnistyi huhtikuun alussa ja on jatkunut sen jälkeen joka viikko.

Puolet suomalaistyöntekijöistä siirtyi etätöihin viime vuoden maaliskuussa. Kesällä moni suomalainen palasi lähityöhön, mutta syksyllä heikentynyt koronatilanne ajoi työntekijät taas koteihinsa. Huhtikuussa paluu työpaikoille jälleen käynnistyi.

”Koronavuosi on ollut melkoista vuoristorataa etä- ja lähityön välillä. Nyt alkaa tilastojen valossa näyttää siltä, että olemme vauhdilla palaamassa kohti koronaa edeltänyttä normaalitasoa”, Telian liikkumistilastojen asiantuntija Tiia Palvimo kuvailee muutoksia.

Viime viikolla suomalaiset tekivät viidenneksen enemmän etätöitä kuin ennen koronaa. Paluu työpaikoille on Palvimon kiihtynyt viime viikkoina. Hän ennakoi, että tilanne palaa lähelle normaalitasoa kesän jälkeen.

Etätyön tekemisessä on ollut isoja eroja maakuntien välillä. Ylivoimaisesti suosituinta se on Uudellamaalla, jossa tehtiin viime viikolla neljännes enemmän etätyötä kuin koronaa edeltäneenä aikana. Pohjanmaalla ja Kainuussa puolestaan töitä tehtiin työpaikoilla jo yhtä paljon kuin ennen koronaa.

”Etätyötilasto on osa Telia Crowd Insight -palvelua, jota muun muassa valtioneuvoston kanslia käyttää arvioidessaan esimerkiksi rajoituspäätösten purkamisen aiheuttamia muutoksia suomalaisten liikkumisessa”, Palvimo kertoo.

Telia on viime vuosina kasvanut perinteisestä teleoperaattorista nykyaikaiseksi teknologia- ja mediayhtiöksi, joka tarjoaa laajan kirjon tietoliikenne-, it- ja digipalveluita miljoonille kuluttaja- ja yritysasiakkailleen. Telialla on Suomessa 4400 työntekijää ja yli neljä miljoonaa liittymäasiakasta. Tietoliikenneverkkoja Telia rakentaa Suomeen joka vuosi noin 200 miljoonalla eurolla.

Telia Finland on osa Telia Companya, joka toimii pääosin Pohjoismaissa ja Baltiassa. Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2020 8,5 miljardia euroa. Yhtiö on sitoutunut olemaan päästötön ja jätteetön koko arvoketjussaan tavarantoimittajista asiakkaisiin vuoteen 2030 mennessä.

Katso täältä, millainen yhtiö Telia on tänään Suomessa ja osallistu keskusteluun sosiaalisessa mediassa @teliafinland.